"Sallikaa minun ensin puhua täällä pari sanaa kahden kesken drotsille!" sanoi mestari Petrus jääden etusaliin drotsi Åken kanssa, jonka kalpeille poskille oli kohonnut heikko puna kun naistuvan ovi sulettiin ja hän vain puoleksi sai tervehtiä Margareta-neitoa. Näki selvästi vaarallisen haavan tuottaneen hänelle kärsimyksiä, sillä hänen pääasentonsa oli vielä jäykkä, ja vasen käsivarsi siteissä.
Kookas, hengellinen herra tarttui hänen käteensä ja katseli häntä tarkasti kirkkaalla, rauhallisella katseellaan. "Kuningas on lähettänyt minut tänne etupäässä teidän tähtenne, rakas drotsi Åke", sanoi hän. "Te tiedätte miten rakas te olette ollut hänelle lapsuudesta asti ja arvaatte miten suuresti hän teitä kaipaa. Mutta ennenkuin minun on sallittu puhua teille sanaakaan kuninkaan ja maan asioista, on minun käsketty ottaa selvä teidän ruumiinne ja sielunne terveydestä. Sanotaan teidän olleen vaarallisesti haavoitetun, mutta samalla kerrottiin teidän olevan myöskin henkisesti sairaan. Kaikenlaiset levottomat ajatukset ja sekavat unet ovat teitä vaivanneet, niin että te usein olette ollut enemmän hengellisen kuin ruumiillisen lääkärin tarpeessa. Jos voitte luottaa minuun, niin uskokaa minulle levottomuutenne!"
"Minä olen ollut synkkämielinen siitä asti kun jouduin pannaan julistetuksi", vastasi Åke. "Minä tiedän hyvästi sen ristin olleen minulle liian raskaan, mutta Herralle ja pyhälle Neitsyelle kiitos, se on nyt keventynyt. Valo on välähtänyt sieluuni, selvittäen minulle kaiken sen mikä oli minun elämässäni ja kohtalossani arvoituksellista ja käsittämätöntä. Minä ja minun asiani eivät ole niin tärkeitä. — Sanokaa minulle vain: mitä tekee kuningas? Mitenkä voidaan hänet ja maa pelastaa häviöstä tänä sekasorron aikana? Jumalan nimessä, sanokaa minulle" — —
"Ei vielä sanaakaan siitä, rakas drotsi!" keskeytti mestari Pietari hänet. "Ensiksi minun täytyy ottaa selville kykenettekö te ottamaan osaa maalliseen toimintaan. Sen sielun, joka tahtoo voimakkaasti toimia maan ja kuninkaan rauhan puolesta, täytyy ensin saavuttaa rauha itsensä kanssa."
"Minä olen sen jo saavuttanut, arvoisa herra. Sen terveemmäksi ei minun sieluni enää tässä maailmassa tule. Kuultuani arkkipiispan paenneen ja julistaneen kuninkaan pannaan, hyppäsin minä ratsuni selkään ja ajoin Sjöborgiin, mutta minut kannettiin puolikuolleena vuoteelleni. Levottomuuteni on yhä kasvanut kuultuani kerrottavan kuninkaan kiivaudesta ja vihasta, ja näiden synkkien aavistusteni painamana olen usein kuumehoureissani nähnyt rosvojen ja murhaajien ympäröivän kuninkaani."
"Olkaa rauhallinen, jalo drotsi! Ei yksikään kuningas ole ollut sen enemmän kansansa rakastama. Vanhurskauden ja rakkauden enkelien näkymätön vartio suojelee häntä silloinkin kun hän on petturien ja verivihollistensa ympäröimä. Minä tiedän teidän olleen kuninkaan isän luona Finnerupin ladossa tuona verisenä pyhän Cecilian yönä. Sitä mihin lapsena saitte olla todistajana, ette varmasti koskaan voi unohtaa."
"En koskaan!" huudahti Åke kiihkeästi. "Usein minä olen valittanut sitä, ettei minulla ollut voimia eikä rohkeutta estää onnettomuutta. Silloin vasta kun lato murhatun kuninkaan ympärillä oli ilmiliekissä, tulin minä taas tajuihini; minä riistin miekan, vanhan mielipuolen Pallen kädestä, kun hän hyökkäsi ruumiin päälle sitä runnellakseen. Minä työnsin saman murha-aseen hänen rintaansa, jolla hän oli murhannut kuninkaansa. Tuo verinen tapahtuma sekä tuon mielipuolen vanhuksen kuolonkatse ovat sitten usein kammottavina ilmestyneet eteeni. Tuo kamala näky oli melkein häipynyt sielustani, kunnes kuningas lähetti minut eräänä päivänä, kaksi vuotta sitten, vangitun arkkipiispan luokse Sjöborgiin pakoittamaan häntä tunnustamaan. Mutta kun minä näin tuon hirveän valtiovangin kohottavan kahlehditun kätensä ja kuulin hänen manaavan minut helvettiin kirkon kauneimmalla kirouksella, niin olin minä taas mielestäni Finnerupin ladossa, missä hornan henki puhui minulle arkkipiispan kautta, singauttaen minulle kirouksen sanat syntieni tähden. Mitä kamalimmat unet ahdistivat minua kuumeeni aikana, ja minä taistelin kaikenlaisia hirviöitä ja pahoja henkiä vastaan. Mutta ollessani kaikkein kovimmissa tuskissa minä näin kuitenkin aina taivaallisen enkelin vieressäni, joka hurskain rukouksin karkoitti pahat henget