"Ne mitä sinä, siskoni, kutsut meidän ilmalinnoiksemme ovat kuitenkin monta vertaa paremmat kuin tämä liiankin tosi vankilalinnamme. Mitenkä voit sanoa ritari Kaggea julmaksi? Hänen uljaat sudenkulmakarvansa ovat minun ihastukseni. Voi, rakas sisko! Minä uneksin hänen olevan hengenvaarassa. Hän seisoi kahleissa edessäni ja pyysi minua rukoilemaan kuningasta hänen henkensä edestä."
"Hän on varmasti sinun paha enkelisi, Ulrika!" vastasi Margareta. "Hänen syynsä on, että me nyt istumme täällä. Kun sinä et vain olisi uskonut hänen imarteluaan ja viekasta kieltään! Hän ei kuitenkaan rakasta ketään maailmassa niinkuin itseään."
"Sisko kulta, miten voit noin sanoa? Etkö itse kuullut kun hän vannoi kalliin valan ja lupasi viedä meidät vapauteen henkensä uhalla?"
"Mutta silloin kun hänen olisi pitänyt uskollisena ja miehekkäänä ritarina pysyä sanassaan, oli hänelle kuitenkin oma halpa kostonsa ja elämänsä meidän rauhaamme ja vapauttamme kalliimpi", vastasi Margareta. "Hän teroitti sen nuolen, jolla Mads Jude ampui kuningasta. Mutta ennenkuin se jänteeltä ponnahti, oli hän livistänyt tiehensä ja jättänyt meidät ansaan."
"Mutta hän seurasi kuitenkin meitä hengenvaaran uhalla tänne portille asti, ja jos ei sinulle drotsi olisi sekä minua että itseäsi rakkaampi, niin emme me nyt istuisi täällä."
"Jos meidän vapautemme saavutetaan vain konnantöillä ja salamurhilla, niin ennemmin voimme istua täällä vangittuina koko elämämme ajan" — vastasi Margareta. "Jos jalo drotsi Åke olisi ollut vihollisemme eikä ystävämme, niinkuin hän on osoittanut olevansa, niin en minä kuitenkaan olisi jättänyt häntä siihen tilaan ja antanut hänen vertavuotava olla ilman apua ja hoitoa. Ennemmin minä istun koko elämäni vangittuna kuin pakenisin hurjan salamurhaajan kanssa ja antaisin jalon drotsin epäillä minua vähimmästäkään osallisuudesta tähän konnantekoon."
"Sinä oletkin liian tunnontarkka, Margareta sisko! Minua kohtaan sinä kyllä olet puoleksi enkeli, mutta tunnusta pois: Et sinä vain Vapahtajamme rakkauden tähden jäänyt niin ylevästi drotsia hoitamaan. Onhan hän jotenkin kaunis nuori mies, vaikkei häntä juuri voi verrata ritari Kaggeen. Luuletko sinä, etten minä ole huomannut miten hellästi te toisianne katselette aina silloin kun sinä hänen haavansa sidot. Kyllä hän nyt on sinulle kiitollinen, —"
"Elä suutu, rakas Ulrika!" vastasi Margareta, sävähtäen hehkuvan punaiseksi. "Mitä pahaa siinä on, että minä hoidan häntä hyvästä sydämestä?"
"Hoida vain niin hyvästä sydämestä kuin tahdot, enhän minä koskaan ole sanonut siinä pahaa olevan. Puhu sinä vain aina siitä jalosta ja hurskaasta, niinkuin hän olisi ainoa kunnon ritari koko kristikunnassa. Mutta suo sitten minulle edes oikeus puolustaa ritari Kaggea ja huolehtia hänestä, kun hän syöksyy hengenvaaraan minun tähteni! En minäkään hyväksynyt sitä että hän karkasi silloin kun meidät vangittiin. Siitä minä ripitänkin hänet aikatavalla kun tavataan; mutta mitä hän olisi voinut niin monelle? Päästyään pakenemaan, hän kuitenkin toivoi vapaana ollen voivansa pelastaa meidät. Enkä minä sano sitäkään oikein ritarinteoksi, että hän pimeässä porttiholvissa hyökkäsi drotsin kimppuun, antamatta torvensoittajan ensin ilmoittaa tuloaan. Mutta onhan kaikessa taistelussa viekkaus luvallinen suurta ylivoimaa vastaan ja kuitenkin se oli uhkarohkea yritys, jonka hän ehkä vielä saa maksaa hengellään, vaikkei siitä meille ollutkaan hyötyä. Oi, jospa minä vain tietäisin hänen olevan turvassa, niin minä olisin mielelläni kärsivällinen ja kestäisin vielä jonkun ajan tätä vankeutta. Kunhan kuningas saa tietää mitä minä nyt tiedän, niin hän muuttaa mielensä ja kohtelee meitä prinsessoina."
"Onneton! Mitä sinä puhut?" keskeytti hänet Margareta kauhistuneena ja kalpeni. "Kuka mieletön ihminen on sinulle sellaista kuvitellut —"