"Kolme kuukautta sitten minä tuskin olin niin hyveellinen kuin te, rouva Helvig", vastasi kuningas, kylmästi ivaten, "sen kyllä myönnän — mutta eipä loista pyhimyskehä teidänkään päänne ympärillä. Pyhä rippi-isänpuhe ei teitä erityisesti kaunista. Taivaallisen Isämme edessä ei taida olla niinkään suuri synti syleillä salaa kaunista synnintekijätärtä kuin paistaa hänet elävältä, varsinkin jos ei itse ole paljoakaan parempi. Jos te omin päin olette minun linnassani sytyttänyt rovion Tove neidolle niinkuin noita-akalle, niin saa nyt pyöveli laillisen tuomion mukaan viedä kuningatar Helvigin rakastajan mestauslavalle."
Kuningatar huudahti ja vaipui tuolille. "Ei!" huudahti hän ja kooten ylpeän itsetietoisesti kaikki voimansa hän taas nousi ja piteli kiinni tuolinselkämyksestä. "Te ette saa hänen kuolemantuomiollaan minua maahan masennetuksi, ei edes sillä häpeän sanalla, jonka vain teidän oma syyllinen omatuntonne voi keksiä. Minä rakastan nyt Folgvard Lagmansonia vapaasti — koko sydämestäni, minä olen rakastanut häntä ennenkuin sen itsekään tiesin — mutta me emme ole keskenämme vaihtaneet sanaakaan, jota ei koko maailma olisi voinut kuulla — sen voin valalla vahvistaa." Hän loi kuninkaaseen ylpeän halveksivan katseen. "Minä poistun nyt heti teidän luotanne ja teidän kuningaslinnastanne", lisäsi hän päättävästi. "Minä matkustan takaisin Sönderborgiin. Minä en tahdo enää ikinä nähdä Folgvardin ja minun kunniani murhaajaa —"
"Aivan niin, rouva Helvig! Teillä on vapautenne, kunnes sauna-asia on tutkittu lopullisesti," vastasi Valdemar jääkylmästi. "Matkustakaa Nyborgin kautta, niin saatte ehkä vielä kerran nähdä puhtaan, uskollisen ritarinne. Jos hän ei kuole teidän tähtenne, niin hän kuolee kruunun vuoksi, minun ja Tanskan vihollisena. Kuitenkin", lisäsi hän, hetken vaiettuaan ja kuullessaan ratsun nelistävän linnanpihan yli, "Jos te tapaatte hänet elävänä huomenna, niin minä tahdon antaa teille vallan ja valtuuden minun nimessäni vapauttaa hänet mestauslavalta. Vain puhtaan naisensa huulilta hän vastaanottakoon elämän. Mutta elkää siinä tapauksessa viipykö liian kauan. Sillä hevosella, jonka kavioiden kapseen te äsken kuulitte, vei minun drotsini ja Toven veli, äsken Nyborgiin teidän rakastajanne kuolemantuomion."
"Sinä julma. Vai tällä lailla armahdat sinä syyttömän!" huudahti kuningatar silmissään katse, missä äkkinäisen ilon kipinä ja mitä tuskallisin levottomuus yhtyivät melkein mielettömäksi jännitykseksi. Hän juoksi nuolen nopeudella kuninkaan salakammiosta, ja pian senjälkeen näki portinvartija sairaan kuningattaren yhden ainoan hovinaisen ja vanhan hovimestarinsa seurassa, kuolonkalpeana ajavan Vordingborgin linnanportista, kepeimmissä vaunuissaan varahevoset mukana vaihtamista varten ja sellaisella kiireellä kuin olisi elämä kysymyksessä.
KAHDEKSASTOISTA LUKU.
Seuraavana iltapäivänä, kun messu oli laulettu Nyborgin kirkossa ja kansa tulvi ulos kirkosta, risteili eräs alus ankarassa pohjatuulessa aivan sataman edustalla. Kannella seisoi Helvig kuningatar hovinaisensa ja vanhan hovimestarinsa rinnalla. Hän seisoi kuin kuvapatsas katsellen Nyborgin linnantornia ja suurta kansanvilinää, jonka saattoi eroittaa kaupungissa. Yöllä hän oli kaksi kertaa matkustanut herra Podebuschin ohi, mutta tämä oli nopeammalla veneellä tullut tuntia aikaisemmin Baltin yli. Kuningatar oli pitkän aikaa risteillyt vastatuulessa Knuutinsaaren kohdalla. Merimiehet mutisivat tyytymättöminä huonoon tuuleen ja tuumivat sopimattoman lastin olevan siihen syynä. Väärä huhu, mikä kuningattaresta oli levinnyt neitsyt Toven jutun jälkeen, oli tehnyt hänet yleisesti vihatuksi. Huhu kertoi, että Tove oli kannettu kuolleena saunasta sillä aikaa kun kuningatar kuunteli rakastajansa laulua parvekesalissa. Kansanlaulu tästä tapahtumasta oli jo levinnyt kansan keskuuteen. Kun nyt kuningatar yhä yltyvän tuskan valtaamana huomasi tavattoman kansanpaljouden Nyborgissa, nähden aina välillä aluksen lähestyvän laivasiltaa, mutta heti taas etenevän siitä, alkoi peräsimen ääressä istuva merimies hyräillä kansanlaulua Tove-neitsyestä, jota kuningatar ei kuitenkaan huomannut hirvittävässä tuskassaan.
"Tuoll' linnan pihalla tanssitaan, kera kuningatar Hm — hm on, hapset hajallaan."
hyräili perämies, mutta katsoi kuitenkin liian rohkeaksi mainita kuningatarta nimeltä, kuten laulussa laulettiin. Heti kun laivamiehet huomasivat mistä oli kysymys, alkoivat hekin laulaa:
"vaan Valdemar kuningas hän kumpaakin lupaa."
Ja nyt jatkoi perämies kovalla äänellä: