"Mutta, rakas herra piispa", yhtyi nyt Sven Tröst puhumaan, "te ette ole sanonut mitä on tehty prinssi Oton hyväksi. Kuninkaan petollisuutta veljeään kohtaan ette te yhtävähän kuin piispa Sven voi puolustaa, vaikka hän itse olikin neuvostossa tämän asian ollessa esillä!"
"Mitä minä en tiedä tai mistä en uskalla lausua tuomiotani, nuori herrani", vastasi mestari Jaakko suuttuneen näköisenä, "siitä ei teidän pitäisi uskaltaa puhua niin rohkeasti." "Ihmisten sydämet ovat Jumalan kädessä; hän voi tehdä ne niin koviksi kuin kivi ja niin pehmeiksi kuin vaha, aina tahtonsa mukaan ja sen mukaan, mikä on hyödyllistä maalle ja valtakunnalle. Niin kohtelias voisitte kuitenkin olla, että jättäisitte kyselemättä sen, mitä ei kukaan tiedä, muuta kuin se, joka koettelee sydämet ja munaskut. Minä tunnen teidät kyllä, meidän urhea kuumaverinen siltaritarimme", lisäsi hän lempeämmin ja katseli häntä tarkkaavasti, "ja minä tiedän teidän ansainneen ritarilyönnin siitä voimakkaasta kädestä, joka sen teille antoi. Mutta minä tahdon vain sanoa teille ystävällisenä ja tarpeellisena viittauksena: myöskin teidät tuntee kuningas. Hän tietää teidän seisoneen niiden kapinallisten talonpoikien etunenässä, jotka tahtoivat estää hänen kuninkaaksi julistamistaan Viborgin käräjillä."
"Se oli rehellinen asia eikä mikään kapina, herra piispa", vastusti Sven Tröst avomielisesti. "Olivathan kaikkien äänet vapaita käräjillä, ja se, joka joutui tappiolle ja ratsasti ääneti pois kruunauksesta nostamatta sormeaankaan uutta herraa vastaan, voi mielellään katsoa häntä tiukasti silmiin sekä vaatia häneltä oikeutta, tarvitsematta siltä pelätä tulevansa tunnetuksi."
"Oikein ja rehellisesti, poikani!" sanoi mestari Jaakko päätään nyökäyttäen. "Siinä minä myönnän teidän olevan oikeassa, sanokoot kuningas ja hyvä piispa Sven mitä hyvänsä. Mutta, nuori ystäväni, te vaaditte oikeutta paljastettu miekka kädessä, ja se oli paha asia. Sen minä vain sanon teille, että teidän nimenne on yhtä ylhäällä mustalla taululla kuin liian rohkean enonnekin, joka istuu tuossa; ja mitä teidän ajalliseen onneenne tulee, niin näyttää se synkältä teille kuin drotsi Hesselin pojalle, joka varmasti oli retkellä mukananne. Kuitenkin Luojalla lykyn avaimet, ylähällä onnen ohjat, mutta uskollisen ja rehellisen sydämen ohjaa kunnon mies itse."
"Ritari Folgvard, drotsi Pietari Hesselin poika, istuu tuossa aivan teidän edessänne, arvoisa herra", sanoi Ebbesen nopeasti. "Missä maineesta minä ja minun ystäväni lienemmekään hovissa, tahdon minä kuitenkin esittää hänet teille ei ainoastaan yhtenä minun parhaista ystävistäni, vaan yhtenä maan uskaliaimmista puolustajista tänä laittomuudenaikana."
"Sallikaa minun siis kiittää teitä kansan ja maan puolesta, herra Folgvard", sanoi mestari Jaakko ystävällisesti ja ojensi hiljaiselle ritarille kätensä pöydän ylitse. "Se hovisuosio, jota vaille olette jäänyt, on sellaista, jota ilman hyvinkin tulee toimeen, ja joka täällä Brattingborgissa onkin melkein ylellisyystavaraa. Etten minä anna suurempaa arvoa sellaiselle loistolle, kuin mikä sopii kristilliselle piispalle ja rehelliselle tanskalaiselle, sen luulen nyt osoittavani teille, kun vietän joulua ritari Niilon luona Brattingborgissa. Pidättekö minut vieraananne pari päivää, isä?" jatkoi hän kääntyen Ebbesenin puoleen. "Minulla on paljon puhumista teidän kanssanne. Nykyisissä oloissanne tarvitsette tekin kuulla rauhallista Jumalan sanaa ja kunnollisen joulumessun, ettehän siltä tarvitse saada viimeistä voitelua, jota ilman toivon teidän vielä jonkun aikaa saavan olla."
"Siitä minä ja vaimoni olemme teille sydämestämme kiitollisia, hurskas herra", sanoi Ebbesen iloisesti ja puisti hänen kättään. "Kun te astuitte minun kynnykseni yli, tuntui minusta jouluilo täydellisesti saapuneen tänne."
Huolehtiva perheenäiti, joka sillävälin oli täyttänyt juhlapikarin viinillä, kääntyi nyt ystävällisesti piispan puoleen ja antoi keskustelulle lempeän ja miellyttävän käänteen. Ei puhuttu enää vakavista valtiollisista asioista, ja kohta vietettiin Brattingborgissa jouluiltaa mitä suurimmassa rauhassa ja ilman vähintäkään huolta tulevaisuudesta, vaikka miekka riippuikin uhkaavana, kuin hiuskarvasta, linnanherran ja hänen ystäviensä pään yläpuolella. Lapset leikkivät iloiten uusilla leikkikaluillaan vanhempien nauraessa ja laskiessa leikkiä pöydän ympärillä. Myöskin Sven Tröst oli tullut iloiseksi piispan ystävällisestä puhuttelusta; hän loi katseen hiekkakelloon, ja hänen uskaliaasta katseestaan kuvastui päättäväisyyden ja lujan toivon ilme, jota pari pikarillista viiniä vielä elähytti. Juotiin innostuksella isänmaan tulevaisuuden ja onnen malja, jonka jälkeen piispa nousi huudahtaen: "Eläköön meidän nuori kuningas Valdemarimme! Jumala suokoon hänelle suurien Valdemarien onnen ja voiton!"
Ebbesenin ystävät katsahtivat ihmetellen toisiinsa, jääden istumaan; mutta Ebbesen itse nousi ylös ja kohotti pikarinsa: "Valdemar Kristofferin poika on kutsunut minua ja minun ystäviäni vihollisikseen", sanoi hän vakuuttavasti, ja hänen vakavat kasvonsa kirkastuivat. "Kuitenkin, niin varmasti kuin tämä käsi on ojentanut hänelle sen valtikan, jolla hän uhkaa minua, tunnustan minä hänet maan lailliseksi kuninkaaksi. Jos hän kutsuu minut tuomioistuimensa eteen, niin minä saavun sinne, vaikka henkeni olisi kysymyksessä. Eläköön Tanskan kuningas!"
"Kelpo mies!" mutisi piispa itsekseen. "Eläköön myöskin hänen kuningattarensa!" jatkoi hän ääneen, ja hänen äänensä vapisi liikutuksesta, jonka hän koetti salata. "Tulkoon jalosta kuningatar Helvigistä meille ja Tanskalle sovittava Dagmar!" Nämä sanat kuultuaan ritari Folgvard nousi paikaltaan hehkuvin poskin ja kohotettuaan pikarinsa hän tyhjensi sen pohjaan asti, jonka jälkeen hän taas leimuavin katsein istuutui paikalleen.