"Nyt on meidän aika livistää tiehemme", jatkoi Martti — "onko täällä kaikki valmiina?"
"Jo aikoja sitten. Sinä viivyit kauan; sekin oli Jumalan tahdosta: vielä kahleissanikin minä olin Herran rankaisevana vitsana. Mutta kyllä minä melkein varmasti uskoin sinun pettäneen minut tai että olit joutunut kiinni —"
"Siis, te kunnianarvoisa herra, luulitte minua ketuksi tai lampaaksi. Onko teillä nuoraportaat?"
"Tässä, mutta ole varovainen, Martti. Sido se kiinni paksuimpaan rautatankoon; se on lujassa. Ota pois ne toiset, ne ovat viilatut poikki — mutta hiljaa. Kahleet saan itse irroitetuiksi. Sinun viilasi oli tylsä; mutta Herra sen teroitti minun kädessäni; hänen enkelinsä ovat saattaneet minun viholliseni sekä kuuroiksi että sokeiksi."
"Mutta nyt se vasta vaikein solmu on sidottava, hurskas herra!" kuiskasi Martti hymyillen viekkaasti. "Saadaan nyt nähdä auttaako Herran enkeli teitä edelleenkin. Ylös ikkunalle lienee hän opettanut teidän kiipeämään; mutta alas torninmuurille on kahdeksantoista kyynärää, ja sitten on vielä se kirottu linnanmuuri. Linnanhaudan ja järven on meidän Herramme toki tälläkertaa varustanut sillalla. Katsokaapas tätä nuoraa! Jos minä nyt hirttäisin teidät tähän niin voisi minulle siitä onnenpyörä kiepahtaa käsiini: mutta siihen minä olen liian hurskas mies. Minä sidon sen vain vetosolmuun, että sitten voimme vetästä nuoraportaat jälestämme alas; nyt minä menen ensiksi alas auttaakseni teitä. Kas niin, nyt vastaan minä nuoraportaista, kunhan te nyt vain voitte pitää itseänne kiinni siinä, kunnes minä ulotun teihin alhaalta. Mutta —"
"Jumala kaikkivaltias meitä auttakoon", kuiskasi Grand tuskaisella äänellä ja loi iloiseen kokkiin puoleksi epäluuloisen katseen. "Auta minut ensin ikkunaan! Minä olen väsynyt ja heikko. No! Mitä sinä ajattelet, Martti, kiiruhda ennenkuin saavat meidät ilmi!"
"Minulla on omat epäilykseni, arvoisa herra!" kuiskasi Martti. "Minä olen harras kristitty, ja minä tiedän kyllä paavilla olevan minun ja kaikkien kristittyjen sielut taskussaan. Te olette pelastanut minun henkeni. Katsokaa, senvuoksi minä olen luvannut vapauttaa teidät, maksakoon mitä hyvänsä; mutta minä olen myöskin kunniallinen tanskalainen mies, ettekä te voi vaatia, että minä teidän tähtenne petän maani ja valtakunnan, tai syöksen nuoren, uljaan kuninkaani onnettomuuteen. Jos minä olisin aikasemmin nähnyt hänet ja tiennyt hänen olevan niin uljaan herran, niin olisinpa tainnut miettiä ennenkuin lupasin vapauttaa teidät. Te olette julistanut hänet pannaan ja manannut hänet paholaiselle. Mutta siihen hän, Jumal'auta, on liian hyvä. Ja jos minä nyt autan teidät vapauteen, niin täytyy teidän luvata minulle, pyhän Neitsyen ja pyhän Martinuksen kautta, päästää hänet pannasta ja olla tekemättä kiusaa hänelle tai kenellekään tässä maassa."
"Hourailetko sinä, Martti!" huudahti piispa äärimmilleen suuttuneena ja hämmästyneenä. "Rupeatko sinä itsevaltiasta jäljittelemään ja minulle ehtoja asettelemaan? Jos sinä et pidä minulle antamaasi lupausta, niin minä julistan sinut kiroukseen ja iankaikkiseen pannaan."
"Vai niin, arvoisa herra!" kuiskasi Martti ja laskeutui nopeasti alas ikkunasta nuoraportaita myöten, pidellen kädessään nuoran riippuvaa päätä, millä hän voi irroittaa solmun, joka kiinnitti nuoraportaat. "Sanonpa silloin teille hyvästi ja vien nuoraportaat mukanani helvettiin."
"Martti, rakas Martti, elä petä minua!" kuiskasi arkkipiispa rukoilevalla äänellä ja nousi tuskallisen kiireisesti ylös ikkunaan. "Minä en tahdo olla kovempi kuninkaalle tai kellenkään muulle tässä maassa, kuin mihin minut Jumala, kirkko ja omatuntoni velvoittavat."