"Jumalan armosta", vastasi rovasti. "Niin paljon latinaa ymmärtää kai yksinkertaisinkin maallikko."
"Ja Domicel Dan?" kysyi asemies edelleen. "Se on kai tohtorilatinaa. Merkitseekö se Tanskan maan herraa? Vaiko ainoastaan sitä, joka odottaa tulevansa siksi?"
"Prinssi Oton sinetti!" huudahti rovasti säikähtyneenä kopeloiden kädellään takkinsa taskua. "Mitä ihmettä tämä Merkitsee. Nuori mies, missä olet lukenut tämän kirjoitukin? Ja missä, on itse sinetti. Minulla ei ole sitä — Jumala auttakoon meitä. Ilman sitä on matkamme turha."
"Valtioviisas herrani, kun teillä on niin tärkeä kalleus mukananne matkalla", vastasi asemies, "ei teidän olisi pitänyt pudistaa sitä meriveden mukana Kolbergin nummelle. Jos tahdotte rehellisesti sanoa minulle, mitä latinalainen kirjoitus merkitsee ja mitä sinetillä tehdään, niin luulenpa kyllä että löydämme vielä aarteen."
"Jos sinulla on prinssin salainen sinetti, niin taivaan tähden tuo se esiin!" sanoi rovasti pysähtyen ja ojentaen kätensä. "Anna se tänne! niin saat tyhmät kysymyksesi anteeksi. Poikani, sinä ymmärrät yhtä vähän valtioviisautta kuin latinaa. Jos prinssi jo olisi kutsunut itseänsä Tanskanmaan herraksi: ja kuninkaaksi Jumalan armosta, olisin minä puolustanut sitä; mutta domicellus merkitsee ainoastaan junkkeria eli prinssiä, joka hän todellisuudessa on. Miksi hän ei vielä ole tullut ulkonaisesti muuttuvassa maailmassa, sitä hän on jo Jumalan armosta korkean syntyperänsä kautta, ja siksi kai pitäisi hänen kutsua itseänsä, kun on kysymyksessä hänen ja valtakunnan paras. Missä on sinulla sinetti?"
"Tässä, korkeasti oppinut herra", vastasi asemies ojentaen rovastille pyöreän metallisinetin. "Katsokaas, en olisi mielelläni tahtonut sen merkitsevän herraa, sillä jos hän olisi ilman laillista vaalia ja nimittämistä kutsunut itseänsä maan herraksi, olisin pitänyt häntä narrina ja lörpöttelijänä ja hävennyt suuria ajatuksia, joita minulla hänestä on. Sanokaa nyt minulle myös mihin sinettiä käytetään. Hän ei toki koskaan antane sinetillään vahvistaa muuta kuin —"
"Anna sinä hänen ja meidän pitää siitä huolen!" keskeytti hänet rovasti ylpeän näköisenä piilottaen sinetin povelleen. "Mitä sinä kokematon nuorukainen ymmärtäisit valtioasioista. Juutilaisissa ritarilinnoissa opitaan liian aikaisin ajattelemaan kuninkaanvalaa ja olemaan kuninkaiden ja ruhtinaiden holhoojina." Molemmat vaikenivat nyt tyytymättömän näköisinä ja etsittiin yöpymispaikka, jatkaakseen seuraavana päivänä tärkeää matkaa.
KAHDEKSAS LUKU.
Lähellä Brandenburgin rajaa Uckerin virran ja järven, rannalla, sijaitsi Prentzlovin kaupunki, monine vihreine puutarhoineen sekä markkreivillinen linna, joka torneineen kuvastui järveen. Eräänä elokuun viimeisenä päivänä ratsasti puiston läpi, lähellä Prentzlovin linnaa, suuri ruhtinaallinen metsästysseurue, johon prinssi Oton lanko, markkreivi Ludvig, otti osaa, yhdessä vieraansa saksalaisen ritarikunnan suurmestarin kanssa, ynnä joukko herroja ja ritareja keisarin hovista. Markkreivin ja saksalaisen suurmestarin välissä ratsasti nuori tanskalainen prinssi Valdemar, pyöritellen hevostaan naurun ja iloisen pilan kaikuessa. Sven Tröst oli myös ruhtinaallisten asemiesten seurassa. Hän oli oleskellut jo muutamia viikkoja linnassa, näkemättä vielä prinssiä lähempää, tai ilman että tämä olisi huomannut hänet. Hän ei kuitenkaan nähnyt ensi kertaa tätä prinssi Oton nuorempaa veljeä. Kaksi vuotta aikaisemmin oli hän nähnyt hänen pakenevan Loheden taistelusta Dannevirkessä haavoittuneen isänsä kanssa, sillävälin kuin toinen veli joutui vangiksi ja toinen makasi kuolettavasti haavoitettuna. Prinssi oli silloin puolikasvuinen poika ja pakeni kasvoillaan melkein samanlainen kevytmielinen ilme, joka hänellä nytkin oli ratsastaessaan metsästykseen, yllään uusi komeileva surupuku. Kahtena viimeisenä vuotena hän oli huomattavasti kehittynyt, mutta näytti täällä lankonsa hovissa mitä suruttomimmassa iloisuudessa kuluttavan nuoruutensa, ilman ainoatakaan vakavaa ajatusta. Prinssi harrasti vain jokapäiväisiä huvituksia, vähääkään välittämättä huomispäivästä. Se että isän kuolema ei syvemmälle vaikuttanut hänen sydämeensä ja, että hän niin vähä näytti ajattelevan Tanskan sekaista ja surkeaa tilaa, olivat herättäneet Sven Tröstissä niin ratkaisevan ylenkatseen nuorta prinssiä kohtaan, että hän ei edes kertaakaan koettanut herättää hänen huomiotaan, tai hankkia tilaisuutta sanoakseen hänelle pari sanaa veljensä sankarillisista ja vakavista aikeista. Tällä metsästysretkellä tuli hän usein prinssin läheisyyteen ja oli hänellä oiva tilaisuus tarkastaa hänen olentoaan ja käytöstään. "Ei, mutta katsoppas kuinka kohtelias!" kuiskasi Sven Tröst eräälle laalantilaisista ratsumiehistä, jonka kanssa hän oli tullut tuttavalliseksi matkalla. "Hän tulee riivatuksi kuin isänsä, paitsi juromaisuudessa. Katsos vain, eikö hän jo samalla lailla vilkuta viekkaasti vasenta silmäänsä. Ei, kylläpä pidän prinssi Ottoa paljon parempana. Hänen avomielisestä vakavasta katseestaan voi heti nähdä mitä hän tarkoittaa, olkoonpa hän sitten paha tai hyvä. Voit luottaa siihen, että hänellä on kymmenen kertaa parempi sydän, vaikka tämä prinssi onkin hieman viekkaampi."
"Meidän nuori herttuamme on sekä hurskas että ymmärtäväinen", vastasi laalantilainen, "ja hänellä on sydän oikealla paikalla, siitä voin panna kaulani pantiksi. Hän kuuluu eniten muistuttavan autuasta kuningatarta, joka oli niin kaunis. Mutta tulkoonpa hän keneen tahansa, niin tahdomme me laalantilaiset nyt uskaltaa hänen puolestaan henkemme ja veremme viimeiseen saakka. Niin kauan kuin Jumala suo prinssi Otolle ikää, emme ketään muuta kuningasta tahdo maahan."