Minne vain tultiin, siellä kulki huhu vihollisen peräytymisestä. Tieto kreivin kuolemasta oli hajoittanut koko hänen suuren, saksalaisista palkkajoukoista muodostetun, sotajoukkonsa. Haldissa vallitsi ilo ja riemu. Ritari Bugge ja hänen kolmesataa ratsumiestä odottivat linnanpihalla puettuna panssariin ja haarniskaan heti lähteäkseen ajamaan takaa pakenevaa vihollista. Niilo Ebbesen yhdisti nyt joukkonsa herra Buggen väkeen, ja tämä ynnä Haldin ritarit vastaanottivat hänet monilla kunnianosoituksilla.
"Nyt ei voi kukaan sanoa teidän istuneen toimettomana, sillä aikaa kun me muut tappelimme, jalo ystävä ja naapuri!" huusi isoääninen ritari Bugge pudistaen hänen kättään. "Siitä yhdestä urotyöstä minä tahtoisin antaa kaikki voittoni ja puolet niistä, mitä minä vielä aion voittaa. Jos te tahdotte johtaa minun sotamiehiäni, niin minä astun syrjään. Te olette osoittanut olevanne maan viekkain ja samalla rohkein ritari."
"Kiitos teidän edullisista ajatuksistanne minusta, ritari Bugge, vaikka minä mieluummin tahtoisin olla rehellinen kuin viekas", vastasi Ebbesen. "Olkaa te päällikkö, se sopii parhaiten, koska te itse kustannatte melkein kaiken väen. Suokaa minulle ainoastaan sana neuvotellessanne tämän retken johdosta. Minun mielestäni pitäisi meidän soittaa hälyytyskelloja koko maassa täältä Riibeen saakka, että kansa pääsisi jaloilleen, ja jokainen juutilainen, jolla on terve käsivarsi, voisi auttaa meitä ajamaan saksalaista portille."
"Kuten tahdotte! Tällä kertaa täytyy Ebbesenin käskeä", vastasi herra Bugge. "Vaikka minä luotankin enemmän meihin ritareihin ja asekuntoiseen väkeemme kuin kaikkeen siihen roskaväkeen, jonka te annatte soittaa kokoon kirkonkelloilla." Ritari Buggen käskystä ratsasti heti joukko asemiehiä edeltäpäin käskemään kansaa Viborgin ja Slesvigin välillä maata puolustamaan. Ritari Bugge ja Niilo Ebbesen lähtivät itse samana hetkenä Haldista yhä kasvavan sotajoukon etunenässä. Kylästä kylään soivat kellot heidän edellään, ja kansa virtasi suurella riemulla yhtyäkseen pieneen valikoituun ratsujoukkoon, jonka etupäässä he näkivät maan vapauttajan. "Katsokaa, tuolla hän ratsastaa miehineen! Hän se tappoi kaljupää-kreivin", kuului suusta suuhun. Ebbesenin nimi tunnuksenaan seurasivat talonpojat joukkoa suurissa laumoissa, ratsastaen ja jalkaisin, varustettuina kirveillä ja viikatteilla. Ritari Bugge vaikeni, mutta rypisti otsaansa tälle puuhalle ja katsoi halveksivasti epäsäännöllistä ja huonosti varustettua kansanjoukkoa.
Matkalla Riibeen yhtyi heihin huomattava ja hyvinvarustettu ratsujoukko paksu hengellinen herra etupäässään, maisteri Jaakko Split, vahva Jaakko mestari, joksi kansa häntä yleisesti kutsui. Hän istui korkean sotaorhin selässä, rintahaarniska mustan pappiskaapun päällä, ja sotaherran arvokkuus suurilla, lihavilla kasvoillaan. Vaikka hän oli korkeaa aatelissukua, ei hänessä ollut vähääkään sen ajan yläluokan ylpeyttä, vaan käyttäytyi hän koruttomasti ja suorasti kuin talonpoika. Häntä kunnioitettiin suuresti kuten piispa Sveniä oppinsa vuoksi, jonka hän maisterinarvonsa kanssa oli hankkinut ulkomaan yliopistoissa. Piispana suojeli hän voimalla ja mahtavuudella alaisiaan hengellisiä maallisten mahtavien vierailuja ja sortoa vastaan. Hän oli ollut Holsteinin kreivejä vastaan tehdyn liiton päämies, johon liittoon piispa Sven oli myös ottanut osaa kuningas Kristofferin aikana. Muutaman tuhannen miehen etupäässä hän oli etenkin Haderslevin taistelussa niittänyt paljon kunniaa. Kun ritari Bugge ja Niilo Ebbesen näkivät tämän miehen huomattavan ratsujoukon tulevan heidän avukseen, tervehtivät he häntä nöyrästi ja ystävällisesti. Piispan sivulla ratsasti neljä vahvaa sotilasta, jotka tarkkasivat jokaista hänen viittaustaan; ne olivat hänen ystäviään ja sukulaisiaan, jotka aina seurasivat häntä asemiehinä, ja joista eräs pituudesta ja voimassa oli hyvin hänen näköisensä, ja se olikin hänen voimakas veljensä Hans Split.
