Nyt näytti viimeinenkin pelko ja epäilys kadonneen hänen ritareistaan ja hovimiehistään. Meluavat hyväksymishuudot kaikuivat salissa. Turhaan arkkipiispa koetti saada ääntään kuuluviin. Suuttumus häneen oli yleinen, ja vähääkään arastelematta tarttuivat nyt vahdit häneen viedäkseen hänet takaisin vankilaan. Mutta ennenkuin he ehtivät ovelle, avattiin se, ja prinssi Kristoffer sekä Brandenburgin markkreivi paavillinen lähettiläs keskellään astuivat sisään, hengellisen ja maallisen seurueensa saattamina. Kaikki säpsähtivät nähdessään kookkaan, muukalaisen prelaatin. Tämä astui ylpeänä prinssin ja markkreivin edellä, tervehtien ääneti ja itsetietoisesti kuningasta ja ritaristoa, luullen hyväksymishuutojen, jotka kaikuivat hänen sisääntullessaan, mutta nyt äkkiä vaikenivat, tarkoittaneen häntä; hän näytti säpsähtävän huomatessaan kahlehditun, sistersiennipukuisen vangin, jota oltiin poisviemässä. Hän viittasi, ja vartijat astuivat syrjään. Vangittu arkkipiispa tunsi äkkiä olevansa vapautettu sotilaitten lujista käsistä. "Gloria in exelsis!" [= kunnia korkeudessa] huusi Grand kohottaen kahlehditut kätensä ja polvistui kardinaalin jalkoihin. — "Ole siunattu, sinä Herran sanansaattaja!" jatkoi hän latinaksi. "Katsokaa miten arkkipiispaa Tanskassa kohdellaan! Katso ja tuomitse pyhän Isän nimessä, sinä hänen ylhäinen lähettinsä! Minä olen pyhän virkani nojalla julistanut tämän julkean kuninkaan kirkon pannan, koska hän on uhmaillut Jumalan lakia ja kanoonista oikeutta. Teidän ylhäisyytenne, vahvistakaa se pyhän isän nimessä, tai saatte nähdä arkkipiispa Grandin kuolevan tähän teidän jalkoihinne suuttumuksesta ja häpeästä."

"Nouse ylös, kunnianarvoisa veli, ja ole turvassa!" vastasi Isarnus myöskin latinaksi ja auttoi polvistuvan arkkipiispan nousemaan "Minä tuon mukanani hänen pyhyytensä valtakirjan: Cum Ecclesia Dacianan constutionin julkaisemiseen. — Lukekaa tämä asiakirja maan kielellä kuninkaalle ja hänen miehilleen, arvoisa apotti Magnus!" Näin sanoen hän ojensi paavillisella sinetillä varustetun, suuren pergamenttikirjeen Esromin vanhalle apotille, joka oli saattanut hänet tänne. Apotti avasi sen vapisevin käsin, mutta silmättyään siihen, valahti vuolas kyynelvirta hänen kurttuisille poskilleen. "Minä en voi", änkytti vanhus, "hän on minun herrani ja kuninkaani. Minä vannotan teitä, herra, armiaan Jumalan nimessä, elkää käyttäkö sitä valtaa, mikä teille tässä on annettu, meidän kuninkaamme ja maamme turmioksi! Tämä asia vaatii mitä tarkinta miettimistä; tämä valtakirja ei myöskään ole pätevä." Nämä viimeiset sanat hän sanoi latinaksi, ja kardinaali näytti säpsähtävän.

Paavillisen lähettilään äkillinen esiintyminen näin tärkeänä hetkenä, hänen outo ulkonäkönsä sekä hänen salaperäinen käytöksensä ja vieras kieli, jota puhuttiin, oli taas lamauttanut kaikki tuskallisella pelolla, saattaen jokaisen sanattomaksi. Itse kuningaskin näytti hetkeksi kadottaneen varmuutensa kun kaikkien huomio oli kääntynyt tähän peloitta vaan vieraaseen. Nyt astui kuningas pari askelta eteenpäin ja aikoi muutamin voimakkain sanoin osoittaa olevansa täällä valtias; mutta samassa riisti kahlehdittu arkkipiispa asiakirjan apotin vapisevasta kädestä. "Tässä on paavillisen pannan ja interdiktin valtakirja", huusi hän. "Herra olkoon kiitetty! Hänen tuomionsa on vanhurskas. Pankaa täytäntöön valtakirjanne, kunnianarvoisa herra! Anathema ja kirkon kirous kuninkaan ja tämän hänen rikostoverinsa ylitse!" Näin sanoen hän kohotti kahlehditun kätensä sekä kuningasta että prinssi Kristofferia kohti, jota tämä äkkinäinen ja odottamaton kohtaus näytti suuresti pelästyttäneen.

