Pian kaikui linnantuvassa hurraa huudot Sven Tröstille, eikä väsytty toistamaan mitä Musta Sven lauloi hänen kunniakseen:
Nils-herra Randersin sillan luo tuli taistelun tuoksinahan. Hän pienen Sven Tröstin sieltä löys, eron saaneen palvelijan.
Yli Randersin sillan Nils-herra käy väki Holsteinin vainoo häntä Nils-herran kanssa on pieni Sven Tröst, tien noilta hän pystyyn kääntää.
Hän kiitoksen saakoon, kun uskollinen niin oli hän enolleen: repi sillan vainoojan eestä, sen jokeen heittäen hajalleen.
"Antakaa minun kiittämiseni pysyä kohtuuden rajoissa, hyvä väki", Sven Tröst sanoi hieman hämillään. "Se minkä minä pelastin tänään oli ainoastaan muurahaispesä siihen verrattuna, mitä etkä te ja eno Niilo olette pelastaneet, niin totta kuin paraskin Tanskan ritari ja, hänen palvelijansa ovat vain pieni osa kansasta ja valtakunnasta — Haa, lopuksi välittää jokainen tanskalainen enemmän omasta kuin kaiken pelastuksesta, ja siinä onkin maan turmio ja onnettomuus", hän lisäsi kiivaasti, kun puolijuopuneet sotilaat jatkoivat hänen hurraamistaan ja uudestaan lauloivat laulun sillasta. "Jos te pidätte enempää melua mitättömästä sillasta, toivoisin minä, että te ette koskaan olisi elävänä tulleet sen yli. Täällä on muuta ajateltavaa kuin oma ja ystävienne nahka."
Näin sanoen hän poistui linnantuvasta, jonka jälkeen liioiteltu ilo hänen urotyönsä johdosta loppui.
Sven Tröst oli jättänyt kuuman linnantuvan oudossa mielentilassa ja tähtikirkkaana yönä mennyt parvekkeelle. Oli ilta "Judica" sunnuntain jälkeen, 1 päivä maaliskuuta, joka kreivi Geertin kuolinpäivänä on tullut niin huomattavaksi Tanskan aikakauskirjoissa. Ei yksikään Brattingborgin sotamiehistä ollut koko päivänä ajatellut Avea tai messua, eivätkä kreivin surmaajat olleet vielä pesseet verta aseistaan ja vaatteistaan. Niilo Ebbesenin hämmästyttävä teko ja mahtavan kreivi Geerhardin kuolema olivat tehneet syvän vaikutuksen nuoren ritarin mieleen; mutta hän oli saanut sellaisen käsityksen tyrannintaposta, joka kesken hänen ylpeää iloaan saattoi hänet murheelliseksi. Kuinka tärkeä tämä teko olikaan Tanskan vapaudelle ja onnelle, ei se nyt kuitenkaan tuntunut hänestä, Mustan Svenin raa'an ja kostonhimoisen kertomuksen jälkeen, niin jalolta eikä niin ritarilliselta kuin hänen vanhan enonsa ylevämielisyyden ihailu vaati. Mahtavan Geertin kuoleman kuva, kuten alhaisen rikoksellisen mestaus, oli hänelle vastenmielinen. Se viha, jota hän ennen oli kantanut Tanskan sortajaa kohtaan, näytti melkein kadonneen ja jättäneen muiston kaatuneen vihollisen kuuluisuudesta sankarina ja sotaherrana. "Nyt on siis maailmassa yksi huomattava mies vähemmän", sanoi hän itsekseen. "Mutta onko Tanska silti pelastettu?" Hän kohotti katseensa tuikkivia tähtiä kohti. "Miksi minä en ymmärrä, mitä tuonne ylös on kirjoitettu Jumalan sormella?" jatkoi hän. "Mitä on lopuksi tapahtuva? Kuinka käy suuren Geertin tappajalle. Hm, minun onneni pieni vihollinen on myöskin kaatunut", jatkoi hän melkein tyytymättömästi ja katkerasti. "Tyrannin kätyri ei nyt koskaan voi viettää häitään Agnetan kanssa. — Mutta — eihän hän tunne enää Sven Tröstiä, vaikka minä olenkin Randersin sillan ritari ja olen jokseenkin ansiotta saanut palkinnon viime yön sankarilta." Ritarinimi oli kunnia, jota Sven Tröst oli monena vuonna tavoitellut. Nyt, kun tämä onni oli saavutettu, tuntui se hänestä lapselliselta ja vähän ansaitulta. Liioiteltu suosionhuuto linnantuvassa kaikui hänen korvissaan melkein herjaukselta, koska hänellä oli pienin osa yöllisessä sankariretkessä.
Nyt kuuli hän linnanherran salakamarista parvekesaliin johtavan oven avautuvan. Hän meni senvuoksi saliin, missä tapasi ritari Niilon, joka kynttilä kädessään aikoi mennä makuukamariinsa.
"Aijotteko te nukkua tänä yönä, rakas eno?" Sven Tröst kysyi katsoen ihmetellen Ebbesenin tyyntä ja toivorikasta ilmettä, jossa kuitenkin huomasi jälkeä voimakkaasta, mutta nyt jo lakanneesta kiihtymyksestä.
"Miksi ei, sisarenpoika?" vastasi ritari Niilo pysähtyen. "Minä aion nyt nukkua tyynesti ensi kertaa kuuteen vuoteen. Tästä päivästä alkaen koittaa uusi päivä Tanskalle. Mutta sitä varten tarvitaan yhtä paljon lepoa kuin toimintaa." Hän asetti kynttilän pöydälle ja istuutui suureen nojatuoliin. "Onko sinulla vielä epäilyksiä tekoni johdosta Sven Tröst?" hän lisäsi. "Minä luulin kuitenkin, että sinä olisit saanut paremmat ajatukset minusta ja retkestäni kuullessasi rummun ja hälyytyskellon äänen Randersissa."