"Niinkuin jo sanoin, sen ymmärtävät suuret herrat paremmin", vastasi karkulainen. "En minä tässä rupea selvittelemään niitä he puhuivat arkkipiispan kanssa Hammerhuusissa; mutta jos he nyt saavat mestari Grandin leppymään junkkarille ja pannan julistuksen peruutetuksi, niin eipä taitaisi prinssillä olla mitään asiaa vastaan, ja toinen palvelus on toisen ansainnut: jos junkkari joutuu riitaan kuninkaan kanssa, on hän selkänojan tarpeessa, ja jos he saavat kuninkaan pois valtaistuimelta, niin taitaa silloin junkkari kohota ja voi taas auttaa puolestaan ystäviään. Mutta se ei kuulu minuun; käyköön täällä muuten miten hyvänsä, kunhan täällä vain syttyisi aika sekamelska, että pääsisi hyvästi ansaitsemaan. Mutta mitä ääniä tuolta kuuluu? Ettekö te kuullut hevosten kavioiden kopsetta tuolta puolen linnan?"
"Sinä näet unia, Kyste? Kuka näin myöhään tulisi linnaan?" sanoi Palle ja kuunteli levottomana.
"Tuossa minun herrani tulevatkin. Tulkoon tänne nyt vaikka itse paholainen", sanoi karkuri ja kiiruhti venheeseen.
Kaksi kookasta herraa, yllään suuret, harmaat umpivaipat, astuivat punatakkisen, pienen kyttyräselkäisen miehen seurassa linnanmuurissa olevasta salaovesta, ja astuivat pienen laskusillan yli, joka johti linnan alimman vallihaudan poikki. He kiirehtivät laivasillalle, missä he ääneti nyökäyttäen tervehtivät herra Pallea ja astuivat sitten sanaakaan sanomatta venheeseen. Se työnnettiin heti rannasta ja purjeet nostettiin. Herra Palle pudisti arvelevan näköisenä päätään katsoessaan heidän jälkeensä ja samassa hän luuli kuulevansa etäistä hevoskavioiden kopsetta ja aseidenhelinää linnanportin ulkopuolelta; hän kiirehti kapean laskusillan yli, jonka vieressä hän oli vartijoinut, ja vetäsi sen ylös jälestään, jonka tehtyään hän kiirehti muurissa olevan salaoven kautta linnaan.
Linnanmuurien edustalla, vastakkaisella puolella, seisoi drotsi Åke ratsumiehineen. Hän oli antanut heidän varovasti ja yhden kerrallaan taluttaa hevoset puolivalmiin sillan yli, jota ei vielä voitu nostaa. Hyvin varustettu linnanportti oli lukittu, ja he olivat jo pari kertaa koputtaneet saamatta minkäänlaista vastausta. "Kuka siellä?" kuului vihdoinkin väsynyt ääni muurilta, portin yläpuolelta. Ääni oli linnan vartijan, joka nyt nousi, pidellen toisessa kädessään pitkää keihästä ja toisessa hälytys-torvea.
"Nukutko sinä vartiopaikallasi, mies!" huusi Åke ankaralla äänellä. "Etkö sinä näe, että täällä kuninkaan väki haluaa päästä sisään? Joudu! Anna heti avata portit! Täällä tulee uusi varusväki."
"Uusi varusväki! Emme me ole kuulleet täällä siitä mitään", murisi vartija. "Minä saanen puhaltaa torveeni niinkuin junkkari on käskenyt."
"Vähinkin ääni maksaa henkesi, mies!" uhkasi drotsi. "Siellä missä kuningas käskee, ei junkkarilla ole mitään sanomista."
"Jumala teitä siunatkoon, jos totta puhutte, ankara herra!" sanoi vartija iloisena. "Sitten ei minun tarvinne huomenna ratsastaa puuhevosella senvuoksi, että satuin nukahtamaan."
"Joudu tai me murramme auki portin."