Kuningas katsoi hämmästyneenä rohkeaan ritariin, ja Stig Antinpoika iski levottomana silmää Sven Tröstille; mutta hän jatkoi uhkamielisesti yhä innokkaammin: "Jumala suokoon anteeksi niille, joiden neuvoja te olette seurannut, sulkiessanne sinetillänne Lübeckin sopimuksen, herra prinssi! Jos te minun kanssani olisitte nähnyt teidän hurskaan veljenne vankilassa ja Niilo Ebbesenin kasvot yönä Geertin murhan jälkeen — niin te ette koskaan haluaisi kantaa Tanskan kruunua ennenkuin ne kaksi miestä, jotka kohottivat miekan Tanskan vapauden puolesta, seisovat vapaina ja kunniapaikalla teidän sivullanne".
"Taidatte ihmetellä minun kärsivällisyyttäni, ritari Stig!" sanoi nyt Valdemar kääntyen välinpitämättömästi seuralaisensa puoleen. "Minua ilahduttaa kuitenkin kuulla miten pitkälle meidän juutilaiset ritarimme ovat kehittyneet mielenkiintoisessa puhetaidossa. He voivat saattaa minut tukalaan asemaan ikävillä Danehoven valtiopäivillä, ellen saa heitä opetetuksi ajattelemaan ennenkuin puhuvat. Ettekö usko minun hyvinkin hyvästi tietävän kaikki ne kauniit asiat, jotka teillä on minulle sanottavana tästä ikävästä jutusta, ritari Toivo ja Lohdutus — tai mikä teidän nimenne olikaan", — jatkoi hän ja kääntyi taas Sven Tröstiin. — "Jos minun veljeni ja tämä Ebbesen ovat viisaita, niin he tekevät niinkuin minä ja tyytyvät hurskaina kristittyinä välttämättömyyden pakkoon. Kyllä aika neuvot keksii. Ei voi yhtaikaa kuunnella messua ja ampua jäniksiä. Nyt ei sanaakaan enää siitä asiasta! Teidän tarkoituksenne on ollut hyvä, ja minä suon teille anteeksi sopimattoman sekaantumisenne minun asioihini. Minä uskoin teidän pyytävän jotain suosionosoitusta itsellenne viisaasti käyttämällä hyväksenne teidän kuninkaanne hyvää tuulta hänen hääpäivänään, sensijaan että nyt pilasitte sen".
"Ei, herra prinssi!" — vastasi Sven Tröst, voimatta enää kauemmin salata suuttumustaan. "Me luotamme totuuteen ja oikeuteen, emmekä jonkun herran hyvään tuuleen. Jos teidän sydämenne on suljettu teidän ylevämieliselle veljellenne ja Tanskan suurimmalle ritarille, niin on minulla yhtä vähän odotettavaa Valdemar Kristofferinpojalta kuin Tanskan kansallakaan; mutta vielä te ette ole minun ettekä Tanskan kuningas".
"Hoh, hoh, — minun kohtelias herra ritarini. Sekö oli teidän tarkoituksenne?" sanoi Valdemar ja astui säpsähtäen askeleen taapäin. "Te olette oikeassa!" jatkoi hän iloisella äänellä, "puuttuu vielä hiukan juhlimista. Te olette nähnyt että minun vaakunamerkissäni on tyhjä paikka. Mutta vielä koittaa päivä tämänkin jälkeen".
"Niin varmasti! Suuri päivä, herra junkkari!" sanoi Sven Tröst painokkaasti viitaten tähtitaivaalle. "Se on tänä iltana myöskin veljenne lohdutus Rendsborgin linnantornissa ja Niilo Ebbesenin Brattingborgin muurien takana".
"Kuolema ja kirous!" huudahti Valdemar suuttuneena ja polki jalkaa —. "Tämäkö on se katuva ritari, josta te tahdoitte mennä takuuseen, ritari Stig? Hän näyttää ennemmin tulleen solvaisemaan minua hääpäivänäni kuin rukoilemasi suojaa ja armoa typerien tekojensa vuoksi". —
"Hän taitaa olla päästään vialla, teidän armonne!" — änkytti Stig Antinpoika hämillään ja uhkasi salaa Sven Tröstiä — "totta totisesti, poika on tainnut juoda itsensä humalaan teidän kuninkaallisesta pikaristanne". —
"Hahaa!" nauroi Valdemar. "Te haluaisitte pelastaa hänen kunniansa. No hyvä, olkoon menneeksi." Sen sanottuaan hän kääntyi välinpitämättömänä ja aikoi poistua.
"Oletteko te ollut niin kauan keisarin talossa, herra prinssi", alkoi Sven Tröst taas puhua, "että olette unohtanut tanskalaisten miesten uskaltavan puhua vapaasti ja rohkeasti olematta siltä juovuspäissä tai hulluja? Minä pyydän yhtävähän teidän suojelustanne kuin milloinkaan aijon kerjätä teidän armoanne."
"Olkaa varuillanne! Tuo sana voi tulla teille kalliiksi!" sanoi Valdemar ja kääntyi nopeasti häntä kohti. "Te olette kapinallinen ja Ebbesenin kätyri. Minä muistan teidät Prenzlovista. Nyt on se aika käsissä, jota minä odotin. Nyt on laittomuuksien ja omavaltaisuuksien aika Tanskassa pian lopussa."