"Emme löydä häntä, herra piispa", sanoi eräs piispan palvelijoista. "Mutta kuulkaahan, mikä se oli?"
"Ebbesen! Voitto!" kuului ääni kuolevaisten joukosta. Se oli Sven Tröst, joka ajatellessaan isällisen enonsa viimeistä urotyötä, oli saanut tarpeeksi voimia huutaakseen nämät sanat, jonka jälkeen hän vaipui takaisin mykkään ja tiedottomaan tilaansa.
"Sven Tröst!" huusi piispa keksien hänet. Musta Sven oli vielä kuollessaan kietonut käsivartensa rakkaan herransa polven ympärille, mutta samalla painanut hänet syvemmälle ruumiitten joukkoon.
"Auttakaa, auttakaa häntä hurskaat veljet! Jos näen oikein, on hänessä elon merkkejä", jatkoi vahva piispa nostaen hänet yhdellä kädellä pappien käsivarsille.
"Katsokaa, katsokaa, herra piispa", huusi eräs kuoropoika "Eikö tämä ole ritari Ebbesenin kypärä kotkansiipineen, joka tässä makaa?"
"Herra minun Jumalani! niin, tämä on hänen kypäräkoristeensa, hänen, joka oli jaloin kotkasielu Tanskan ritareista!" sanoi piispa jättäen Sven Tröstin. "Ehkä hän itse, makaa tuolla hevosen alla."
Vedettiin esille kookas ritari, täysissä sotavarustuksissa, mutta ilman kypärää; pitkä, verinen tukka liimaantuneena kasvoihin. Piispa polvistui ruumiin ääreen ja siveli veriset hiukset sen kasvoilta — se oli Ebbesen. Hänen haarniskansa oli lävistetty ja hänen korkea otsansa särkyneen kypärän haavoittama. Mutta miekka oli vielä kuin kiinni kasvaneena hänen kouristetussa kädessään. Jalkojen kohdalla makasi isompi, mutta taitettu miekka; se oli Geertin kuuluisa tyrannikalpa. Sen katkennut kärki, joka oli antanut Ebbesenille kuoliniskun oli jäänyt hänen päähänsä kiinni. Ei mitään elonmerkkejä näkynyt. Näytti siltä kuin vihollinen olisi poistunut suurella kiireellä, koska ei edes näyttänyt olleen aikaa anastaa hänen aseitaan tai kultakapselia, missä säilyi pyhäin jäännös ja jota hän kantoi rinnallaan.
Vahva Jaakko-Mestari itki. Hän kumartui urhon ruumiin ylitse hiljaa rukoillen. Kuoropojat ja hengelliset veljet olivat myös syvästi liikutettuja. He asettuivat tulisoihtuineen ruumiin ääreen ja virittivät Nunnavuoren juurella, hiljaisen, kirkkaan tähtitaivaan alla, juhlallisen vigilian hänen sielulleen. Hartaitten, pyhien äänien kaikuessa valaisivat tulisoihdut Ebbesenin rohkeat, kalpeat kasvot, joilta piispa hellivällä huolella oli pyyhkäissyt veren. Vielä kuolemassakin, kuvastivat hänen piirteensä jaloutta ja urhoollisuutta: kuitenkin oli hänen kasvoillaan jokin harmin ja levottomuuden ilme, ikäänkuin hän olisi viimeisellä hetkellään hautonut salaista epäilyä, jota tässä elämässä ei voitu ratkaista, tai tuntenut kaipuuta, jota ei täällä voitu täyttää. Mutta nyt näytti siltä, kuin olisivat hänen kasvonsa syvän vigiliamessun kaikuessa, muuttuneet kauniimmiksi ja lempeämmiksi; jokainen epäilyn ja tuskan ilme katosi ja piispa huomasi ihmettelyllä tämän muutoksen. "Hän elää!" sanoi hän. — "Oi, ei!" lisäsi hän samassa, syvällä huokauksella. Mutta näytti kuitenkin siltä kuin olisi kajastus sielun valosta heijastunut jaloille kasvoille.
"Rauha olkoon kanssasi, uskollinen Ebbesen! se rauha, joka käy yli kaiken ymmärryksen!" sanoi piispa innoitetulla äänellä, kohottaen monstranssin kirkkaasti valaistuja urhon kasvoja kohti. "Jos koskaan olet epäillyt Jumalan armeliaisuutta, niin mene nyt pois hänen ikuisen rakkautensa rauhassa ja elä epäröi enään. Uskallan pyhän, virkani kautta vielä kuolemassa julistaa sinun syntisi anteeksi annetuiksi pyhän kolmiyhteyden nimessä." Näin puhuen hän otti esille vihityn rippileivän monstranssista pannen sen kuolevaisen puoleksi avoimeen suuhun. Ja nyt näytti piispasta kuin katoava elämän hohde, joka vielä viipyi urhon kasvoilla, olisi saanut kirkastetun ilmeen ja hänen huulensa sulkeutuivat autuaalla hymyllä.
"Hän on kuollut kuin pyhimys — kuin marttyyri Tanskan vapauden puolesta", sanoi piispa Jaakko, "ja jos ei pyhä isä tahdo häntä julistaa pyhäksi, niin tulee Tanskan kansa sen tekemään, se tulee olemaan kunnioitettava pyhimyskehä. Nostakaa hänet varovasti, rakkaat ystävät! Viekäämme rukouksin, lauluin ja sillä kunnialla, mikä hänelle tulee, hänen ruumiinsa linnan kappeliin! Hän tulee saamaan rehellisemmät maahanpanijaiset kuin yksikään kuningas."