"Minä en tiedä, mitä te tarkoitatte, armollinen kuningatar", vastasi Agneta kauhistuen. "Minä olen nähnyt talonpoikien tanssivan ja pitävän vappujuhlaa täällä linnanpihalla. Näin myös, että siellä väliin oli ylhäisiä herroja ja naisia; mutta en tuntenut ainoatakaan, paitsi tuota vihattua herra Podebuschia, ja hänen tähtensä en oikein uskaltanut katsoa ympärillenikään."
"Ettekö nähnyt hänen kaunista sisartaan?" kuningatar kysyi läpitunkevin katsein.
"Kyllä, se on totta, hänethän juuri oli puettu vappukuningattareksi! Ah, niin minäkin olin koristettu pari päivää sitten. En saattanut nähdä tuota viatonta leikkiä kauhistumatta. Minusta tuntui, kuin kätkettäisiin tässä maassa jokaiseen leikkiin ja iloon petosta ja uskottomuutta. Pieni seppelöity tanssijatar kauniine muukalaisille kasvoineen tuntui minusta myöskin uhrilta, joka oli koristettu vain kurjuuteen saatettavaksi."
"Siinä olette oikeassa, Agneta rouva", kuningatar sanoi kylmästi ja katkerasti. "Mutta viaton uhrilammas hän ei ole. Hän on viekas noita-akka. Hän kuolee noitana. Sanokaa suoraan: mitä pirullisia vehkeitä näitte hänellä olevan parvekkeen alla?"
"Minä näin hänen tanssivan linnantorilla iloisena ja viattomana, armollinen kuningatar. Mutta muuta en ole huomannut."
"Te valehtelette, te petätte minua!" huudahti kuningatar kiihkeästi. "Kaikki te olette samanlaisia. Te olette kaikki liittoutuneet minun rauhaani ja kunniaani vastaan. Mutta odottakaa — minä olen opettava näille ylhäisille rouville ja neideille, mitä maksaa Tanskan kuningattaren kiusaaminen. Tietäkää, että kuningas Abelin veri kiehuu minun suonissani — Helvig kuningatar ei pelkää naisten valituksia". Hänen kasvoilleen tuli tällöin uhkaava ja tiikerimäinen ilme, ja hän jätti Agnetan luoden häneen jäätävän katseen.
Kuningatar neitsyeineen oli kadonnut, kynttilä viety pois, vankilan ovi suljettu. Agnetasta tuntui siltä, kuin olisi hän vilkaissut sieluun, joka tunsi olevansa sukua pimeyden hengille ja ylpeänä iloitsi tästä kauheasta perinnöstä. Vangittu, onneton ritarin rouva tuli tietoihinsa ja rauhoittui vasta sitten, kun linnanpihalla taas oli hiljaista, ja hän jälleen oli kuullut rakkaan Sven Tröstinsä laulun tämän vankilasta. Hän vastasi siihen kuten edellisenäkin yönä, ja nuo kaksi rakastavaista osasivat sopivasti valikoimalla yleisesti tunnettuja kansanlauluja monin tavoin lempeästi vakuuttaa toisilleen rakkauttaan ja ainoata ylläpitävää toivoaan jälleenyhtymisestä. Sven Tröst ymmärsi myös ilmoittaa huolestuneelle vaimolleen, ettei hän ollut vaarallisesti haavoitettu; ja ettei tuleva äiti heittäytyisi epätoivoon, vaan tyynesti ja toivehikkaasti katsoi tulevaisuuteen, sitä osoitti Agneta puolestaan lauluissa, mitkä nyt joka yö kaikuivat Neitsyttornin ja Vesitornin välillä, ja mitkä kuuli vain vahtitornin vartija, joka usein vahtitornillaan yhtyi noihin hänelle niin tuttuihin sankarilauluihin.
Samalla kun uskottomuus ja mustasukkaisuus, turhamaisuus ja ylpeys, kunnianhimo ja itsekkäisyys hallitsivat niin monia sydämiä tuossa suuressa meluavassa kuninkaanlinnassa, ei hiljaiselta rakkaudelta ja uskollisuudeltakaan puuttunut ilmaisumuotoa, vaan se sai lohtua ja toivoa lauluista, jotka vuosisatojen aikana ovat osoittaneet, ettei tanskalaisen sydän koskaan kokonaan kadota toivoa, ei edes vaikeimpinakaan aikoina. Huomattava on myöskin, että suuri osa kauneimpia kansanlaulujamme on juuri näiltä ajoilta, jolloin puute vielä oli niin suuri ja toiveet kansan ja valtakunnan yhdistämisestä niin epävarmat.
KUUDESTOISTA LUKU.
Kolmeen ensimäiseen päivään, Vordingborgissa vietetyn vappujuhlan jälkeen, ei kuningas, vastoin tapaa, mennyt metsästämään. Hän työskenteli ahkerasti salakammiossa valtioviisaitten neuvonantajiensa kanssa, ja alituiset viestit kulkivat Kallundborgiin ja sieltä takaisin. Kuningas oli vaatinut tätä linnaa kruunulle tulevana ruotsalaisen Erik herttuan kuoltua; mutta se oli vielä Ruotsin herttuattaren Ingeborgin hallussa, ja tämä antoi päällikkönsä puolustaa sitä, koska se kuului hänen suosikkinsa, kuuluisan Knut Possen lääniin.