"Se on totisesti tosi sana, isäntä!" vastasi nuori kalastaja. "Mutta eikö voisi sanoa samaa myöskin meidän nuoresta kuninkaastamme, tietysti kaikella kunnioituksella?"
"Kuninkaastako? Oletko hullu, Ola?" huudahti vanhus tulisesti. "Onko sinut paholainen sokaissut ja riivannut? Sellaistako kristillisyyttä sinulle on opetettu luostarissa? Sinäpä vasta mainio miehenalku olet!"
"Elä suutu, isäntä!" vastasi poika. "Totuus on totuus, olkoon sitten karvas tai makea, ja kutkutelkoon rikkaiden tai köyhien neniä, sanoo isä Yrjänä. Ja me tanskalaiset olemme vapaa kansa, jotka uskallamme lausua suoraan käräjillä asiamme, olkoon vastassamme ylhäinen herra tai yksinkertainen talonpoika. Te tiedätte kyllä itsekin isäntä, ettei kuningas ole se mies, häpeä sanoa, joka antaa armon käydä oikeudesta silloin kun on kysymys lainsuojattomista tai heidän suvustaan ja ystävistään. Ajatelkaapas vain Stig-marskin kauniita tyttäriä, heidät hän on sulkenut Vordingborgin neitsyttorniin ainoastaan senvuoksi, että heidän isänsä oli lainsuojaton mies; ei hän sillä ainakaan erityisesti sääliä osoittanut. Isä Yrjänä sanoi hänen tehneen hyvin väärin piinatessaan ja kidutellessaan piispaa täällä niin kauan. Ei voinut kukaan todistaa hänen olleen hitossa lainsuojattomien tai Etelä-Jyllannin herttuan kanssa. Kaikessa tapauksessa hän oli mahtava hengenmies, jota vain Jumala ja paavi ovat oikeutettuja tuomitsemaan, niin ainakin isä Yrjänä sanoo."
"Vai niin! Hän puhuu rohkeasti tuo isä Yrjänä!" mutisi vanhus ja istuutui miettiväisenä kalakorilleen. "Mutta sanokoot vain nuo hurskaat herrat mitä haluavat, sen minä kuitenkin tiedän, ettei meillä ikinä ole ollut Tanskassa lainkuuliaisempaa kuningasta. Antaessaan hirttää tuon miehen —"
"Siinä hän teki hyvän työn, isäntä, sitä en minäkään kiellä", jatkoi renki. "Vaikkei nyt linnanvouti olisikaan auttanut piispaa pakoon, jonkavuoksi hänet kuitenkin hirtettiin, niin on hän rehellisesti ansainnut silmukan paljosta muusta; hänelle ei kuningas tehnyt minkäänlaista vääryyttä. Mutta säälinpä sentään torninvahti Mattia ja hänen sisarenpoikiaan: Heidän täytyy nyt istua kahleisiin kytkettyinä Flynderborgissa, vain senvuoksi, että olut oli painanut heitä liian raskaasti tuona valvonta-yönä vankilatornissa. Ei kukaan muu auttanut piispaa pakenemaan", lisäsi hän katsoen hiukan karsaasti toisella silmällään, "kuin tuo Martti Madsven, senkin hirtehinen. Isä Yrjänä sanoi hänen tehneen siinä sekä uskaliaasti että hurskaasti; senvuoksi onkin pyhä Martinus pelastanut hänen henkensä ja auttanut hänen livistämään maasta. Mutta nyt on hänkin lainsuojaton mies, ja tottapuhuen on paholainen saanut haltuunsa hänenkin sielunsa."
