Kuningas katsoi kauan hänen jälkeensä vakavan ja huolestuneen näköisenä. Hän kavahti pari kertaa äkkiä paikaltaan ja piteli kättä otsalla. "Haa, olisiko se mahdollista!" huudahti hän. "Mutta ei sentään, antoihan hän minulle kunniasanansa." Rajakreivi lähestyi nyt iloisena ja istuutui vapaana olevalle paikalle kuninkaan luo pelipöydän ääreen, missä hän pian osasi alkaa vilkkaan ja mieltäkiinnittävän keskustelun.
KOLMASTOISTA LUKU.
Drotsi oli naistuvasta kannettu etempänä olevaan huoneeseen, joka oli rauhallisempi ja mihin ei levottomuus muualta linnasta kuulunut. Vaikkei hän tuossa vaarallisessa putoamisessa ollut taittanut käsivarsiaan eikä jalkojaan, oli kuitenkin hänen koko ruumiinsa niin pahasti runneltunut, ettei hän voinut liikuttaa ainoatakaan jäsentä. Vahvistavan kylvyn jälkeen hänet vietiin vuoteeseen, missä hän heti vaipui uneen. Mutta tuo hirvittävä jännitys oli tärisyttänyt hänen sieluansa siihen määrin, ettei hän saanut rauhallista lepoa, vaan hän heräsi aina vähän päästä mitä kauhistuttavimpiin kuumehoureisiin. Väliin hän oli taistelevinaan kuolleitten kanssa synkässä haudassa, väliin hän häälyi mittaamattomien syvyyksien yli. Mutta voimakkaimmin näytti hänen mielikuvituksissaan askartelevan kuninkaan pelätty hengenvaara, ja hän näki yhä edessään salaluukun parvekesillan yläpäässä. "Varo kuninkaani, nyt aukenee hauta jalkojesi alla! — Elkää uskoko häntä, elkää luottako häneen. Hän on petturi!"
Oli myöhäinen ilta. Lamppu paloi Åken huoneen pöydällä. Vanha kuihtunut sairaanhoitajatar istui tutisevana hänen vuoteensa vieressä ja mutisi alituiseen itsekseen hampaattomalla suullaan. Nyt avattiin ovi, ja kuningas astui hämärään sairashuoneeseen, kreivi Henrikin ja junkkari Kristofferin saattamana. Sairaanhoitajatar poistui heti, niiaten pelästyksissään usean kerran, kuitenkaan keskeyttämättä mutinaansa ja itsetiedotonta itsekseenpuheluansa. Junkkari ja kreivi Henrik jäivät seisomaan ovelle, missä he puhelivat hiljaa ja keskeyttämättä metsästyksestä ja hevosista, sekä oven yläpuolella olevista suurista hirvensarvista. Kuningas lähestyi drotsin vuodetta, ja otti lampun pöydältä voidakseen oikein katsella häntä. Åke näytti hetkisen nukkuvan rauhallisesti, mutta kun kuningas nyt seisoi hänen vuoteensa vieressä ja osanottavasti huolehtien kumartui hänen kauniita, kalpeita kasvojaan kohti, avasi drotsi äkkiä silmänsä ja tuijotti hurjasti häneen. "Sinäkö täällä, kuninkaani!" kuiskasi hän. "Oletko vielä elävänä tässä murhaajainluolassa? Varo itseäsi! Elä luota häneen!"
"Toinnu, Åke! Sinä hourailet!" sanoi kuningas. "Sinun hurskas toivomuksesi on täyttynyt: minä ja veljeni olemme sopineet. Katso! Tuolla hän seisoo! Hänkin tuli sinua katsomaan. Koko asia johtui väärinkäsityksestä, tuon kapinoitsijan epätoivoisesta päähänpistosta, joka oli lainsuojattomien sukulainen ja ystävä. Rauhoitu, rakas Åke! Minä olen nyt rauhallisesti vieraana veljeni luona! Me olemme juoneet yhdessä veljellisen sovinnonmaljan. Brunken asiassa minä olen tehnyt hänelle vääryyttä. Minä tahdon antaa hänelle takaisin sekä Holbekin että Kallundborgin. Hän seuraa nyt minua retkelle herttuoita vastaan."
"Suuri, ylevä kuningassielu!" huudahti Åke ja näytti taas hetkeksi vapautuneen tuskallisista unistaan. "Onko yksi sana ja pikarillinen viiniä sammuttaneet kaiken vihamielisyyden. Jumalalle ja pyhälle Neitsyelle siitä kiitos! Rakkaus parantaa kaikki haavat — ja sovinnollisuus on hyvä avu. — Mihin asti ulottuu sinun sovinnollisuutesi ja rakkautesi, minun kuninkaani?" jatkoi hän taas vähän kiivaammin ja melkein puoleksi uneksien. "Ulottuuko se myöskin lainsuojattomiin ja heidän onnettomaan sukuunsa? — Myöskin Stig-marskin sukulaisiin ja lapsiin?"
"Haa, elä mainitse minulle tuota kirottua nimeä, Åke!" keskeytti kuningas hänet kiivaasti ja ankarasti. "Niin kauas ei minun sovinnollisuuteni ikinä ulotu. — Nuku nyt rauhassa, uskollinen Åkeni!" lisäsi hän taas lempeästi ja hellästi. "Elä ajattele sellaista, mikä olisi paras kokonaan unohtaa! Minä kuulin pahimman vaaran olevan jo ohitse, ja sinä voit ehkä huomenna tai parin päivän kuluttua seurata minua."
"Missä nukkuu kuninkaani tänä yönä?" kysyi Åke tuskallisella äänellä, ja tuijotti taas hurjana eteensä.
"Aivan tässä viereisessä huoneessa. Rauhoitu nyt vain ja nuku turvallisesti! Minä nukun veljeni katon alla", — —
"Tulkaa, herra veljeni!" keskeytti Kristoffer heidät, lähestyessään nopeasti vuodetta. "Elkää enää puhelko sairaan uneksijan kanssa! Hän voi tartuttaa teihinkin kuumenäkynsä!"