"Kiitos ja kunnia Randersin urotyöstä, rohkea ritari Niilo Brattingborgilainen", sanoi piispa ja ojensi Niilo Ebbesenille kätensä. "Te olette antanut kelpo tuomiopäivälyönnin Tanskanmaan ja Meidän Herramme nimessä, vaikka minä en uskallakaan sanoa, että se oli aivan sen Ethican mukainen, jota me kuuntelimme korkeakoulussa. Mutta se teko puolustaa itseänsä. Minkä kiitoksen te saanettekin siitä maan suurilta ja mahtavilta, niin ajattelen minä kuitenkin, että me hankimme teille anteeksi annon P. Knuutilta ja Meidän Herraltamme, joka parhaiten tunsi hätämme ja teidän ajatuksenne."
"Se on myöskin minun toivoni, herra piispa", vastasi Ebbesen, "vaikka teidän hurskas virkaveljenne, piispa Sven ankarasti tuomitsi minun aikomustani ja uhkasi minua kovasti, jos minä toteuttaisin sen."
"Siinä hän on käyttäytynyt hurskaana ja innokkaana Jumalan miehenä", vastasi piispa. "Niin minäkin olisin tehnyt, jos minä olisin ollut hänen sijassaan. Mutta nyt kun työ on tehty, on se toinen asia. Nyt minä sanon: Jumalalle siitä kiitos, minkä hän antoi tapahtua meidän pelastukseksemme. Ja nyt tahdon minä auttaa teitä vapaasti ja julkisesti keskellä valoisaa päivää sen puolesta, minkä te oman henkenne uhalla alotitte pilvisenä yönä. Kiitos myöskin teille ritari Bugge", jatkoi hän kääntyen Haldin ylpeän linnanherran puoleen, joka näytti odottaneen, että piispa olisi tervehtinyt ja puhutellut häntä ensimäiseksi. "Te olette ensimäiseksi haastanut tyrannin sotaan ja alkanut avonaisen taistelun. Jos se on tapahtunut hurskaassa ja jumalisessa tarkoituksessa, kansan ja kruunun nimessä, eikä vapaasyntyisen säätymme omapäisyydestä, kuten minä tahdon toivoa, niin ansaitsette te todella kaikkien uskollisten tanskalaisten kiitoksen. — Täällä on jokseenkin puhdasta kaikkialla", jatkoi hän odottamatta ritarin vastausta. "Minä olen myöskin parhaani mukaan auttanut vihollista ovelle ja lähettänyt yhden ja toisen päätä pahkaa kiirastuleen. Mutta se on rehellinen asia, jota hyvästi saattaa puolustaa tänä laittomuuden ja kuninkaattomuuden aikana. Jos te aiotte kuten minä, niin lähdemme kaikki Veileen ja Koldingiin ja osoitamme viholliselle talvitien, missä hänet vain tapaamme."
Suostuttiin piispan ehdotukseen ja ajettiin vihollista takaa hänen osoittamaansa suuntaan.
Joukko Holsteinilaisia ratsumiehiä oli varustautunut kirkkomaalle päivämatkan päähän Koldingista, jottei heitä yöllä yllätettäisi, sillävälin kun he lepäsivät aukimurretussa kirkossa. Aamun sarastaessa huomattiin tämä varustus ja rynnättiin sitä vastaan. Ihmeekseen nähtiin muutamien tanskalaisten sotamiesten jättävän varustuksen ja tulevan juutilaisten maanmiestensä puolelle antautuakseen armoille. Mutta katkeruus näitä luopioita kohtaan oli melkein suurempi kuin vihollista itseänsä vastaan. "Maanmiehet pettureita", huudahtivat Niilo Ebbesen ja ritari Bugge hätkähtäen. Buggen määräyksestä luopiot heti sidottiin, ja hän uhkasi ääneensä antaa hirttää heidät, niinpian kuin varustus oli valloitettu.