Kreivi Henrikin huudon kuultuaan kiirehti yhä useampia meritornin luona olevia sotilaita avuksi, ja pian vietiin vanki köytettynä meritorniin. Drotsin käskystä oli kuitenkin hänen kädetön käsivartensa ensin sidottu, että verenjuoksu tukkeutuisi. Vaarallisesti haavoitettu sotilas kannettiin myöskin torniin, ja sillaikaa kun oltiin välskäriä hakemassa tutkittiin vangitun ryövärin vaatteet tarkasti. Paitsi synninpäästökirjaa ja rukousnauhaa, sekä muutamia kallisarvoisia kirkkokoristeita, jotka nähtävästi olivat varastettua tavaraa, löydettiin sieltä vielä pikeä, tulikiveä ja muita sytytysaineita, ja hänen hattunsa vuoriin oli hyvin huolellisesti ommeltua avain ja salakirje. Paatuneelta rosvolta ei tarvinnut ainakaan aluksi odottaa minkäänlaista tunnustusta. Drotsi otti huostaansa avaimen ja kirjeen ja poistui kreivi Henrikin kanssa lähimmän vartiotulen luo.
Täällä hän avasi salakirjeen ja luki sen hiljaa.
"Ei kenellekään!" seisoi siinä. — "Tottele ja vaikene, muuten olet kuoleman oma! Puolustautukaa viimeiseen asti! Elä säästä kaupunkia! — piiloita tai polta paperit hätätilassa! — pidä salaluukku valmiina! — Anna hänen voittonsa tulla hänen turmiokseen! ja minä vastaan seurauksista. Kirjeentuojan voitte käyttää kaikkeen. Polttakaa heti tämä salakirje. — Ei keneltäkään!"
Eräs pappi oli drotsi Hesselin johdolla opettanut kuninkaalle, prinssi Kristofferille ja Åkelle siihen aikaan hyvinkin harvinaisen kirjoitustaidon, ja hän luuli nyt kauhukseen tuntevansa noissa vääristellyissä kirjaimissa prinssi Kristofferin raskaan käsialan. Hän piiloitti nopeasti kirjeen ja oli valahtanut aivan kuolonkalpeaksi.
"No mitä loitsuja te siitä luitte, herra drotsi?" kysyi kreivi Henrik. "Te ette voi oikein hyvin." — —
"Varmaankin tuo kirje oli aijottu linnanvoudille", huudahti Åke kiihkeästi, ja veri kohosi taas hänen poskilleen. "Se ei ole keneltäkään eikä kenellekään, kuitenkin minä luulen ymmärtäväni sen sisällön."
"Näyttäkää tänne, herra dotsi! Eihän se ole mikään salainen rakkauskirje. Mies oli varmaankin vakooja ja petturi."
"Niin totta kuin minun jalon kuninkaani sielunrauha on teille rakas, herra kreivi", vastasi Åke kiihkeästi ja tarttui hänen käteensä, "niin sallikaa tämän onnettoman salakirjeen jäädä yksin minun tietooni! Niin paljon vain tahdon sanoa teille: se koskee kuninkaan onnettomia perhesuhteita; mutta tämänkin arveluni suhteen pyydän teidän vaikenemaan. Tässä ei ole minkäänlaisia todisteita ketään vastaan, vain epäilys, onneton ajatus — mutta se johdettakoon vastakkaiseen päämäärään, — se tehdään tyhjäksi." Näin sanoen hän otti kirjeen poveltaan ja heitti sen vartiotuleen.
"Te olette varovainen, drotsi!" sanoi kreivi Henrik, rypistäen otsaansa. "Minä en halua tulla osalliseksi teidän synkistä valtiosalaisuuksistanne. Drotsina te parhaiten tiedätte mitä täällä on salattava, tai ilmaistava. Minä kysyn vain sotamiehenä ja piirityspäällikkönä: jos tuo kirje, jonka te niin hätäisesti hävitätte, oli vietävä linnaan, niinkuin te arvelette, niin täytynee täältä jostain silloin olla salainen käytävä sinne? Se on välttämättömästi etsittävä. Ilman piirityskoneita on meille aika vaikea hyppäys päästä ulkomuurien yli."
"Te olette oikeassa! Täällä täytyy jossain olla salainen käytävä", huudahti Åke äkkiä, silmät innosta loistaen. "Minulla on siitä jonkinlainen aavistus, muistan kuulleeni tarinan meritornista alkavasta salakäytävästä. Vanki näyttäköön sen minulle. Minä vien itse salakirjeen perille, mutta en sitä, joka äsken liekkeihin hävisi ja jonka nyt vain Kaikkitietävä näkee, vaan muunnoksen siitä, sellaiseksi kuin sovittava henki sen uudelleen kirjoittaa minun sielussani."