"Kaikki on valmiina ennenkuin soitetaan päivämessuun", vastasi linnanpäällikkö varmasti ja rauhallisesti. "Mutta teidän haavanne, herra drotsi! Voitteko te todellakin vaaratta lähteä, muuten minä olen valmis?"
"En jouda vaaroja ajatella, minun täytyy ja minä tahdon lähteä!" vastasi Åke. "Siis päivämessuun soitettaessa — ja suu tukkoon asiasta! On vain kyseessä lainsuojattomien takaa-ajo — ymmärrättehän?"
"Oikein! Niin saavat uskotella toisiaan täällä linnassa puolen tunnin ajan." Näin sanoen herra Ribolt kiirehti linnanpihalle, ja drotsi Åke mestari Petruksen kanssa poistuivat naistupaan.
Äskeinen jännitys ja kiihtymys oli pannut drotsi Åken veren liikkeelle ja tehnyt hänet taas terveen näköiseksi. Suuressa naistuvassa, jossa vieraat vastaanotettiin, ja jonne kokoonnuttiin pyhäpäivinä ennen jumalanpalvelusta, otti vanha talonemäntä vastaan Åken ja mestari Petruksen, tarjoten itse vierailleen lämpimän aamujuoman kiiltävissä hopeamaljakoissa. Keskellä salia suuren, pyöreän, valkealla ripsireunaisella pumpuliliinalla katetun pöydän ympärillä, istuivat saksalaiset mestarilaulajat, höyryävät maljat edessään, hauskasti keskustellen naisten kanssa. Neiti Ulrika kyseli uteliaana heidän matkoistaan vieraiden ruhtinaiden luona, joista varsinkin mestari Rumelant oli väsymätön kehumaan; samaten hän myöskin oli väsymätön luettelemaan kaikkia niitä kunnianosoituksia, jotka olivat tulleet hänen osakseen hänen lauluistaan näiden hänen suurten ja ylhäisten suosijoittensa luona.
Myöskin neiti Margareta otti osaa keskusteluun vieraiden kanssa. Mutta hänen kysymyksensä olivat ujoja ja häntä huvitti paljon enemmän heidän taiteensa kuin se onni, jota he olivat etsineet ja löytäneet ylhäisten linnoista. Hän antoi vakavan mestari Popen tarkasti kuvata itselleen niiden kuuluisien rakkauslaulujen hengen ja sävyn, joiden kaunein kukoistusaika ei ainakaan mestari Popen mielestä vielä ollut loppuun kulunut. Hän päinvastoin väitti jalon laulutaidon nyt vasta täydellisesti kehittyneen uutta ja korkeinta kauneutta palvellessaan, kun ei enää jatkettu yksitoikkoista kevään vihreyden, maallisten naisten kauneuden, epätoivoisen rakkauden ylistystä, vaan laulettiin säännöllisissä laulumuodoissa siveellisistä ja jumalallisista aiheista sekä tärkeistä jumaluustieteellisistä dogmeista. Kun nyt ruhtinaat ja keisarit eivät enää niinkuin ennen itse harjoittaneet jaloa laulutaitoa, vaan oli se melkein yksinomaan kunniallisten porvarien rakastama, oli hänen mielestään suuri onni, että oli semmoisia herroja ja ruhtinaita kuin Tanskan kuningas, joka kunnioitti ja suosi taidetta, ja, lauluista innostuttiin vielä hänen ritariensakin linnoissa ja heidän jalojen neitosten parissa. Hän ylisti tanskalaisen ritarirunouden jaloa, runollista henkeä, mutta hänen mielestään olivat sekä ne että rakkauslaulut liian maailmallisia ja pintapuolisia. Tästä Margareta hiukan loukkaantui, vaikka hän myönsikin kernaasti oppineelle mestarilaulajalle kaikkien tanskalaisten laulujen, jotka hän tunsi ja osasi käsittelevän rakkausseikkailuja, mutta ei ainoakaan raamatullisia tai teologisia aiheita.