"Ei sanaakaan enää täällä, pikaisen kuolemanrangaistuksen uhalla, julkea konna!" huudahti kuningas voimakkaalla äänellä katkerimman suuttumuksen valtaamana. "Henkivartijat, viekää mielipuoli pahantekijä vankilaan! Poistukaa kaikki täältä! Me tahdomme valtaneuvostossa tutkia minkä valtakirjan nojalla tämä herra voi neuvotella Tanskan kuninkaan kanssa. Kun hän haluaa ja se on meille soveliasta, vastaanotamme me hänet salakammiossamme." Näin sanoen kuningas poistui salakammioonsa. Ei kuulunut ainoaakaan sanaa ritarisalista; itse arkkipiispakin näki parhaaksi vaieta, kun kaksi henkivartijaa vartijoiden kanssa astuivat esiin viedäkseen hänet ulos salista. Kaikki ritarit ja hoviherrat, samoinkuin prinssi Kristoffer seurueineen poistuivat ääneti sieltä. Vain vartiossa olevat henkivartijat jäivät jälelle; he tarttuivat keihäisiinsä ja asettuivat tavallisille paikoilleen kuninkaallisten huoneiden oville. Myöskin apotti Magnus oli poistunut salista, joten kardinaali Isarnus seisoi nyt melkein yksin keskellä lattiaa amanuensinsa ja tulkkinsa kanssa. Hän katseli ihmetellen ympärilleen, äkkiä tyhjentyneeseen saliin. Sitten vasta kun hän tulkkinsa kautta oli ilmoittautunut henkivartiopäällikölle ja pyytänyt päästä kuninkaan puheille, vastaanotettiin hänet niillä kunnianosoituksilla, jotka paavillisen lähettilään arvo-asema vaati. Hänet ilmoitettiin heti, ja vähän senjälkeen oli hänellä tulkkinsa avulla salainen keskustelu kuninkaan kanssa.

VIIDES LUKU

Äskeisen tapahtuman johdosta olivat kaikki mitä suurimmassa jännityksessä, ja linnassa vallitsi tuskastuttava hiljaisuus. Muukalainen prelaatti poistui kuninkaan salakammiosta vasta myöhään yöllä. Kuningas ei näyttäytynyt; mutta hänen käskystään oli hovisääntöjä mitä ankarimmasti noudatettava. Vieraalle kardinaalille ja hänen seurueelleen varustettiin huoneet pitempiaikaista oleskelua varten; häntä kunnioitettiin kuin ruhtinaallista vierasta. Ruotsalaisten lähettiläiden matka siirrettiin. Seuraavana päivänä oli taas kuninkaalla pitempi salainen keskustelu paavillisen lähettilään kanssa. Tämän herran oleskelu linnassa ja hänen peloittava valtakirjansa oli karkoittanut kaiken hauskuuden ja iloisuuden sieltä.

Drotsi Åke ei ollut vielä seuraavanakaan iltana palannut Stig-marskin vangittuja tyttäriä saattamasta Hän oli onnellisesti saattanut heidät Vordingborgin kuninkaankartanoon; mutta aikoessaan ratsastaa heidän jälestään holvattuun porttikäytävään, oli hänen päälleen hyökätty takaapäin; tuntematon käsi oli haavoittanut häntä vaarallisesti, ja hänet kannettiin tiedottomana kuninkaankartanoon. Sillaikaa hänen metsästäjänsä turhaan etsivät salakavalaa vihollista, jonka he luulivat tunteneensa samaksi pitkäksi, talonpoikaispukuiseksi mieheksi, joka pienellä työhevosella ilman satulaa oli usein ratsastanut heidän ohitseen, mutta joka aina oli kadonnut yhtä pian kuin oli ilmestynytkin, näyttäen arvattavasti salateitä seuranneen heidän jälkiään tänne Esromista.

Vordingborgin linnanherra oli hyvin pelästyneenä vastaanottanut vaarallisesti haavoitetun ritarin, jonka hän heti tunsi nuoreksi drotsiksi, kuninkaan suosikiksi. Heti kun drotsi Åke oli tullut tajuihinsa, ilmoitti hän linnanherralle ketä naiset olivat, ja että heidät täällä säilytettäisiin valtiovankeina, joiden turvallisuudesta hänen tuli vastata. Heidän oleskelunsa täällä oli saatettava heille niin mukavaksi kuin mahdollista oli tällaisissa olosuhteissa. Linnanherra antoi heti sulkea portit ja asetettuaan vartijat annettiin vieraitten liikkua vapaasti sisemmällä pihalla. Kuninkaalle ilmoitettiin tapahtumasta pikaviestillä.

Sjöborgissa rauhoittui mieliala kun kuningas kolmantena päivänä ilmestyi päivällisille, missä hän rauhallisen ja iloisen näköisenä istui veljensä Kristofferin ja paavillisen lähettilään välissä. Heidän salaiset keskustelunsa näyttivät aikaansaaneen rauhallisen käänteen, ja luotettiin kuninkaan laajoihin tietoihin ja valtioviisauteen. Sanottiin paavillisen lähettilään erinomaisesti viihtyvän pohjoisessa ilmanalassa: eikä hänelle olisi vastenmielistä kokonaan asettua tänne, sitten kun kuningas oli sopinut paavillisen hovin kanssa, ja Lundin arkkipiispan istuin Jens Grandin erotettua joutuisi avonaiseksi. Arveltiin kuninkaan keskustelun salaperäisen Isarnuksen kanssa etupäässä koskeneen arkkipiispan viraltapanoa ja hänen omavaltaisen pannaanjulistuksensa peruuttamista, ja toivottiin varmasti kardinaalin suostuvan näihin arkkipiispan vapauttamis-ehtoihin, ennenkuin kuningas täytti paavilliset vaatimukset. Kului muutamia päiviä, eikä ratkaisevaa päätöstä näyttänyt syntyvän. Vangitun arkkipiispan asemassa ei tapahtunut minkäänlaista muutosta: häntä vartioitiin tarkasti.

* * * * *