"Odota!" käski kuningas kiivaasti. "Niin kauan kuin minä itse olen läsnä täällä, käsken vain minä."
Junkkarin ritarit peräytyivät nöyrästi nämät sanat kuultuaan. Sidottu linnanpäällikkö oli kohottanut silmänsä kattoa kohti ja näytti salaisesti valmistautuvan kuolemaan.
"Te kiellätte siis kaiken osallisuutenne siihen, mitä täällä on tapahtunut, junkkari Kristoffer", jatkoi kuningas synkkänä ja miettiväisenä, ja taas viivähti hänen tutkiva katseensa junkkarin hurjan intohimoisilla kasvoilla. "Minä en vaadi teiltä autuuden valaa, sillä veljen autuudella minä en halua itselleni ostaa kruunua enkä elämää. Mutta minä vaadin teidän todistuksenne pantiksi teidän ritari- ja ruhtinaskunnianne. Minuun ei kuulu tämän päällikön syntyperä eikä hänen ystävyytensä minun verivihollisteni kanssa, nyt on kysymyksessä vain tämä kapinallinen ja petollinen teko. Uskallatteko te ritari- ja kunniasanallanne vannoa teidän päällikkönne toimineen omavaltaisesti ja vastoin teidän käskyänne?"
"Kyllä! Ritari ja ruhtinaskunniani kautta!" huudahti prinssi kasvot punakkana hehkuen ja hän purasi suuttuneena huuleensa.
"Sen sanan saatte katua viimeisen tuomion päivänä, junkkari!" karjasi linnanpäällikkö hänen korvaansa, ääni kajahti kuin haudasta ja hän tuijotti häneen kuolevan katseella.
"Vaikene, mielipuoli valehtelija!" keskeytti junkkari hänet. "Minä näytän teille, minun kuninkaallinen veljeni ja lääninherrani!" jatkoi hän kovalla äänellä ja kääntyi pois tuijottavasta vangista. "Minä näytän teille, että kykenen pitämään linnanväkeni kurissa. Täällä ei ole turhaan uskallettu loukata teitä minun nimessäni, eikä täällä ole suotta väärinkäytetty uppiniskaisuuteen ja majesteettirikokseen sitä valtaa, jonka te olette minulle uskonut. Minä vaadin silmänräpäyksessä tuomion tälle petturille maalain mukaan."
"Minä en voi kieltää teitä tuomitsemasta palvelijaanne", vastasi kuningas. "Teidän päällikkönne on saatettava linnan oikeuden eteen vastamaan rikoksistaan ja hänet on tuomittava lain mukaan. Mutta jos hänet tuomitaan syylliseksi todisteiden ja tietojen puutteessa, joista ei täällä kellään muulla voi olla tietoa kuin teillä — niin täytyy teidän langettaa tuomio minun nimessäni, junkkari Kristoffer, niin totta kuin teidän omatuntonne voi vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä."
"Hyvä! Hän on tuomittu! Ennen aurinkoa hän on pyörällä teilattu", mutisi junkkari. "Te olette kuulleet kuninkaan käskyn — totelkaa! Viekää vanki linnanoikeussaliin!" käski hän nyt kiivaasti ja valtiasliikkein ritareitaan, ja he veivät silmänräpäyksessä pois vangin, joka loi ylpeän, halveksivan katseen herraansa, viitaten uhkaavasti taivasta kohti.
Kuningas oli heittäytynyt ääneti ja miettiväisenä eräälle tuolille ja nojasi otsaansa käteensä; hän näytti taistelevan ankaraa sisäistä taistelua. Hän hypähti nyt äkkiä ylös ja loi ankaran läpitunkevan katseen veljeensä: "Tuomitse palvelijasi minun nimessäni niinkuin tahdot itse tulla tuomituksi kaikkitietävän, vanhurskaan Jumalan edessä!" sanoi hän varoittaen. "Minä annan sinulle korkeimman armahtamisoikeuden. Jos hän on mielipuoli, niin voidaan hänen verensä säästää lakia rikkomatta. Kaikkien pyhimysten nimessä, minä en vaadi sitä puheesi pantiksi. Ritarin ja ruhtinaan kunniansana ei tarvitse veristä vahvistusta. Tuossa on käteni, veli Kristoffer!" lisäsi hän, ja hänen äänensä vapisi. "Minä tahdon uskoa sinua, olkoon sinun palvelijasi syytön tai syyllinen." Junkkari ojensi hänelle ääneti ja synkkänä kätensä, kääntäen kasvonsa syrjään. Silmänräpäyksen ajan vallitsi yleinen, tuskastuttava hiljaisuus.
"Antaa soittajien ruveta soittamaan, herra junkkari! Nythän täällä jo vallitsee rauha ja hyväsopu, arvoisat ystävät!" keskeytti rajakreivi Valdemar nopeasti äänettömyyden leikillisellä, iloisella äänellä. "Minua ilahduttaa, että olen siihen ollut avullisena, vaikka senvuoksi ratsastinkin parhaan oriini pilalle. Nyt me tahdomme unohtaa koko ikävän asian ja annamme junkkarin hyvän viinin huuhtoa pois kaiken väärinkäsityksen."