Saxköping näytti nyt aivan sotaiselta. Prinssi Otto oleskeli Pyhänhengenveljien suuressa kokoushuoneessa, joka oli mitä komeimmin varustettu hänen hovinpitoaan varten. Tämä pieni rauhallinen kaupunki näytti nyt muuttuneen linnoitukseksi ja koko seutu leiriksi. Jokainen tilanomistaja ja vapaa talonpoika Laalannista, joka ei tahtonut itseään pidettävän petturina ja osallisena kuolleen kuninkaan yölliseen pahoinpitelyyn, oli varustanut itsensä ja väkensä, muodostaakseen henkivartion nuorelle prinssille, joka puolestaan oli uskonut itsensä laalantilaisten uskollisuuden varaan. Prinssin luottamus heihin häpeällisen päällekarkauksenkin jälkeen oli herättänyt yleistä ihastusta saariasukkaiden keskuudessa, ja he kilpailivat suurimmalla innolla vartijoidakseen hänen henkeään ja turvallisuuttaan. Hän oli muutamien päivien perästä nähnyt ympärillään pienen sotajoukon, jonka voima päivittäin kasvoi ja jonka muodostivat pelkät vapaaehtoiset. He olivat itse pitäneet huolen tarpeistansa ja koko varustuksestaan, aseista hevosiin saakka. He olivat vannoneet prinssille uskollisuutta, ja marski sekä prinssi itse harjoittivat heitä joka päivä aseiden käytössä ja kaikenlaisissa sotatempuissa. Saksalaiset varusväet Ålholmissa ja muissa kreivi Juhanan omistamissa herraskartanoissa varustautuivat huolellisesti levottomia saarelaisia vastaan, eivätkä uskaltautuneet vahvojen linnojensa ulkopuolelle.
Iltapäivällä auringon laskiessa nousi Sven Tröst matkaseurueineen maihin Örebyssä ja ratsasti Saxköpingin kaupungin ulkopuolella olevan suuren leirin läpi. Rovasti nyökkäsi voitoniloisen näköisenä nähdessään monien aseiden loistavan ilta-auringon valossa.
"Seuraa neuvoani, maanmieheni", kuiskasi kaniikki Sven Tröstin korvaan, "ja käänny pois tästä. Kiiruhda enosi tai ritari Buggen luo Haldiin. Täällä ei koskaan käy sinulle hyvin, ellet heti lankea maahan ja ajoissa rukoile armoa."
"Silloin olisin pelkuri aasi", vastasi aseenkantaja.
"Tulet katumaan sitä huomenna", sanoi kaniikki hiljaa. "Minä tunnen korkeasti kunnioitettavan esimieheni ja hän saa suuria aikaan armollisen herrasväkemme luona."
"Jollei prinssi ole parempi mies, ja jollei hän itse osaa eroittaa oikeaa väärästä, niin on hyvä, että saadaan tietää se, ennenkuin on myöhäistä. Mitä minulle tahdotaan tehdä? Minä olen vapaa ja oma herrani."
"Sen tulet itse näkemään, nuori itsepäinen mies", kuiskasi kaniikki huolestuneen näköisenä "Olen pahoillani puolestasi, koska olet maanmieheni, ja rehellisen enosi vuoksi, ja senvuoksi, että autoit meitä niin ketterästi sekä maalla että merellä. Mutta sinä lennät, Jumal'auta, kuin hyttynen tulta kohti. — Ah niin, nuoruus ja viisaus eivät seuraa toisiaan."
He tulivat nyt kaupunkiin ja pysähtyivät suuren veljeskunnantalon pihalle, missä hengelliset herrat pian laskettiin salaiseen keskusteluun prinssin kanssa.
Sven Tröst istui illalla juomapöydän ääressä aseenkantajien huoneessa, kertoen kovaäänisesti nuorille sotilaille, mitä hän luuli prinssillä olevan mielessä ja miten tyhmää oli hakea apua vierailta. Samassa astui sisään kamaripalvelija ja käski häntä prinssin nimessä heti seuraamaan itseään.
"Minne?" kysyi Sven Tröst. "Sen tahdon kuitenkin ensin tietää."