"Ei kenellekään keltään", vastasi Åke, muistaen samassa salakirjeen salaperäisen omistuksen.
"Oikein. Sinä tiedät tunnussanat", vastattiin, "olet kai yksin? Aseetonna?"
"Niinkuin näet. Avaa joutuun!"
"Odota vain! Ilmoitan ensin vahdille!" Luukku sulettiin, ja Åke kuuli torven toitotuksen, mihin vastattiin etempää. Vähän ajan kuluttua avattiin rautaportti, ja kookas panssaripukuinen sotilas astui hänen luokseen salakäytävään, lyhty toisessa ja paljastettu miekka toisessa kädessä. Hän tarkasti lyhtynsä valossa valepukuista drotsia päästä jalkoihin asti ja astui hätkähtäen pari askelta taapäin: "Hyi, senkin verikoira, minkä näköinen sinä olet!" huudahti hän inholla. "Tukalaa on kunnon miehelle laskea mokomiakin vieraita sisään, silloin kun, kuningas itse saa olla ulkopuolella."
"Minulla oli kova ottelu tänne tullessani, kunnon kansalainen!" sanoi Åke, "mutta kiirehtikäämme!"
"No, no, odota hiukan, roisto! Ensin side silmille!"
"Mitä — side! ja lisäksi haukkumasanoja minulle." — —
"Se on selvää, Rääsyjussi! Voisithan yhtähyvin olla urkkija kuin verikoira ja ryöväri. Sinä näyt olevan niitä pahimpia roistoja: side silmille heti paikalla, koira! Tai minä potkasen sinut takaisin ketunluolaasi."
Åken oli vaikea pidättää suuttumustaan ja muistaa, ettei hän täällä ollut drotsi eikä voinut puolustaa itseään. Hän kesti ääneti raa'an kohtelun, antoi sitoa vaatteen silmiensä eteen ja taluttaa itsensä rautaportin läpi. Hän kuuli, että se lukittiin hänen jälestään rautatangoilla. Heti senjälkeen hän kuuli rautaketjujen ja pyörien kolinaa, niinkuin vipusiltaa ylösvedettäessä, ja hän huomasi itseään kuletettavan keinuvan sillan yli.
"Astu nyt suoraan eteenpäin, tai putoat syvyyteen." — murahti hänen saattajansa hänen takanaan. Kylmä väristys karsi hänen selkäänsä, mutta hän vaikeni ja astui eteenpäin.