KOLMAS LUKU.
Heti kun Saxo oli saanut vieraansa saatetuksi ovelle ja oli palannut takaisin lukukammioonsa, alkoi hänen vilkas oppilaansa ahdistella häntä kysymyksillä ei ainoastaan pyhän Anteron ihmeistä, vaan kaikkien niiden satujen ja seikkailujen todenperäisyydestä, jotka poika oli kuullut isoisältään.
Sensijaan että olisi ryhtynyt tiedonhaluisen oppilaansa kanssa kylmästi ja laajasti tutkimaan noiden kertomusten todenperäisyyttä, vanha Saxo sai itse halun kuulla jonkun niistä monista ihmeellisistä kertomuksista, joita lapsen pää oli täynnä. Hän iloitsi sydämellisesti kuullessaan vilkkaan pojan kertovan tuoreella tavallaan nuo tunnetut lapsuusajan tarinat. Hän kirjoitti yhtä ja toista muistiin Kaarlon kertomusten mukaan, verratakseen ne vanhempiin satuihin ja tarinoihin. Palkinnoksi hän lupasi kertoa iloiselle oppilaalleen monta kaunista ja ihmeellistä tarinaa tanskalaisista sotureista, kuninkaista ja sankareista.
Oli jo melkein aamu ennenkuin Saxo ja Kaarlo joutuivat levolle. Kun luostarissa soitettiin aamumessuun, heräsi Saxo keveästä unestaan ja meni messukirjoineen kappeliin, mutta hän ei herättänyt poikaa, jolle hän oli valmistanut vuoteen penkillä olevien paperien väliin.
Palattuaan takaisin, hän istuutui työnsä ääreen eikä hän muistanut muuta, kuin että hän, niinkuin tavallista, oli yksin kammiossaan. Mutta kun hän päivälliskellon soidessa aikoi mennä refektorioon, näki hän hämmästyksekseen pojan istuvan penkillä hieroen unta silmistään.
"Mitä tämä on? Niin, sehän on totta. Sinähän siinä olet. — Mikä sinun nimesi nyt olikaan?"
"Kaarlo", vastasi poika suruissaan, "ettekö te enää tunne minua, hyvä herra. Ja kuitenkin te illalla lupasitte kertoa minulle niin monta kaunista kertomusta kuninkaista ja sankareista."
"Kyllä minä sinut tunnen Riisen Karolus! Sinä olet terävä poika, joka haluat mielelläsi kuulla kertomuksia ja oppia jotakin. Mutta tule nyt minun mukaani, on päivällisen aika."
Saxo otti uutta oppilastaan kädestä ja vei hänet ensin tutustumaan luostariveljien oivalliseen pöytään. Veli Gaufred ja muut veljet vastaanottivat hyvin ystävällisesti arkkipiispan iloisen ja vilkkaan kasvatin.
Ensi päivinä hänen ei tarvinnut olla läsnä muuta kuin jumalanpalveluksissa ja hartausharjoituksissa. Hän sai vapaasti katsella luostaria ja leikkiä paikkakunnan nuorten kanssa. Apotti Thorkildin ja veli Gunnarin esimerkkiä seuraten toimelias apotti Gaufred oli myöskin Soröhön perustanut jonkinlaisen koulun, etupäässä rikkaiden aatelismiesten lapsille, jotka olivat joko määrätyt hengelliseen säätyyn, tai jotka, saatuaan lyhyen opetuksen kristinopissa ja kirjallisissa tiedoissa, voivat päästä tulisoihdunkantajiksi tai hovipalvelijoiksi ja ritarien tai ruhtinasten aseenkantajiksi. Kaarlo liittyi etupäässä näihin viimemainittuihin oppilaihin, ja hänen harras halunsa ritarisäätyyn, sekä hänen rohkea, seikkailunhaluinen luontonsa ilmeni pian kaikissa hänen leikeissään ja toimissaan. Hän oli tarkkaavainen oppilas, mutta kyseli hurskailta veljiltä enemmän maailmasta ja sen asioista kuin he osasivat vastata, ja usein hän huimapäisyydellään ja vallattomuudellaan pani vakavien isien kärsivällisyyden kovalle koetukselle. Illoin hän sitävastoin unohti mielellään kaikki vallattomat leikit ja istui hiljaa ja tarkkaavaisena isä Saxon lukukammiossa, kun vanhus lupauksensa mukaan kertoi hänelle Pohjolan sankaritaruja ja vanhoja, ihmeellisiä satuja kuninkaista ja sankareista. Erityisen valtavasti vaikuttivat pojan hellään ja herkkään mieleen kertomukset Hagbartista ja Signestä, sekä Rolf Krakesta ja hänen urhoistaan. Vähitellen Saxo tutustutti hänet Tanskan vanhimpaan ja uusimpaan historiaan, sekä raamatunhistoriaan ja yleiseen maailmanhistoriaan. Kun hän viimein eräänä iltana kertoi pojalle, miten kuuluisa ja rohkea mies Valdemar toinen jo oli, ja että hän oli suuren Valdemarin poika, jonka urotyöt ja elämän Saxo mitä voimakkaimmin ja kirkasvärisesti oli kuvannut hänelle, niin silloin ei poika enää kauemmin voinut tukahuttaa innostustaan, hän hypähti paikaltaan ja huusi: "Minä tahdon palvella kuningasta! Minä tahdon palvella häntä samoin kuin Hjalte ja Wiggo palvelivat Rolf kuningasta. Mutta jos minä olen vielä liian nuori siihen, niin anna minun ensiksi mennä jonkun oivallisen ritarin oppiin. Kuka on urhoollisin kaikista kuninkaan miehistä, hyvä isä?"