"Mutta, jos te vannoitte jumalattomalle kapinoitsijalle uskollisuusvalan" —
"Silloinkin täytyy minun pitää minkä vannoin — vaikka hän palkaksi antaisi hirttää minut siitä — muutoin joudun helvettiin. Tässä ei ole valinnan varaa. Jos minä olisin astunut paholaisen palvelukseen, herra drotsi, niin minun täytyy kestää loppuun asti, vaikka se olisikin kauhistuksen loppu."
"Uljas herra, teidän ylpeytenne on sokaissut teidän silmänne näkemästä totuutta ja oikeutta!" huudahti Åke ja katseli rautapukuista päällikköä melkein ihaillen. "Mutta kuulkaa minua. Minä vannotan teitä elävän Jumalan nimessä." — —
"Suokaa minulle anteeksi, herra drotsi!" keskeytti päällikkö hänet rauhallisesti ja kylmästi. "Minun aikani on täpärällä, minulla ei ole kukaties enää monta tuntia elonaikaa. Minä en odota kiitosta en kuninkaalta enkä junkkarilta, ja mahdollisesti vain niukan ilon vankilan ja hirsipuun tuolta puolen. Mutta: olkoon kaikella järjestyksensä. Te menette nyt torniin ja minä muurin harjanteelle. Huomenna te kukaties istutte kuninkaan oikealla kädellä, silloin kun minä riipun hirsipuussa. Mutta niin kauan kuin me olemme paikoillamme, täyttäkäämme kukin tehtävämme, ja — niinkuin jo sanoin: olkoon kaikella järjestyksensä." Tämän sanottuaan hän polkasi lattiaan, ja kolme sotilasta astui sisään.
"Viekää heti tämä herra vankitorniin!" käski linnanpäällikkö ja viittasi kahdelle lähimmälle sotamiehelle.
"Ja sinä, Pentti", jatkoi hän kääntyen kolmanteen. "Anna taas kuumentaa kivet — viesti oli väärä. — Menkää!"
Molemmat sotilaat tarttuivat heti Åkeen ja vetivät hänet pois muurissa olevan salaoven luo, jonka he avasivat. Åke kääntyi vielä kerran ja huusi linnanpäällikölle kovalla äänellä, mitä kiihkeimmän levottomuuden ja jännityksen valtaamana. "Ajatelkaa kuolematonta sieluanne, ennenkuin työhönne ryhdytte. Muistakaa, että on toteltava enemmän Jumalaa kuin syntisiä ihmisiä!" Enempää hän ei ehtinyt sanoa, sillä salaovi sulettiin hänen takanaan.
Kolmas sotilas seisoi vielä paikallaan, ikäänkuin odottaen ankaran käskyn peruuttamista, mutta silloin osui häneen jyrkän linnanpäällikön uhkaava katse. "Kivet ovat kuumennettavat! Sanoinhan minä sen jo äsken! — Oletko sinä kuuro? Kiiruhda, mies! Kuuliaisuus tai kuolema niinkauan kuin minä täällä käsken!"
Sotilas kääntyi nopeasti ja kiirehti ääneti ja synkkänä ulos ovesta, jonka vieressä seisoi.
Linnanpäällikkö käveli nyt lujin askelin pari kertaa edestakaisin lattialla, pidellen kättä korkealla otsallaan. Viimeinkin hän pysähtyi rukouslavitsan ääreen ja notkistaessaan polvensa, osui hänen katseensa aukiolevaan Aikakirjaan. "Te palvelijat!" mutisi hän ja liitti yhteen kätensä, "olkaat teidän herroillenne lihassa alamaiset kaikissa asioissa." Sitten hän nousi, teki ristinmerkin leveän panssaroidun rintansa yli ja astui ääneti, mutta varmoin askelin ulos ovesta.