"Mitä tämä oli", sanoi kuningas itsekseen huomatessaan kyyneleen kädellään. "Ketä varten oli tämä jalokivi, Åkeni? — Hm, haaveksija parka, mitä sinä ajattelit? — Kuitenkin hänen valintansa olkoon vapaa. En voi muuten. Ja te marski Olavinpoika Bieler", jatkoi hän ääneensä kääntyen sotaisen marskinsa puoleen, "kapinoitsijat, jotka hiljattain olette ottaneet kiinni ja teljenneet vankilaan, Niilo Brock ja Johan Papae —"
"Tahdotteko suoda minulle ilon hääpäivänänne, herra kuningas", keskeytti hänet marski raa'alla äänellään ja hieroi suuria käsiään, "niin suvaitkaa minun antaa omilla käsilläni niille miehille kuoliniskun."
"Mitä, raivoatteko herra marski?" tiuskasi kuningas ankarasti tulistuneena. "Oletteko minun ritarini ja marskini ja kuitenkin tahdotte olla pyöveli. Te viette vangitut kapinoitsijat siteissä ja kahleissa maasta pois ja julistatte heidät minun nimessäni maanpakolaisiksi. Itse ette astu enää silmiemme eteen, ennenkuin jalolla ritarityöllä olette pessyt häpeäpilkun, jonka verenhimoisella toiveellanne olette saattanut itsellenne ja koko ritaristollemme."
Marski seisoi kuin taivaasta pudonneena, suurimmassa määrässä hämmästyneenä ja silmät selkoselällään. "Herrani ja Luojani!" mutisi hän itsekseen. Mutta hän näki kuninkaan ankarasta katseesta, että oli parasta vaieta. Hän kumarti sentähden ääneti ja poistui.
Komea ilotulitus oli nyt lopussa ja sitä kehuttiin kovasti. Kuningas riuhtautui edellämainitusta mielialasta, johon hän oli joutunut uskollisen drotsi Åken hyvästijätön ja marskin raakuuden johdosta. "Missä on tämän kauniin näytelmän mestari?" sanoi hän kovaa. "Missä on oppinut Thrand Fisilier?"
"Täällä, kaikkein armollisin herra", kajahti epämiellyttävä itserakas ääni kuninkaan vieressä, ja mestari Thrand astui esiin pimeästä käytävästä amanuenssinsa, nuori herra Laurentius, sivullaan. "Jos minun mitättömät temppuni ovat huvittaneet korkeata herrasväkeä, on se minulle suureksi kunniaksi ja iloksi."
"Te olette hämmästyttänyt meitä hauskimmalla tavalla", sanoi kuningas. "Kuitenkin on näkemäni tekevä minulle suuremman ilon kun selitätte meille tavan ja keinot, millä niin kauniita tuloksia on saatu aikaan."
"Nämä ovat kaikki pikku seikkoja sen rinnalla, jonka lupaukseni mukaan aion näyttää teille, herra kuningas", vastasi taiteilija nöyrästi kumartaen. "Se on temppu, joka vaatii ainoastaan silmänräpäyksen ajan. Tapa ja keinot, jolla saan sen aikaan, kuuluvat osaksi suuren mestarini Baconin salaperäisimpiin keksintöihin, joista hän kyllä on kirjoituksissaan puhunut, mutta joita hän ei ole selvästi ja tyydyttävästi selittänyt. Se on keksintö, jota helposti voi käyttää väärin ja siksi saa sen ilmaista ainoastaan taitoihin vihitylle. Minä olen yksi hänen oppilaistaan, joka täydellisesti tunnen sen ja olen itse huomattavasti laajentanut ja täydentänyt sitä, mikä mestarillani oli enemmän syvä aavistus, kuin todellinen määrätty keksintö. Ja minä toivon, että sitä ei kutsuta turhamaisuudeksi, jos odotan sen avulla tulevani kuolemattomaksi tieteen historiassa, vaikkapa suuren mestariinkin kustannuksella."
"Hyvä, hyvä", keskeytti kuningas. "Mitä se sitten on?"
"Ainoa, jolle olen ilmoittanut jotakin tästä tärkeästä salaisuudesta", jatkoi mestari Thrand ylpeänä ja antamatta häiritä itseään, "on minun tiedonhaluinen oppilaani Laurentius. Mutta minä en ole uskaltanut vihkiä häntä tämän taidon syvimpiin salaisuuksiin, joka tarvitsee ehkä vuosisatoja, ennenkuin se täydellisesti voidaan paljastaa ennakkoluuloiselle ihmissuvulle. Mutta teidän suhteen, viisas kuningas, ja tämä korkeastioppinut herrasväki ja oppineet miehet, teen minä kunnioittavan poikkeuksen, näyttämällä teille, mitä en edes ole näyttänyt oppilaallenikaan, ja minkä itse ensi kertaa ja aivan uudella tavalla siirrän teorian alalta ratkaisevaksi käytännölliseksi kokeeksi. Jos tämä ihmeellinen taito ei kuole mukanani —"