Kun prinssiä vietiin linnanpihan yli niinkutsuttuun mustaan torniin, vallitsi alhaalla suuri melu. Kamaripalvelija Wittinghof tuli muutamien metsämiesten ja soihdunkantajien seuraamana linnanportista sisään, tuoden mukanaan sidotun vangin, joka oli puettu hosteinilaisen talonpojan pukuun. Soihdunvalo lankesi hänen kasvoilleen, ja prinssi tunsi Sven Tröstin. Kun vangittu asemies näki prinssin, huusi hän korkealla äänellä: "Herramme auttakoon teitä ja Tanskan maata, jalo prinssi; minä en voi enempää."
"Jumala palkitkoon sinulle, onneton!" huudahti prinssi "Tässä ei voi ihmismahti auttaa. Mutta Kaikkivaltias voi pelastaa Tanskan ilman meitäkin."
Prinssin jalo vartalo katosi hiljaa ja äänettömästi pimeään torniin. Mutta Sven Tröst huusi vielä kovasti, kun häntä raastettiin alas syvään tornikellariin: "Tämän ketuntempun saatte te vielä maksaa minulle, Hans Wittinghof. Meidän kahden täytyy tavata toisemme ja ennen teidän hääpäiväänne, vaikka minun sitävarten täytyisi nousta haudastani."
Hieno kamaripalvelija, joka kättään nostamatta oli kierolla tavalla antanut metsästäjien vangita hänet, vastasi ivanaurulla vangin uhkauksiin ja kiirehti nyt linnanportaita ylös, suomatta raivostuneelle kilpakosijalleen ainoatakaan katsetta.
* * * * *
Miesjoukosta, joka pian senjälkeen astui linnantupaan, kantaen lyhtyjä, kuokkia ja muurausvehkeitä, kuului pelokasta mutinaa.
"Tahdotteko uskoa minua toisen kerran", kuiskasi eräs vanha mies. "Missä on tapahtunut sellaisia asioita, kuin täällä Segebergissä, siellä ei koskaan ole asiat oikealla tolalla. Missä paholainen on kerran saanut asuinpaikan, sieltä on vaikea saada häntä pois."
"Tyhmyyksiä", sanoi toinen. "Mitä te näitte salakäytävässä on hyvin saattanut olla eläin tai valepukuinen veijari. Mutta kuka hän lieneekään ollut, sinne hän nyt jää tuomiopäivään saakka. Me olemme varmasti ja hyvin muuranneet kiinni uloskäytävän, sen minä tiedän."
"Mutta sillä veijarilla voi olla sata muuta uloskäytävää", vastasi vanha talonmies. "Minä tiedän kyllä mitä näin ja jollei minulla olisi ollut, Jumalalle siitä kiitos ja kunnia, hieman parempi omatunto kuin Kunz Torninvartijalla, olisin minä ehkä myös kaatunut kuolleena paikalleni."
"Se oli tavallaan hänen onnensa, vanha lurjus!" kuiskasi eräs vanginvartijan apulaisista. "Jos hän olisi päässyt elävänä sieltä, olisin minä heittänyt hänet sammakkohautaan. Se olisi ollut oikein hänelle; mutta herramme on ollut hänelle ehkä armollisempi kuin rouvamme."