Mukanaan tämä mahtava pannajulistus piispa Pietari läksi heti paluumatkalle Roomasta, ja hän aikoi itse, ennenkuin näkisi kuninkaansa, matkustaa Bremeniin ja panna täytäntöön tämän vaarallisen yrityksen. Sillä paavin hovissa ei ollut ketään jolla näissä olosuhteissa olisi ollut rohkeutta ja halua antautumaan tuohon ilmeiseen hengenvaaraan, nimittäin viemään paavin pannakirjaa viholliskaupunkiin niin mahtavalle kapinoitsijalle kirkkoa vastaan.
* * * * *
Piispa Valdemarin seistessä eräänä päivänä Bremenin tuomiokirkossa pääalttarilla, yllään uusi arkkipiispanasu, ja hänen lukiessaan messua seurakunnalle, astui kirkkoon kookas mies puettuna suureen, valkoiseen kaapuun, jonka rintamukseen oli neulottu musta pääkallo; hänen kasvojaan peitti suojus, jonka yksi nipukka ulottui hänen rinnalleen saakka, ja jonka silmäaukoista välkkyi tumma, säkenöivä katse. Tuo vakava, valepukuinen olento lähestyi alttaria ja levitti paavin pannakirjeen arkkipiispan eteen. Tämä tuijotti hämmästyneenä ja kalveten paavin julistusta. Naamiomies peräytyi ja katosi yleisön joukkoon, ja nyt kaikui mahtava ääni kirkon läpi: "Arkkipiispa Valdemar on julistettu kirkon pannaan; voi sitä, joka suojaa kirkon vihollista! Kirottu on se, jota hän siunaa; hänen sauvansa on murrettu — pyhä voide on huuhdottu pois hänen päälaeltaan."
Koko seurakuntaan levisi kauhistus. Kuin salaman huumaamana riensi kansa ulos kirkosta. Pannan-alainen arkkipiispa pudotti koukerosauvan kädestään ja vaipui voimatonna alttarin eteen. Mutta piispa Pietari, joka oli tuon kauhean pannakirjeen tuoja, oli muutamien tuntien kuluttua Bremenin ulkopuolella, matkalla kuningas Valdemarin luo, joka huhun mukaan oli ajanut keisari Fiilipin pakosalle Pohjoisalbingin luota, ja rynnännyt vahvan sotajoukon kera Braunschweigiin. Huhu keisari Fiilipin epäonnistuneesta hyökkäyksestä Tanskaa vastaan, hänen päättömästä paostaan ja Tanskan kuninkaan voittoretkestä eteenpäin olivat saaneet koko Pohjois-Saksan kauhun ja hämmästyksen valtaan. Tämä mahtava hyökkäys oli ollut Pohjois-Saksan pikkuruhtinasten ainoa toivo, ja muutamat kuningas Valdemarin läänitysmiehistä olivat arvelematta yhtyneet keisari Fiilipiin ja lähettäneet hänelle apujoukkoja vihaamaansa lääniherraa vastaan.
SEITSEMÄS LUKU.
Schwerinin linnassa piti synkkä Henrik-kreivi tärkeätä sotaneuvottelua Hildesheimin piispan ja kreivi Adolfin kanssa. Saksin herttua Bernhard oli omakätisellä kirjeellä vahvistanut tiedot hänen ja keisari Fiilipin tappiosta Tanskan rajoilla, vaikka hän kutsui sitä vain onnistumattomaksi hyökkäykseksi ja pikaiseksi peräytymiseksi, jonka hän nyt toivoi pakoittavan keisarin vakavampiin varustuksiin Bambergissa. Dannebergin kreivi ja vendiläinen ruhtinas Henrik Borvin veljineen olivat äskettäin lähteneet Schwerinista, luvattuaan tehokkaasti auttaa kostotoimia yhteistä vihollista vastaan.
"Enkö sitä sanonutkin!" lausui Hildesheimin piispa. "Te olitte liian kiihkeä, herra Henrik, te tahdoitte riistää hedelmän ennenkuin se oli kypsäkään ja se osui kivenkovana teidän otsaanne. Onni nyt kerta seuraa Valdemar-kuningasta, ja sitä tietä ette koskaan saavu määräämme."
"Kiertoteitä vielä vähemmän, herra piispa!" sanoi kreivi Adolf. "Mitä auttoi nyt, ettemme itse julkisesti liittyneet keisariin; jos olisimme olleet mukana, ei sotajoukko olisi paennut kuin lammaslauma."
"Se oli tosi sana, uljas kreivi Adolf!" lausui Schwerinin kreivi Henrik, purren suuttuneena alahuuleensa. "Mitä auttoi minua tuo joutava lankous, mitä auttoi sovinto Johan Gantzin kanssa? Puolet kreivikunnastani on vielä takuuna, ja Gråbon linnaa minä en koskaan rakenna. Mitä auttavat kaikki kirjeemme herra piispa; kaikki nuo älykkäät, viekkaat sanat on piru tehnyt: koko meidän suunnitelmamme on nyt kuninkaan hallussa, ja mitä hän ei voi tavata siitä kokoon, sen on nenäkäs Otto-kreivi kertonut hänelle. Haa, miksi en kahlinnut tuota kielittelijää kiveen, silloin kun hän oli käsissäni! Nyt ovat villisorsan siivet kasvaneet, eikä hän enää välitä minun metsästäjistäni, paitsi että hän lähettää minulle takaisin Knuut Punanokan tuomaan kirjeen ja kiitokset viimeisestä. Kuulkaas, mitä tuo pöyhkeä poika uskaltaa kirjoittaa minulle!" Hän avasi erään kirjeen ja luki:
"Terveiset ja parhaat kiitokset jalosta kestityksestä Schwerinin linnan tornissa!