YHDEKSÄSTOISTA LUKU.
Sillävälin, kun kuningas ja hänen morsiamensa menivät linnan puutarhaan, seisoi drotsi Åke Helsingborgin laiturilla ja näki pari kolme veneellistä valepukuisia olentoja, yllään mitä kummallisimmat puvut, soutavan kaikin voimin vieraaseen laivaan, joka pian nosti purjeensa ja katosi kuutamoon seikkailevine häävieraineen. Kun drotsi sitten saavutti seuran, kaipasi hän kuningasta ja hänen morsiantaan ja etsi heitä hyvin levottomana pimeiltä käytäviltä. Lähellä sitä paikkaa, missä kuningas seisoi prinsessan seurassa näki hän erään niistä epäilyttävistä merimiespukuisista miehistä hiiviskelevän puiden välissä jousipyssy kädessä. Samalla hetkellä, jolloin suuri tulikuula räjähti ilmaan, näki drotsi salaperäisen miehen ojentavan jousensa ja tähtäävän. Mutta samassa oli myös Åke huomannut mihin salamurhaaja tähtäsi ja hän halkaisi hänen päänsä miekallaan. Vaarallinen jousi oli jo jännitetty, kun salamurhaaja kaatui kuoliaana paikalleen ääntäkään päästämättä. Åke otti naamarin hänen kasvoiltaan ja tunsi kuuluisan karkurin, yksisilmäisen Juhana Kysten, jonka hän tiesi olleen osallisena arkkipiispan pakoon Sjöborgista. "Jumala olkoon hänen sielulleen armollinen!" sanoi Åke kääntäen kauhulla kasvonsa kamalasta näystä. Hän näki kuninkaan vielä seisovan aivan tyyneenä entisellä paikallaan tuttavallisesti keskustellen morsiamensa kanssa, ja hän vetäytyi hienotunteisesti syrjään.
Kuninkaan palatessa seuraan, astui Åke esiin pimeästä käytävästä. Jännitys missä hän oli ollut ja hätäpuolustusmurha, jonka hän oli salaa tehnyt, olivat tärisyttäneet häntä ja ajaneet veren hänen poskiltaan. Hän seisoi nyt keinotekoisen tulen loisteessa kalpeana kuin kuoleva ja katseli kuningasta lempeän osaanottavalla katseella.
"Åke, mikä sinua vaivaa? Oletko sairas?" kysyi kuningas pannen kätensä hänen olkapäälleen.
"Minulta ei puutu mitään kuninkaani onnellisimpana päivänä", vastasi Åke. "Kummallinen sininen valaistus tekee meidät kaikki hieman kalpeiksi."
"Jos olet terve niin tahdon vaivata sinua eräällä matkalla", jatkoi kuningas. "Sinä saat julistaa marski Stigin tyttäret vapaiksi —"
"Herrani ja kuninkaani", huudahti Åke ilosta suunniltaan, ja veri tulvahti nopeasti hänen poskilleen. "Kiitos, sydämelliset kiitokset tästä sanasta. Antakaa minun ratsastaa jo tällä tunnilla!"
"Niinkuin tahdot", jatkoi kuningas ja ankara vakavuus kuvastui taas hänen katseessaan ja ilmeissään. "Sinä julistat heille vapauden, ei minulta, vaan kuningattareltani, mutta kuitenkin minun suostumuksellani. Mutta kolmessa vuorokaudessa tulee heidän poistua valtakunnastani. Sinä voit saattaa heidät maasta, drotsi. Annan sinulle vapauden palveluksestasi täydellä palkalla, niin pitkäksi aikaa kuin haluat, vaikka koko elämäsi ajaksi" lisäsi hän hiljemmin. "Mutta kaikkien pyhimysten nimessä, ennenkuin näen sinut jälleen, täytyy marski Stigin suvun olla Tanskan rajojen ulkopuolella."
Åke katseli kuningasta hämmästyneenä, kokonainen maailma ja elämä näytti vilahtavan hänen silmiensä ohi, samalla kuin hän taisteli vaikean sisällisen taistelun. "Minä kiirehdin herra kuningas", sanoi hän viimein kuin unesta heräten. "Minä seuraan häntä — — minä seuraan turvattomia sisaruksia maasta." Hän vaikeni taas ja tuntui siltä, kuin hänen äänensä olisi salpautunut. "Ja — minä palaan pian takaisin palvelukseenne", lisäsi hän pakoitetulla vakavuudella. "Jumalan käsi siunatkoon teitä sillä aikaa!"
Kuningas oli ojentanut hänelle kätensä ja Åke painoi sen syvästi liikutettuna huulilleen. "Kiitos, sydämellinen kiitos lempeydestänne onnettomia kohtaan!" kuiskasi hän käheällä äänellä ja syöksyi pois.