luotani, kuiskaten minulle lohdutuksen ja rohkeuden sanoja. Vihdoinkin näin valon kirkastavan tämän pimeyden: minusta tuntui, että jos ei minulla lapsuudessani ollut voimia ja rohkeutta uhrata henkeäni entisen isäntäni edestä, niin voisin nyt pelastua kirouksesta, uhraamalla sen hänen poikansa edestä, meidän jalon, nuoren Eerik kuninkaamme puolesta. Se on minun täysin vakaa päätökseni, olen luopunut kaikista oman onneni vaatimuksista. Tuo lohduttava enkeli seisoi sittemmin todellisuudessa ilmielävänä minun edessäni; mutta hän ei tahdo eikä voi minua siitä estää. Tuo enkeli oli vanhin ja hurskain Stig-marskin vangituista tyttäristä. Arvoisa herra, vain teille sen uskon. Hän on minulle omaa sieluanikin rakkaampi, ja hän on ihmeellisesti vahvistanut minua päätöksessäni. Pelastamalla minun henkeni ja säilyttämällä sen minun herrani palvelukseen, joka on tuominnut koko hänen sukunsa lainsuojattomaksi, on hän koettanut sovittaa osan pelottavan isänsä rikoksesta. Jokainen askel, minkä otan seuratessani rakasta, nuorta kuningastani, vie minut yhä kauvemmaksi Stig-marskin suvusta tässä maailmassa; mutta Jumalan avulla se ei lamauta minun rohkeuttani eikä veltostuta käyntiäni. Katsokaa kunnianarvoisa herra, siitä hetkestä asti, jolloin elämäni kutsumus minulle selvisi, minä olen saanut rauhan niiltä pahoilta hengiltä, jotka minua ahdistivat, ja minä tunnen nyt olevani melkein terve sekä ruumiin että hengen puolesta. Nyt te tiedätte kaikki, hurskas herra! Mutta nyt tärkeämpiin asioihin, minkä sanoman tuotte minulle kuninkaalta?"
"Vielä kuitenkin muutama sana teistä itsestänne, rakas drotsi!" vastasi mestari Petrus lempeällä äänellä ja tarttui häntä käteen, katsellessaan Åken raskasmielisiä, mutta päättäväisiä kasvoja kirkkaalla, rauhallisella katseellaan. "Teidän päätöksenne on jalo ja kaunis, vaikka siinä vielä osaksi ilmeneekin teidän taipumuksenne liioitteluun, siinäkin missä se on kiitettävä. Te voitte uhrata teidän elämänne ja toimintanne kuninkaan ja maan palvelukseen, tarvitsematta siltä etsiä marttyyrikuolemaa. Ei teidän tarvitse luopua elämän ilosta ja onnesta senvuoksi, että korkeampi elämän päämäärä on silmäinne edessä. Mutta senlaisista nuoruuden liioitteluista en tahdo soimata teitä. Oli aika, jolloin minä itsekin toivoin kuolevani marttyyrina pyhän Neitsyen kunnian puolesta, ja vieläkin minä toivoisin ylpeydellä tämän kohtalon osakseni, mutta minä en etsi sitä enää sokeasti haaveillen enkä hengellisestä turhamielisyydestä. Sen lohduttavan enkelin, josta te puhuitte, jalo drotsi, hänet, joka seisoi täällä vangittuna neitona edessänne, minä toivon oikeuden vapauttavan, eikä teidän silloin tarvitse olla toivoton oman sydänsalaisuutenne suhteen. Minäkin olen tuntenut sellaisen olennon", jatkoi hän liikutettuna, "lähinnä pyhää Neitsyttä on hän minulle kallein naissielu, joka on elänyt tai elää maailmassa. Hän on todellakin taivaallinen morsian täällä maan päällä, ja sekä hänen, että minun velvollisuus ja asema eroittavat meidät tässä maailmassa. Mutta suoraan sanoen, minä en usko teillä eikä kenelläkään toisella maailmallisella miehellä olevan voimaa tai syytä sellaiseen kieltäytymiseen, ja maaniseen elämänkutsumukseen, olkoon se vaikka kuinka suuri ja kaunis, tuskin sellainen uhri on tarpeen. Mutta siinä määrätköön onni ja sen korkeampi ohjaaja. Minä iloitsen sydämellisesti, että ihanin inhimillinen tunne on syttynyt rinnassanne, sillä se on lähinnä elämää jumaluudessa, rikkain aarre, mikä voidaan ihmissielulle lahjoittaa."
"Aivan varmasti!" huudahti Åke ja syöksyi ihastuneena hänen syliinsä. "Minä en kuitenkaan enää koskaan voi tulla aivan onnettomaksi. Olettehan te selvästi nähnyt minun tilani, elkää enää salatko minulta mitään!"
"Hyvä on, uljas, urhea ystäväni!" sanoi mestari Petrus puristaen hänen kättään. "Minä näen teidän olevan henkisesti terveen. Teidän ehkä vähän liian tunteellinen ja haaveileva sielunne elää jaloa ja voimakasta elämää, jonka tunne on tosi ja ihana. Minä tahdon riistää teidät pois tästä rauhallisesta ja toimettomasta asemasta, joka vain antaa lisävirikettä teidän liialliselle mietiskelyhalullenne. Minä en enää kauvemmin epäile käyttää koko teidän voimaanne kuninkaan ja maan palvelukseen. Katsokaa, tässä on salainen kirje kuninkaalta." Hän ojensi drotsille sinetillä suletun kirjeen.