Kreivi ratsasti komealla, punaisella sotaratsulla, jota seurasi kolme suurta, harmaata koiraa. Hänen kasvonsa olivat melkein kokonaan kypärän peitossa, joka oli painettu syvälle alas otsalle, salaten siten hänen harvat hiuksensa, jonka vuoksi hänen vihamiehensä olivatkin antaneet hänelle haukkumanimen "kaljupää". Kun joukkojen uteliaisuus kuitenkin alkoi vaivata häntä, laski hän alas kypäränsilmikkonsa, ja hänen terävän katseensa tehdessä tarkkoja havainnoita kaikesta ympärillään, näytti hän haluavan tehdä omien kasvojensa piirteet luoksepääsemättömiksi. Tuo sotilaallinen rautanaamari esti slesvigiläiset oikein näkemästä sitä sankaria, jota he niin suuresti ihailivat; mutta jokainen tunsi hänen ylpeän, tyynen ryhtinsä, voimakkaan, leveäharteisen sankarivartalon, sekä kuulun Mariakuvan Itzehosta, joka oli pelastanut hänen henkensä Gottorpin taistelussa, ja jota hän senjälkeen taisteluissa aina kantoi kultaketjuissa kaulassaan. Heti kun mustanluostarin veljet näkivät hänet, heiluttivat he Pyhän neitsyen kuvalla kirjailtua kirkkolippua ja lauloivat kovalla äänellä:
"Nos, hac die Tibi gregatos, Serva, Virgo, in lucem mundi."
["Sinun kunniaksesi kokoonnumme tänään, Varjele meitä, oi pyhä neitsyt, maailman valkeus."]
"Aivan oikein, hurskaat herrat!" kaikui kreivin ääni kumeasti kypäränristikon takaa. "Pyhä neitsyt on kanssamme. Jokaisen tanskalaisen kapinoitsijan täytyy paeta tai kaatua."
Luostarin esimies kumarsi syvään, ja vastaukseksi kreivin armolliseen tervehdykseen hän teki siunauksenmerkin virrenlaulun yhä jatkuessa.
"Minun vanha voitonlauluni!" kuiskasi kreivi nuorelle Slesvigin herttualle, joka levottoman näköisenä ratsasti hänen vieressään, kääntäen hevosensa pois esi-isiensä synkästä linnasta ja laulavista munkeista.
"Mustastaluostarista minä en odota minkäänlaista siunausta", vastasi herttua alakuloisesti.
"Lastenloruja!" mutisi kreivi itsekseen ja hypitteli ratsuaan. Hän ratsasti aivan nuoren herttuan viereen ja asetti panssaroidun kätensä hänen satulansa laiteelle. Munkkien laulaessa ja hevoskavioiden tömistessä kumartui hän, niinkuin näytti, tuttavallisesti entisen holhottinsa puoleen ja sanoi hillityllä äänellä: "Tervehdä kansaa, Valdemar! Muista nimeäsi! Elä anna kenenkään huomata horjuvaisuuttasi!"
Herttua kohotti, vaikkakin teennäisen vilkkaasti, hiukan kumarassa olevaa päätään, ja katseli ympärilleen vastatakseen kansan tervehdyksiin ja hyvähuutoihin, jotka kuitenkin näyttivät olevan enemmän tarkoitetut hänen kuuluisalle enolleen, joka jo pitemmän aikaa oli ollut heidän ruhtinaansa ja jonka he taas pian toivoivat saavansa hallitsijakseen. Kansan kesken oli levinnyt senlainen huhu, että herttua käydessään edellisessä kuussa Lübeckissä, olisi siellä ollessaan tehnyt salaisen sopimuksen enonsa kanssa ja luovuttanut Slesvigin hänelle, josta taas hänet kreivin avulla saatettaisiin oikeuksiinsa Tanskan kuninkaana.
Nuori herttua Valdemar oli sen samannimisen hienon ja viekkaan herttuan pojanpoika, joka salaisesti oli ollut päämiehenä Stig-marskin liitossa kuningas Eerik silmänräpyttäjää vastaan, sekä myöhemmin Eerik Menvedin alaikäisyyden aikana valtionhoitajana ollessaan turhaan oli pyrkinyt anastamaan Tanskan kruunua. Sitä mitä vanhempi herttua Valdemar alituiseen uneksi ja mihin hän pyrki, mutta jota hän ei milloinkaan saavuttanut, sen oli hänen pojanpoikansa Rensburgin kreivin avulla saavuttanut jo kahdentoista ikäisenä lyhyeksi ajaksi. Kun Kristoffer toinen syöstiin valtaistuimelta, olivat Tanskan epäröivät ja riitaiset säädyt todellakin valinneet nuoren slesvigiläisen herttuan kuninkaakseen, vaikkei häntä oltu voideltu eikä kruunattu. Kansan vanha viha hänen enonsa, kuningas Aabelin sukua kohtaan, sekä tyytymättömyys ankaraan, holsteinilaiseen holhoukseen oli kuitenkin voimakkaampi kuin ylönkatse kelvotonta kuningas Kristofferia kohtaan. Eivät myöskään kreivi Gerhardin saamat voitot taisteluissa tuon heikon kuninkaan kanssa olleet voineet säilyttää kreivin holhotille tuota tyhjää kuningasnimeä, jonka hän oli maksanut herttuakunnallaan. Kymmenen vuotta sitten, viidentoista vuotiaana, oli nuori herttua ollut pakotettu luopumaan kuninkaanarvostaan palautumalla entiseen asemaansa.