"Oletko hullu, Martti! Sen saisin maksaa hengelläni", mutisi linnanvouti. "Minun puolestani hän saa hirttää itsensä milloin haluaa, kunhan vain minä en siitä tiedä. Jospa joku kunnon ystävä häntä hiukan avustaisi. — No, niin, se voisi, niinkuin jo sanoit, pelastaa maan ja valtakunnan suuresta onnettomuudesta, ja sillä voisi ansaita suuren kuninkaallisen palkinnon. Mutta kiitänpä Jumalaani ja Luojaani, jos tässä voin oman henkeni pelastaa. — Jospa löytäisin edes yhden luotettavan ihmisen, joka uskaltaisi olla vartioimassa häntä tänä yönä, niin saisin nukkua rauhallisesti. Uskaltaisitkohan sinä, Martti?"
"No miksi en minä, kunhan vain saan hyvän maksun. Jos hän alkaisi olla minulle liian vaivaksi, niin helppohan hänelle on antaa korville, eikä sitä kukaan huomaa."
"Oletko tosissasi, Martti? Uskaltaisitko todellakin" — —
"Nitistää hänet hengiltä? Niinkö, isäntä?"
"Hiljaa, enhän minä sitä tarkoittanut. Pyhä Gertrud varjelkoon minua yllyttämästä ketään sellaiseen tekoon, vaikka se olisikin koko maan ja valtakunnan pelastus, ja josta köyhä mies voisi tulla onnelliseksi koko elämänsä ajaksi! — Ei, en minä sitä tarkoittanut, uskaltaisitko sinä antaa minun lukita sinut sinne yöksi hänen kanssaan?"
"Kyliä, yhdellä ehdolla, isäntä?"
"Mikä se olisi?"
"Ettette suutu minulle, ettekä myöskään aseta minua syytteeseen, jos ette huomenna tapaisi meitä samassa tilassa kuin tänä iltana —"
"Ole höpisemättä, Martti. Minulle on yhdentekevää millaisina teidät tapaan. Minä maksan sinulle kymmenen hopea äyriä jokaisesta yöstä, jonka valvot hänen luonaan ja sata viimeisestä — —"
"Mutta, jos nyt tuo hurskas herra, jollakin taikakeinollaan pääsisi pakenemaan, niin kai minua syytettäisiin siitä että hän pääsi vapauteen?"