Ratsumiehet jäivät melkein sanattomiksi hämmästyksestä. He antoivat rohkean asemiehen pitää miekkansa, ja sillävälin kun yksi heistä vei hänet marskin luo, pysähtyen jonkun matkan päähän hevosia pitelemään, syntyi salainen keskustelu kolmen muun välillä, jotka pian ratsastivat muiden toveriensa luo kertoakseen mitä olivat kuulleet ja saadakseen tietää heidän ajatuksensa siitä.
Mahtava Stig Antinpoika, täysissä sotavarustuksissa, pidätteli sotaratsuaan joen rannalla. Hänen soikeat, laihat kasvonsa antoivat tarkan kuvan hänen viekkaasta ja levottomasta, mutta kuitenkin voimakkaasta sielustaan, ja hän näytti tahtovan rakentaa omansa ja maansa onnen viisaasti laskemalla tapahtumien kulun ja käyttämällä viekkaasti hyväkseen onnen ja asianhaarojen voimaa. Suhteillaan Holsteinin kreiveihin oli hän saanut omakseen huomattavia kruunun tiluksia, ottamatta silti osaa vihollisuuksiin maata vastaan. Kapinan aikana hän oli tähän saakka pysynyt hiljaa linnoitetuissa kartanoissaan, ja moni toivoi vielä, että hän oli ainoastaan tekeytynyt hirmuhallitsijalle uskolliseksi, saadakseen hänet rauhalliseksi ja lopuksi pettääkseen hänet; tai ehkäpä huojentaakseen kansan sortoa vaikutuksellaan, jos kapina päättyisi onnettomasti. Kun nyt kreivi Gerhard uhkasi Jyllantia niin mahtavalla sotajoukolla, ei Stig Antinpoika peitellyt ihailevansa kreivin suuria ominaisuuksia. Hän selitti Jyllannin kapinan voimattomaksi uhmaksi vastustamatonta kohtaloa vastaan ja hän oli äskettäin herättänyt suurta suuttumusta Haldin ritarien keskuudessa sanoessaan, että jokainen viisas Tanskan mies näinä aikoina voi parhaiten hyödyttää isänmaataan tukiessaan kreivin suuria suunnitelmia ja jouduttamalla kuningasvaalia, jolla oli niin valtioviisas ja mahtava suojelija. Kun hän asettui leiriin Pohjois-Jyllannin rajalle, oli hänellä ehkä mahdollinen sovinto mielessä; mutta että hän yhtä vähän aikoi repiä siltaa kuin puolustaa sitä vihollista vastaan, oli silminnähtävää. Siinä silmänräpäyksenä, kun hän nyt näki ja tunsi entisen asemiehensä, jonka hän itse oli kasvattanut ja jota hän oli rakastanut melkein kuin omaa poikaa, mutta jonka hän nyt tiesi olevan vihollistensa palveluksessa, tunsi hän mieliharminsa kasvavan salaisten omantunnon tuskien vuoksi. Sven Tröst lähestyi häntä avomielisellä rohkeudella, ja tuntui siltä kuin hänen entinen isäntänsä olisi saattanut lukea hänen silmistään, sen mitä kreivi Gerhardin tanskalainen marski turhaan koetti salata itseltään, seisoessaan petturina sillan ääressä isänmaan ystävien ja vihollisten välissä.
"Hoho, Sven Tröst!" sanoi marski otsaansa rypistäen. "Täälläkö me siis tavattiin. Mitä hyviä uutisia Slesvigistä?"
"Jos te odotatte hyviä uutisia siltä kulmalta herra marski", vastasi Sven Tröst katkerasti, "niin elkää ainakaan odottako niitä minun suustani. Tuorein uutinen ei ole hyvä eikä myöskään Slesvigistä: yksi Tanskan viisaimpia ja suurimpia miehiä on nyt pystyttänyt leirinsä Koldingin sillan ääreen, auttaakseen vihollista rajan yli."
"Kuka on sanonut sinulle, mitä minä ajattelen, hulttio?" keskeytti hänet marski kiivaasti, vaikkakin lempeämmällä äänellä. "Jos sinä pidät minua viisaana miehenä, pitäisi sinun tietää, että minä tahdon yhtä paljon maan parasta kuin sinä ja narrit Haldissa. Sano suoraan: missä sinä olet ollut?"
"Vihollisen läheisyydessä, kuten näette, herra, mutta, ikävä kyllä, teidän hyvien ystävienne parissa. Minä olisin mieluimmin tavannut pahimman vihamieheni tässä paikassa, kuin sen henkilön, jolle minä olen kiitollisuuden ja kunnioituksen velassa."
"Ikuinen hullu!" huudahti marski. "Kutka ovat tällä hetkellä Tanskan ystäviä tai vihollisia, tiedät sinä yhtä vähän kuin ne narrit, joiden puolesta sinä olet tiedustelumatkalla."
"Sen kai tiennee jokainen, joka vielä on tanskalainen sydämessään, että eivät ole ne meidän parhaita ystäviämme, jotka tahtovat tehdä meidät saksalaisten orjiksi."
"Palttua tanskalaisuudelle ja vapausloruille! Siitä minä en maksa äyriäkään. Te tahdotte itse olla herroja, se on koko tarkoitus. Mutta meidän ritaristomme haluaa lain ja oikeuden vapautta. Haa, sokeita ja hulluja olette te kaikki. Ettekö te siis näe kenellä on oikeus ja valta antaa teloittaa teidät kapinallisina pettureina, kaikesta tanskalaisuudestanne huolimatta? — Näitkö sinä kreivin sotajoukkoa? Kuinka suuri se oli? Tuleeko herttua mukaan. Tunnusta kaikki mitä sinä tiedät, tai kautta pyhän Andreaan käy sinulle huonosti."
"Jos te tahdotte tietää mitä minä tiedän, niin sanokaa ensin minulle, mitä te itse tiedätte, herra", vastasi aseenkantaja uhmaavasti. "Missä panttilinnassa säilytetään Agnete Stigintytärtä tyrannin suosikille? Minä olen hautaluolassani Segebergin tornin alla luvannut hänelle vapauden ja Hans Wittinghofille kuoleman." Sven Tröst oli kääntynyt niin, että marskia paistoi aurinko silmiin, kun hän kääntyi aseenkantajaan päin. Juutilaiset ratsumiehet kokoontuivat nyt sillalle. Toiset hakkasivat ja takoivat, ja toiset asettuivat heidän eteensä ja olivat pystyttävinään telttapaaluja. "Mutta antakaa minun vain ratsastaa, ankara herra", jatkoi Sven Tröst iloisella äänellä huomatessaan, että hänen sanansa ratsumiehille olivat vaikuttaneet. "On pian kerrottu, mitä minä tiedän. Kreivistä ja hänen pyövelijoukostaan ei kukaan Slesvigissä tiennyt enempää, kuin minä nyt; se on silkkaa totta. Mutta minä voitan ritari Frostilta vedon, jos minä hankin hänelle hevosen Slesvigin markkinoilta kolmen vuorokauden kuluessa."