Kuningas poistui meritornista, ja rynnäkkö valmistuksiin ryhdyttiin vieläkin innokkaammin.
Ennen päivällistä pysäytti kuningas valkoisen ratsunsa linnan itäisten varustusten ulkopuolelle. Hän oli synkkä ja äänetön. Hän katseli usein levottomassa jännityksessä ja yhä yltyvällä suuttumuksella linnanportille päin, mistä hänen veljensä junkkari Kristofferin pitäisi tulla, jos sovinto vielä voisi tulla kysymykseen; mutta ei prinssiä, eikä rajakreiviä alkanut näkyä. Pari ratsumiestä, jotka olivat lähetetyt tähystämään pyhän Yrjänän hospitaalin luona olevalle Myllymäelle, tulivat täyttä nelistä ratsastaen määräaikana takaisin, ilmoittaen, ettei ketään herrasväkeä näkynyt tiellä.
"Eteenpäin siis, elävän Jumalan nimeen!" huudahti kuningas hiljaa, hyvin liikutettuna. "Minulla ei ole enää veljeä. Mitta on täysi. — Antakaa puhaltaa rynnäkköön, kreivi Henrik. Julistakoon torvet minun vihani."
Tuskin tämä oli sanottu, niin torvet puhalsivat rynnäkköön, ja kaikki olivat liikkeellä. Aurinko oli korkealla taivaalla, ja torninvarjo lankesi luostarinkatolle. Kaikki sotavoimat pantiin silmänräpäyksessä liikkeelle. Hyökkäys tehtiin drotsin laatiman suunnitelman mukaan, kolmelta taholta yhtä aikaa, kahdelta taholta kuitenkin vain näön vuoksi että saataisiin vihollinen eksytetyksi, jota vastoin päähyökkäys, mihin koko sotavoima vähitellen yhdistettiin, suunnattiin torniportin luona olevaa itäistä muuria vastaan.
Uloin nostosilta oli pian revitty reippaiden venemiesten ja laivurien avulla. Kaikkien kaupungin palotikapuitten avulla noustiin heti etuvarustusten ylitse. Täällä ei näkynyt olevan minkäänlaista päällikköä, ja sekä junkkarin själlantilaiset että samsölaiset talonpojat taistelivat vastenmielisesti ja pakosta maamiehiänsä vastaan. Saksalaiselle kreivi Henrikille tehtiin urhokasta vastarintaa; mutta siellä missä vain kuningas itse näyttäytyi, heittivät muurilla olevat tanskalaiset aseensa, antautuivat ja pyysivät armoa. Etuvarustukset joutuivat heti kuninkaan käsiin, ja hän nousi itse ensimäisenä niille; mutta portin yläpuolelta olevasta tornista kohtasi heitä nyt mitä voimakkain vastarinta. Sen takaa kuului vahva, ääni, ja tornin ampumareijistä ja harjalta singahti heitä vastaan taaja kivi- ja keihässade. Kreivi Henrikin täytyi kiireisesti muodostaa keihäskatos kuninkaan suojaksi ja sillaikaa koetettiin turhaan repiä alas suurta rautaista ristikkoaitaa, joka muodosti ylösvedetyn nostosillan haudan ylitse, etuvarustusten ja portin välille.
"Sytyttäkää portti tuleen!" käski kuningas suuttumuksen kiihkossa.
"Tänne polttoaineita!" huudettiin suusta suuhun, ja pian virtasi kaupungista väkeä valloitettujen etuvarustusten yli sisävallituksille, minne he kantoivat pikisoihtuja, sytykkeitä ja rikkilyötyjä tervatynnyreitä, jotka he heittivät rautalanka-aidan yli. Hyökkääjien innokkaasti huutaessa kietoutui portti ja torni savun ja liekkien valtaan.
