"Mutta kyllä siitä vielä voi syntyä aika sekamelska, isäntä!" vastasi poika. "Ilman paavin suostumusta ei täällä enää voi häitäkään viettää, ja tällaista oloa saattaa vielä kestää kauankin, kun hän nyt kaiken lisäksi on alkanut ahdistella niitä kaniikkeja ja prelaateja, jotka ovat olleet arkkipiispan kanssa liitossa. Kauppasataman rikas Hans Rodis on menettänyt koko omaisuutensa senvuoksi, että lähetti vangille viilan ja työkaluja vankilaan. Eipä käynyt paljon paremmin myöskään Lundin mestari Peiterille, ja kaikki arkkipiispan kirkkotilukset ovat jo otetut takavarikkoon. Senlaisesta rohkeudesta ei ole näihin asti kuultu koko kristikunnassa, sanoo isä Yrjänä."
"Siinä asiassa kuningas seuraa parhaiden miestensä neuvoa eikä sinun tai isä Yrjänän!" murahti vanhus. — "Siitä hän ja valtakunnanneuvosto vastatkoot. Häntä on vain liiaksi ärsytetty, sen minä sanon, ja kohtuus on kaikella, myöskin hurskaudella ja kärsivällisyydellä. Varo riitoja, Jeppe, sanoi autuas isä vainajani — Herra olkoon hänen sielulleen armollinen, — mutta jos kuitenkin riitaan joudut, niin suoriudu siitä kunnialla. Ei kannata kiveä voilla pehmitellä; ei, kova kovaa vasten."
"Teidän luvallanne, sanoi paholainen, asettaessaan selkänsä orjantappurapensasta vasten", keskeytti nuori kalastaja hänet hymyillen. "Mutta sanottiinpa hänen katuneen, kun tunsi sen pistokset. Olenpa minä joskus kuullut toisenkin vanhan ja viisaan sananlaskun: Jos et ylitse pääse, niin kömmi alitse, sanoi vanha tätini minulle. Jos meidän nuori kuninkaamme olisi saanut sentapaisen opetuksen ylpeältä drotsi Hesseliltä, joka opetti hänen heiluttamaan keihästä ja miekkaa, niin olisi se ehkä ollut onneksi maalle ja valtakunnalle, sanotaan —"
"Loruja!" keskeytti hänet vanhus ja nosti taas korin selkäänsä. "Senlainen oppi kyllä kelpaa sinulle ja sinun tädillesi, sekä isä Yrjänälle, joka sanoo kaiken, mitä sinä ajattelet. Mutta se mikä soveltuu rotille ja hiirille, ei ole kunniaksi haukalle ja kotkalle. Nöyryys on kullan arvoinen. Mutta, jos kuningas aikoo kulkea portin kautta, niin hän ennen lyö sen murskaksi kuin matelee sen alitse." Sen sanottuaan hän heitti vielä kerran silmäyksen kuninkaan ankaruuden ja nopean lainkäytön mykkään todistajaan, ja alkoi sitten ääneti ja ajatuksiinsa vaipuneena astella Gilleleijeen vievää tietä kotiinsa päin.
"Mutta kuulkaahan, isäntä, jos te nyt kerran kaikessa olette kuninkaan puolella", alkoi poika puhella, astuessaan hänen jälessään, "niin mitenkä silloin voitte puolustaa Martti Madsveniä tai uskoa hänen voivan välttää hirsipuuta? Onhan hän aina ollut lainsuojattomien puolella. Te tiedätte yhtähyvin kuin me muut, että hän auttoi arkkipiispan pakenemaan Sjöborgista. Kyllähän minä näin hänen pistäytyvän teillä jouluaaton edellisenä iltana, ennenkuin hän meni merille mustalla pyhiinvaeltajalaivalla."
"Jos tahdot pysyä eheänahkaisena, senkin lörppäsuu, niin varo itseäsi juttelemasta sitä muille", huudahti vanhus kiivaana ja kääntyi uhkamielisenä häneen päin. "Synneistään Martti Madsven nyt suorittaa katumusmatkaa, sillä se joka joulunaikaan lähtee aavalle merelle palvellakseen Jumalaansa ja Vapahtajaansa, hän ei minun tietääkseni ole huono kristitty eikä myöskään maankavaltaja."
"Mutta kaikki sen tietävät", — —
"Kyllä sitä aina juoruillaan jos jotakin. Ei sinuun eikä minuun kuulu mitä Martilla on ollut tekemistä mestari Grandin ja lainsuojattomien kanssa. Mutta sen minä ainakin tiedän: nähtyään meidän nuoren kuninkaamme, ja saatuaan häneltä rahalahjan, ei ole kukaan hänelle Marttia uskollisempi. Muuten oli Jumalan onni, että mestari Grand pääsi karkaamaan", lisäsi hän, "sillä, uskonpa itsekin uljaan kuninkaamme toimineen siinä asiassa liian kiivaasti. Jos Martti Madsvenillä on ollut sormensa siinä pelissä, niin saanee hän sen kalliisti maksaa. Mutta siitä minä panen vaikka kaulani pantiksi, ettei hän sillä ole tarkoittanut pahaa maalle eikä kuninkaalle."
"Aika jumalaton narri hän vain on, kujeilija, vatsassa puhuja ja senlisäksi lainsuojaton maankiertäjä, joka varmasti joutuu hirsipuuhun, jos hän vielä joskus astuu jalkansa tanskalaiselle pohjalle", sanoi nuori renki kiihkeästi. "Onhan synti ja häpeä, että teidän nuori, kaunis Kaarinanne itkee siniset silmänsä punaisiksi hänen tähtensä."
"Vai niin, siinäkö sitä ollaan?" sanoi vanhus. "Taitaisitpa kernaammin suoda hänen itkevän ne punaisiksi sinun itsesi tähden. Heitä ne turhat tuumat mielestäsi, Ola! Jos Martti tulee kotiin ennen juhannusta, niinkuin lupasi Kaarinalle ja minulle, ja jos hän silloin suoriutuu selväksi asioissaan, niin saatpa tanssia hänen häissään. Mutta, jos koetat panetella häntä minulle tai Kaarinalle, niin saat panna tavarasi myttyyn ja purjehtia tiehesi. Nyt tiedät minun tahtoni." Näin sanoen astui vanhus voimakkain askelin edelleen. Nuori mies seurasi nolona ja äänetönnä häntä rantaan, missä Jeppe irroitti erään kalastajaveneen purjehtiakseen pohjoisempaan myömään kalojaan, joita hän ei enää saanut Sjöborgissa kaupaksi.