"Ha, ha, oletpa sinä aika irvihammas, Martti!" mutisi linnanvouti, ilkeästi nauraen. "Se vapaus, jonka sinä voit hänelle antaa senjälkeen kun minä olen lukinnut oven sinun jälkeesi, ei häiritse minun yörauhaani. Onhan aivan selvää", jatkoi hän luoden Marttiin levottomasti tarkastavan katseen, "että sinun täytyy antaa minun ensin tarkastaa vaatteesi tullakseni vakuutetuksi siitä, ettei sinulla ole viilaa tai muita työaseita mukanasi? Niihin varovaisuuskeinoihin minä olen aina ryhtynyt kun olen pannut jonkun häntä vartioimaan."
"Sehän on selvä. Te olette tunnontarkka mies!" näin sanoen riisui Martti takin yltään ja käänsi nurin kaikki taskut. "Mutta tottapuhuen, isäntä, se ei käy päinsä. Jos sattuisi taas tuo kirottu pyhä Veitintanssi minut riivaamaan" —
"Loruja! Olethan sinä terve ja reipas" —
"Mutta isäntä hyvä, minä olen niin tuittupäinen, ja piispa on minulle vihainen vanhoista ajoista asti. Minä olen niin usein häntä härnäillyt, niinkuin kyllä tiedätte, ja jos hänen päähänsä pistäisi suututtaa minua tai hyökätä kimppuuni ja minä olisin pakotettu puolustamaan, niin syntyisi siitä pian sellainen mellakka, että vartijat ja koko talonväki joutuisivat jalkeille."
"Ei se mitään tee. Sinä olet rohkea mies, Martti! Tule! Vahdin ei tarvitse seisoa liian lähellä ovea häiritsemässä sinun ja piispan yörauhaa. Jos joudut hänen kanssaan oppineeseen väittelyyn elämästä kuoleman jälkeen — niin ei sen tarvitse joutua maallikkojen korviin. Juo vielä pikarillinen viiniä — ja tule sitten! Minä tarvitsen rauhaa ja piispa myöskin." Martti nyökäytti ja joi.
Jesper Mogensenin karkeilla tekopyhillä kasvoilla oli liettävä hymy kun hän lyhty kädessä kulki Martin edeltä ylös vankilanportaita. Hän pysähtyi pari kertaa levottomana ja piteli lyhtyä Martin kasvoja vasten, joka tyytyväisenä seurasi häntä. "Sinä olet niin tyytyväisen näköinen kuin olisit matkalla öisiin kemuihin", mutisi hän. "Astu edeltä, minä en siedä sinun tassuttelevan jälestäni."
Martti totteli ja oli hyvin totisen näköinen. "Elkää vain antako vahdin aavistaa mitään", kuiskasi hän ja osoitti nuoraa, jonka hän oli köyttänyt vyötäistensä ympäri.
Linnanvouti nyökäytti hänelle rauhoittuneen näköisenä. Hän käski vahdin poistua kauemmaksi ovelta; sitten hän avasi sen puoleksi ja kurkisti lyhdyn avulla sisään. Nähtyään vangin makaavan rauhallisesti, kädet kahleissa, työnsi hän Martin sisään. "Hyvää rauhallista yötä!" sanoi hän ilkeästi hymyillen ja paukahutti oven kiinni hänen jälestään. Hän pani tarkasti telkeet ovelle ja astui alas torninportaita. Lähin vartija huomasi hänen usein katsovan taakseen niinkuin pelkäisi hän jonkun seuraavan häntä tai niinkuin olisi hänen omien askeltensa kaiku herättänyt hänessä epäluuloja. "Typerä saatana!" mutisi hän. "Vastatkoon itse teoistaan, — mitä se minuun kuuluu?"
Kun Martti Madsvend oli työnnetty pimeään vankilaan, jäi hän ääneti seisomaan siksi kunnes lukkojen ja telkeiden synnyttämä melu oli tauonnut ja hän oli kuullut linnanvoudin rautakantapäiden kumean äänen häipyvän porraskäytävään; silloin vasta hän läheni vangin vuodetta aikoen puhua; mutta samassa hän kuuli laulua ja kovaäänistä puhetta päänsä päältä; vankilan yläpuolella olevassa ullakkohuoneessa vietti vanha torninvartija Matti hauskaa iltaa sisarenpoikiensa ja vartijoiksi asetettujen nuorten talonpoikien kanssa. Martti jäi ääneti seisomaan ja kuunteli. Heidän änkyttävä puheensa ja uninen laulunsa ilmaisi hänelle siman ja saksilaisen oluen, jonka hän salaa oli kantanut sinne, maistuneen heille makealta. Katossa olevasta kolosta lankesi heidän lampustaan valonsäde arkkipiispan vuoteelle, valaisten hänen soikeat, kalpeat kasvonsa. Hän makasi silmät ummessa, aivan liikahtamatta, ja näytti nukkuvan raskaasti. Martti istuutui kostealle kivipermannolle, eikä häirinnyt hänen lepoaan, ennenkuin ullakkohuoneessa juopottelevien melu oli lakannut ja hän yön hiljaisuudessa voi kuulla heidän kuorsaamisensa. "Nukutteko te, arvoisa herra?" kuiskasi hän nyt ja nousi.
"En, sinä Herran uskollinen palvelija!" vastasi arkkipiispa heikolla äänellä ja kohotti päätään. "Minä ja Herran kosto olemme vain nukkuvinamme siksi asti kunnes aika on herätä ja toimia."