Heidän näin puhellessaan palasi vanha vanginvartija puolihumaltuneena takaisin ja heittäytyi pitkäkseen pöydän vieressä olevalle penkille.
"Kas vain, Matti, miten poskesi ovat alkaneet punoittaa", sanoi kokki hymyillen. "Oletpa tainnut lakkia piispalta viinin — se oli oikein! Kuka tietää, vaikka se olisi ollut myrkytetty."
"Kuolema ja kirous! Mitä sinä sanot, Martti!" soperteli vanhus kauhistuneena ja sylkäsi. "Minä en ole maistellut tippaakaan hänen viinistään. Ei sinun tarvitse minua härnätä!"
"Ole sinä vain rauhassa, ukkoseni!" lohdutteli Martti, — "itsekin siitä join portaita noustessani. No, oliko hän mielissään muutoksesta?"
"Hän ei sanonut sanaakaan, toveri! Ennen se koira antaa pistää itsensä vartaaseen kuin sanoisi sanankaan sinulle. Hän kai luulikin minun tuoneen hänelle myrkkyä. Mutta kuolema ja kirous!" keskeytti hän ja sylkäsi taas — "en olisi sentään ikinä uskonut —"
"Ole vain levollinen, Matti! Ethän sinä ole maistellut tippaakaan. Mutta huuhdoppas sinä tuolla kurkkusi, voin vakuuttaa sinulle sen olevan terveellistä. Ja nyt minä vielä laulan teille hauskan laulun, josta voi piispallekin olla hyötyä."
Kaadettuaan kaikille viiniä, hän rykäsi ja lauloi:
Vankina hämähäkin verkossa on Sjöborgilla kärpänen. Vielä uhmaten uskaltaa uhkailla, vaikka jo kiinni on siivet sen. Uhmailkoon vaan ja suriskoon vaan kehno kärpänen verkossaan!
Hyvinvointinsa päivinä istahti se jo nenälle kuninkaan, ja sinne se jättää uskalsi mik' ei miellytä milloinkaan. Uhmailkoon vaan ja suriskoon vaan kehno kärpänen verkossaan!
"Mikä laulu tuokin on?" kysyi ratsumies Niilo, — "sitä en ole ennen kuullut."