"Kuuleppas Ola!" alkoi vanhus puhua ankaralla äänellä ja nousi. "Varo sinä parrattoman suusi puheita, ainakin silloin kun puhut paholaisesta, taivaallisesta Isästämme ja kuninkaasta. — Mitä Martti Madsvendiin tulee, on minulla hänenkin suhteensa sinulle sana sanottava, mutta ensiksi kuninkaasta! Sanotaan pelkuriksi sitä, joka ei uskalla itseään puolustaa. Kuningas on kansansa pää, ja kun päätä pakottaa, niin pakottaa kaikkia jäseniä; sen on jokainen kunnon tanskalainen saanut näihin aikoihin tuntea. Lapsesta asti on meidän nuori kuninkaamme saanut monta kovaa kokea. Mutta Herra on ollut hänen kanssaan tähän päivään asti ja suojellut sekä hänen sielunsa että ruumiinsa, huolimatta arkkipiispasta, paavista ja koko papistosta. On kyllä totta, että me olemme vapaa kansa, jokaisella on oikeus ääneen ja pelkäämättä lausua totuus sekä ylhäiselle että alhaiselle. Mutta se, joka uskaltaa sanoa pahan sanan kuninkaasta, joutuu minun kanssani tekemisiin niin kauan kuin minulla on kieli suussa ja terve nyrkkini tallella. Sinä olet vielä pojannaskali, Ola! Sinä et tiedä mitä täällä tapahtui silloin kun sinä vielä makasit kapalossa maitopullon vieressä. Jos lainsuojattomat olisivat lyöneet sinun isäsi kuoliaaksi, silloin kun sinä vielä kepillä ratsastelit, niin etpä taitaisi ottaa heitä syliisi, vaikka nyt ratsastaisit sadalla hevosella."
"Siinä te, isäntä, olette totta maar' oikeassa!" vastasi poika innokkaasti. "Henki hengestä! huutaisin minä ja löisin kuoliaiksi heidät kaikki, missä ikinä heidät tapaisin, se olisi rehellisesti tehty hurskaan asian puolesta. Mutta kosto on kuitenkin Heran, ja kuninkaan tulisi olla hiukan kylmäverisemmän ja viisaamman kuin jonkun meistä. Parempi hänen olisi kärsiä vääryyttä kuin asettaa maa ja valtakunta vaaraan oikeuksiaan puoltaessaan."
"Akkojenloruja!" keskeytti vanhus hänet. "Vai munako tässä opettaa kanaa munimaan? Laillisuudessa on pysyttävä, vaikka koko maailma hävitettäisiin. Niin täytyy kuninkaan ajatella. Ei hän turhaan miekkaa kanna."
"Mutta, rakas isäntä, sekä isä Yrjänä että kaikki Esromin hurskaat herrat ja monet meidän kaupunkimme järkevistä miehistä arvelevat kuitenkin kuninkaan menevän liian pitkälle kiihkossaan, saattaen siten itsensä ja koko maan onnettomuuteen. Senvuoksi onkin arkkipiispa nyt julistanut hänet pannaan. Mutta hän potkii vain tutkainta vastaan ja käy kaikesta huolimatta kirkossa silloin kun tahtoo."
"Luulenpa kyllä taivaallisen Isämme suovan hänelle anteeksi senlaisen uhmailun ja jumalattomuuden", sanoi vanhus päätään nyökäyttäen. "Eipä taida tässä maassa olla ainoaakaan piispaa, joka lukitsisi häneltä kirkonoven senvuoksi, että mestari Grand on hänet julistanut pannaan Sjöborgissa. Silloin kun se konstikas herra pistettiin linnaan, huhuiltiin heti, että kaikki kirkot koko maassa suletaan. Mutta niinkös kävi! Vaikka Rooman paavi lähettäisi kymmenen käskyä, niin eivätpä pahus vie, kuitenkaan tottele. Nyt kun arkkipiispa on vapaa, ei täällä näytä olevan suurtakaan hätää. Sitäpaitsi olemmehan me ennenkin nähneet Tanskan kuninkaan olleen pannaan julistetun ja kuitenkin kantaneen kruunua ja valtikkaa kuolinhetkeensä asti."