Kun drotsi Åke astui naistupaan, nousi Margareta vastaamaan hänen tervehdykseensä, ja hän huomasi levottomana drotsin poistaneen käsivarren siteestä. Hän ei enää jaksanut seurata mestari Popen selityksiä, vaan hän pyysi anteeksi että hänen, haavalääkärinä, täytyi poistua toimeen, jota ei kauemmin voinut siirtää. "Anteeksi, herra drotsi!" sanoi hän Åkelle ja osoitti poistettua sidettä. "Tähän en ole antanut suostumustani. Mutta olettehan oman käsivartenne herra", lisäsi hän, huomatessaan miten keveästi Åke sitä liikutti. "Haava on melkein parantunut. Varovaisesti te voitte kyllä käsivarttanne käyttää, kunhan vain voitte olla maltillinen. Mutta jäykkä kaulakääre" — —
"Sen kannan muistona teistä, siksi kunnes taas tapaamme, jalo neito!" vastasi Åke. "Vaikka luulenpa melkein sen jo olevan tarpeettoman. Tunnin kuluttua täytyy minun lähteä linnasta. Minä saan kiittää teidän taitoanne ja väsymätöntä huolenpitoanne siitä, että nyt kykenen liikkeelle. Minä toivon pian näkeväni minun jalon herrani ja kuninkaani", lisäsi Åke hiljaa ja vei hänet mukanaan linnanpuutarhan puoleiseen ikkunansyvennykseen. "Mutta ikävä kyllä ei vielä ole sovelias aika minun toimia teidän vapautenne puolesta."
"Emmehän me pyydä armoa inhimillisiltä tuomareiltamme, vaan ainoastaan sen mikä on oikeuden ja kohtuuden mukaista", vastasi Margareta hiljaisen totisesti. "Minä luulin hyvän ja oikeuttaharrastavan kuninkaan olevan aina valmiin kuulemaan syyttömästi tuomittuja."
"Minua surettaisi syvästi, jalo neiti Margareta", sanoi Åke, "jos minun jalo kuninkaani näyttäisi teistä hetkenkään harjoittavan vääryyttä; mutta teidän asianne on tullut hämäräksi ja epäilyttäväksi niille, jotka eivät, niinkuin minä, tunne teidän hurskasta mieltänne ja rakastettavaa olentoanne. On saatu selville, että rikoksellinen aseenkantaja Åke Kagge on ollut teidän seurassanne: teidän onneton luottamuksenne tähän roistoon on heittänyt varjon myöskin teidän viattomaan matkaanne. Mutta minä vakuutan teille elävän Jumalan nimeen, että minä puhdistan teidät siitä syytöksestä. Jos maallinen oikeus on sokea, niin on Jumalantuomio ja minun ritarillinen miekkani varmasti avaava heidän silmänsä."
"Elkää Jumalan ja pyhän Neitsyen tähden, rakas drotsi!" huudahti Margareta pelästyneenä. "Jos tahdotte uskaltaa kalliin henkenne jonkun asian edestä, niin tehkää se tuon korkeamman ja tärkeämmän puolesta, mihin olette itsenne vihkinyt, mutta ei muutaman vankiraukan kohtalon tähden! Eihän vääryyden kärsiminen ole suurin onnettomuus tässä maailmassa", lisäsi hän hiljaisella ja hellällä äänellä, kohottaen pitkäripsiset silmäluomensa ja luoden katseensa puutarhaikkunan kautta kirkasta sinitaivasta kohti. "Elkää hätäilkö meidän tähtemme! Me odotamme mielellämme Herralle otollista hetkeä. Kun me vain ajattelemme sitä kuormaa, minkä Herra kantoi meidän puolestamme, niin onhan meidän pieni ristimme kepeä kannettava tämän lyhyen elämämme aikana. Jumala olkoon teidän kanssanne, jalo drotsi Åke", jatkoi hän. "Sydämellinen kiitos teidän lempeydestänne, jolla te melkein olette saattanut vankina olomme tuntumattomaksi! Me tulemme nyt suuresti teitä kaipaamaan! Minä unohdan taas pian shakkipelin, mutta mitä silloin yhdessä puhelimme, en minä koskaan unohda. En myöskään unohda niitä kauniita lauluja, jotka minulle opetitte, ja kun me tytöt puhelemme Florezista ja Blanzeflorista, niin me aina muistelemme teitä ja yhteisiä iltahetkiä täällä takkavalkean ääressä, ja kaikkia niitä kauniita ritariseikkailuja, joita meille kerroitte. Jos kuningas tulee tänne keväällä, niinkuin kerrotaan, niin tulettehan te myöskin?"