"Uskotko sinä samaa minun drotsistani, minun uskollisesta Åkestani?"
"Elkää vihastuko, herra kuningas!" vastasi fransiskaani avomielisesti, painaen kättään vasten laihaa rintaansa. "Minun omatuntoni kieltää minun todistamasta väärin haudan partaalla siten miellyttääkseni tai imarrellakseni mahtavia ja ylhäisiä tai salatakseni niitä ihmeellisiä asioita, jotka nyt tapahtuvat meidän silmiemme edessä paatuneiden parannukseksi. Jalosukuinen herra drotsi on aivan käsittämättömästi kadonnut. Ja koska me tiedämme, että hän on kirkon suureen pannaan julistettu, ja koska meidän arvoisa arkkipiispamme on jättänyt hänet lihan turmeluksen alaiseksi ja suuren sielun vihollisen valtaan" — —
"Vaikene, röyhkeä! Sinä et tiedä mitä puhut", huudahti kuningas kiivastuen, ja loi vapisevaan luostariveljeen salamoivan katseen. "Ottakoon pahojen henkien ruhtinas omansa, siitä minä en halua kiistellä hänen enkä sinun kanssasi. Mutta sen minä tiedän ettei ainoakaan perkele voi taittaa hiuskarvaakaan minun uskollisen Åkeni päästä, olkoon hän elävä tai kuollut. Täällä on tapahtunut murha, hirveä konnantyö", jatkoi hän, "häpeämätön petos! Niin totta kuin minua Jumala ja kaikki pyhimykset auttakoot, siitä otetaan selvä ja se ankarasti rangaistaan. Pois täältä munkki, mene kammioosi ja rukoile Jumalaa valaisemaan järkesi! Sinun tähtesi kyllä on hyvä, olisi synti suuttua sinuun. Menkää pois, lapset, te olette täällä tiellä! Tänne, uskolliset mieheni! Lattia on revittävä auki! Jos ei drotsia löydetä hajoitetaan torni maan tasalle, tähän ei jätetä kiveä kiven päälle."
Kuninkaan ankaraa käskyä totellen poistui munkki sekä muu liikaväki tornista. Sotilaat toivat keihäitä ja keksejä sekä mitä muuta saivat käsiinsä ja alkoivat heti murtaa auki kivilattiaa. Pian huomattiinkin tuo irtonainen, rautaluukkua peittävä kivi, jota tuskin ollenkaan eroitti ristikkoaukosta johtuvassa niukassa päivänvalossa. "Kas, kas!" huudettiin. "Kellariluukku, salainen luola!"
"Haa, murhaajan luola! Siinä se on!" huudahti kuningas. "Tänne joutuun tulisoihdut! Minä haluan mennä itse alas."
"Jättäkää se minun tehtäväkseni, herra kuningas!" sanoi kreivi Henrik. "Tämä on varmaankin salakäytävä linnaan", lisäsi hän hiljemmin, "ehkä voisimme käyttää sitä hyökkäyksessä" — —
"Ei kreivi! Kuninkaan tie ei kulje ketunkäytävien kautta", keskeytti kuningas hänet ylpeästi. "Tuokaa vain minulle takaisin kunnon Åkeni!"
Tuotiin tulisoihtuja, ja käytävä tutkittiin tarkasti. Kuningas saatiin kuitenkin estetyksi laskeutumasta alas. Kreivi Henrik kiirehti kolmen sotilaan seuraamana, innokkaana ja uteliaana eteenpäin soihtu kädessä. Maanalainen ilma oli usein vähällä sammuttaa soihdut, kuitenkin löydettiin ja tunnettiin ryövärin ruumis, jonka heti kaksi sotilasta kantoi ylös, sillaikaa kun kreivi Henrik kolmannen kanssa jatkoi tutkimuksiaan. He saapuivat lopultakin suurelle rautaportille, jota he turhaan koettivat murtaa auki. Sen takaa kuului torven soittoa ja aseiden helinää, ja kreivi Henrikistä oli viisainta kiirehtiä takaisin.
Kuningas oli sillaikaa ottanut tarkan selon drotsin yöllisestä käynnistä tornissa, ja nähtyään ryövärin ruumiin, sekä kuultuaan kreivi Henrikin palattua mitä tämä oli saanut selville, tuli hän hiukan tyynemmäksi. "Uhkarohkea drotsi on varmasti elossa, joskaan ei aivan turvassa, herra kuningas!" vastasi kreivi, noustessaan väsyneenä ja hengästyneenä ylös salakäytävästä. "Koska murhaaja tavattiin kuolleena ja yksin, niin hän ei ole voinut nujertaa meidän uljasta drotsiamme; mutta sen kyllä huomasi, että heillä oli ollut kova ottelu keskenään. Tässä on drotsin miekka; se oli aivan ruumiin vieressä. Tästä alkaa todellakin salakäytävä linnaan; mutta se on tarkasti vartijoitu, ja me olimme vähällä joutua vihollisen käsiin."
"Hyvä! Nyt siis tiedämme missä Åke on", sanoi kuningas. "Hänen tarkoituksensa on ollut hyvä — aika kepposet hän vain teki meille. Mutta ennen auringon laskua hän on Jumalan avulla vapaa!" lisäsi hän. "Voi, niitä pettureita, jos koskevat hiuskarvaankaan hänen päässään!"