Tämän linnan itäistä sivua vastaan suunnatun kiivaan ja ankaran ottelun aikana, seisoi vangittu drotsi Åke neliskulmaisen parveketornin ristikkoikkunassa, joka kohosi linnan vasemmanpuoleisen päärakennuksen keskeltä, aivan parvekesalin yläpuolelta. Kohtisuoraan hänen vankilaikkunansa alla, syvällä linnanpihalla, olivat suuret linnanportaat eli parvekesilta, mistä käytävä johti etusaliin. Vankilatornin erotti hyökkäyksenalaisesta portista pyöreä linnanpiha sekä sen molemmat etelän ja pohjoisen puolella olevat siipirakennukset. Korkealla olevasta vankilansa ikkunasta saattoi Åke siis suurimmaksi osaksi seurata sekä hyökkäävien että puolustavien liikkeitä, ja erilaisia yrityksiä. Hänen oli onnistunut kiivetä korkeaan ikkunasyvennykseen vankilaristikon sisäpuolelle. Täältä hän tykyttävin sydämin, kertaakaan katsettaan kääntämättä, tuijotti yli linnan pihan tornia kohti. Hän tiesi päähyökkäyksen suunnattavan sinne. Hän oli jo jonkun aikaa kuullut taistelunhälinää, ja hän näki nyt kaikkien sotavoimien yhtyvän ahdistamaan ja puolustamaan tätä yhtä kohtaa. Nyt hän näki paksun savupatsaan kohoavan portin ulkopuolelta ja huomasi puolustajien samoihin aikoihin panevan liikkeelle kaikki porttitornin suurimmat puolustuskoneet, aikoen kivillä ja hirsillä rusentaa piirittäjät, ennenkuin heidän onnistui sytyttää portti tuleen. "Haa! Täällä minun täytyy seisoa toimetonna, silloin kun kuningas on taistelussa ja vaarassa!" huudahti hän ja ravisti raivoissaan rautaristikkoa. Samassa irtaantui palanen vanhaa muuria ja sen mukana osa rautaristikkoa, ja hän oli vähällä kaatua takaperin vankilan lattialle. "Merkki!" huudahti hän hämmästyneenä. "Kiitos, hyvä enkelini! Sinä olet kuitenkin pahaa voimakkaampi." Hän aikoi heti tätä sattumaa hyväkseen käyttäen paeta uhkarohkeasti tornista ja päästä hyökkäävien avuksi, ehkäpä hän saisi portin avatuksi heille. Hän sitoi olkaliinansa vielä lujaan ristikonosaan ja aikoi laskeutua sen avulla alempana muurissa olevalle penkereelle; mutta samassa hän kuuli äänen, joka pakoitti hänet peräytymään ja täytti hänet kauhulla. Hän oli kolauttanut päänsä yhteen torninpilareista, joka ulottui pitkin koko parvekesalirakennusta, johtaen äänen hänen korvaansa äärettömästä syvyydestä. Kohtisuoraan hänen allaan, korkeiden puuportaiden tai parvekesillan alapuolella, oli kaivolla varustettu syvä kellari, ja sen yli kulki käytävä parvekkeelle ja linnan suureen etusaliin. Tämä kellari ja sen syvä kaivo olivat hätätilassa linnan viimeinen puolustus. Se voi koitua mitä kamalimmaksi haudaksi jokaiselle piirittäjälle, joka ei tuntenut sen rakennetta, sillä parvekesillan ylin porras oli salainen luukku, joka kellarista päin äkkiä voitiin vetäistä alas, jolloin sisään tunkeutuva vihollinen ja mahdollinen voitonherra syöksyisivät syvyyteen. Junkkari oli vasta äskettäin antanut rakentaa tämän salahaudan linnan puolustukseksi. Ei kuningas eikä Åke tunteneet tätä, ja salaisena hätäpuolustuskeinona se oli pidetty salassa useimmilta linnan asukkailta. Tämän salaluukun olemassa olosta oli Åke saanut vihiä tuon hävittämänsä salakirjeen kautta. Salaman nopeudella välähti varmuus tästä hänen sielunsa läpi, kun etäinen ääni linnankellarista tunkeutui hänen korvaansa:
"Seiso siellä, kunnes portti rumahtaa auki ja he tunkeutuvat tänne sisään!" kajahti linnanpäällikön ankara ääni oudon kumeasti. "Ole varuillasi. Sinä hetkenä, jolloin kuulet askeleita parvekesillalta, vetäiset sinä lukon auki!"
Heikompi ääni vastasi, mutta Åke ei eroittanut siitä mitään.