"Saatte nähdä, että kaikki on vain väärinkäsitystä, teidän armonne!" sanoi nuori rajakreivi kevytmielisellä ja välinpitämättömällä äänellä, hypähtäessään ratsunsa selästä ja järjestellessään komeaa pukuaan. "Ainakin siihen on syynä veljenne jonkinlainen väärä kunniantunto tai pikemminkin hänen täällä olevan päällikkönsä, sekä teidän urhea marski Olavinpoika; sillä kunnon miehellä on aivan omituinen lahja loukata kaikkia ihmisiä, aavistamatta siitä itse vähääkään. Sen olette toki itsekin huomannut. Sellaista väkeä voi käyttää vain ystäviä ja vihollisia narraillakseen. Minä olen kernaasti sukulaisten ja hyvien ystävien kesken välittäjänä", jatkoi hän iloisesti. "Jokaisen riidan jälkeen juodaan aina hyvät sovittajaiset, ja silloin juhlitaan iloisesti. Minä tunnen junkkarin viinikellarin tuolla linnassa, se on parempi kuin minkään priorin. Jos hän ei tahtonut avata sitä teidän ärtyiselle marskillenne, niin hän on luultavasti tahtonut säästää sen rakkaimmille vieraille."
"Jumala suokoon, että olisimme tulleet tänne ystävälliseen juhlaan, herra markkreivi", vastasi kuningas vakavana hiljaisella äänellä ja hän koetti peittää syvää liikutusta katsellessaan kaunista talvimaisemaa, joka levisi hänen eteensä. Aurinko kirkasti vuonon ja kaupungin. Linnan muurit ja tornit kohosivat ylpeinä harmaaveljesten luostarin kiiltävän kuparikaton takaa. Vanhasta Frue-Kirkestä viittasivat Esbern Snaren viisi göthiläistä kirkontornia uljaina taivasta kohti, ja uloinna vuonon rannalta kohosi pyöreä meritorni. "Jos minun veljeni voi puolustautua", jatkoi kuningas, "niin hän ei pelkää tavata minua, vaan tulee velvollisuutensa mukaan minua vastaan."
"Mutta hän ei varmaankaan tiedä odottaa teitä. Ehkä hän on metsästysretkillä, tai matkustelee tiluksillaan", sanoi rajakreivi. "Jalolla junkkarilla on kuuma veri. Minä olen aina valittanut, että hänen kiihkeällä toiminnanhalullaan ei ole määrättyä päämäärää, jonkavuoksi se usein häiritsee hänen ruhtinaallisen mielensä tasapainon, saattaen hänen läheisimmät ystävänsä ja sukulaisensa ymmärtämään hänet väärin."
"Jos näen oikein, herra kuningas!" sanoi kreivi Henrik varjostaen kädellään silmiään auringonpaisteelta, "niin tulee tuolta kaupungista joukko ihmisiä meitä vastaan. Ne ovat varmaankin porvarit, jotka tahtovat osoittaa teille rakkauttaan ja uskollisuuttaan."
"Hm! He olivat myöskin ynseitä marskille", sanoi kuningas. "Minulle on kansa uskollinen. Minä tiedän, että vaikka minä kulkisin spitalisena maan läpi, ei ainoakaan talonpoika eikä porvari sulkisi minulta oveaan. Monen silmissä minä olen pannan julistuksen jälkeen melkein spitalitautinen", lisäsi hän, "kuitenkin saan kaikkialla osakseni rakkautta. Minun veljeni vain kääntää minulle selkänsä ja kieltäytyy minua tottelemasta tänä ahdistuksen aikana."
"Korkea-arvoisa junkkari ei voi olla täällä", alkoi taas rajakreivi puhua — "muuten hän kiirehtisi teitä vastaan pyytämään anteeksi päällikkönsä ajattelemattomuuden ja saattamaan meidät herkulliseen juhlapöytään. Linnan varustukset hän on pannut erinomaiseen kuntoon", jatkoi hän, "siitä minä teidän sijassanne oksin hänelle kiitollinen, herra kuningas! Kallundborg on tärkeä linnoitus sota-aikana ja hyvä satama teidän laivastollenne."
"Juuri senvuoksi ei ainoakaan läänitysmies ole oikeutettu lukitsemaan linnaa maan lailliselta hallitsijalta tai hänen sotapäälliköltään", vastasi kuningas. "Minä pidän arvossa teidän pyrkimystänne koettaa puhdistaa minun harhaanjohdettua veljeäni, herra rajakreivi!" lisäsi hän hetken vaiti oltuaan. "Mutta olkaa vakuutettu siitä, että jos veljeni voi puhdistautua, jos hän voi antaa minulle ruhtinaallisen sanansa siitä, ettei hänellä ole minkäänlaista osaa tässä niskoittelussa, niin ei hän tarvitse minkäänlaista vierasta puolustajaa siellä, missä veli on hänen herransa ja tuomarinsa."
Rajakreivi kumarsi kohteliaasti ja vaikeni, ja pyyhkäistessään kädellään kasvojaan hän näytti salaavan loukkaantuneen ilmeen.
"Haluaako teidän armonne puhua porvarien kanssa?" kysyi nyt kreivi Henrik. "He näyttävät pelolla odottavan teidän suostumustanne saada lähestyä teitä."
"Se on ymmärrettävää, herra kreivi. Antakaa heidän tulla tänne!"