Miten metsästys onnistui kuningas Valdemarin hääpäivänä, sen teidän kunnon metsästäjänne voi itse kertoa, ellei hän ole unhoittanut sitä Riiben varaskopissa varkaiden joukossa. Teidän jumalalliselle ystävällenne ja hurskaalle kätyrillenne kuninkaan hovissa minä itse omalla luvallani olen maksanut palkan koiraruoskalla. Mitä minuun itseeni tulee, niin minä viimeisten kokemusteni jälkeen olen kaikin puolin vapaa valastani ja vaikenemislupauksestani ja mitä teidän viisastelevassa kirjeessänne keisarille on epäselvää ja salaista, sen minä olen täysin selittänyt herra kuninkaalleni. Minä toivon tulevaisuudessa suuremmalla kunnioituksella ja luottamuksella ritarillista ja ruhtinaallista kunniaanne kohtaan voivani nimittää itseäni
teidän avoimeksi ja aina taisteluun valmiiksi viholliseksenne. Ritari Otto, Lüneburgin kreivi".
Henrik-kreivi repi kirjeen ja heitti palaset vihoissaan lattialle.
"Mitäs te suututtelette suulaan pojan pistelyistä?" lausui Hildesheimin piispa. "Jos on totta, että kreivi Albert rientää sotajoukon kera Schweriniä kohti, niin teillä on nyt tärkeämpää ajateltavaa. Tällä kertaa tuskin on päätöksenä tanssit ja huvit, kuten viimeksi. Minä neuvoisin teitä ensi tilassa lähtemään linnasta veljenne ja puolisonne kanssa, jos ette luule sitä voitavan puolustaa siksi kunnes keisari Fiilip ja herttua Bernhard ovat toipuneet säikähdyksestään ja voivat auttaa teitä."
Heidän vielä neuvotellessaan tästä ratsasti eräs rajavartia täyttä laukkaa pihalle; hän toi Schwerinin kreiveille sen kauhun viestin, että Albert-kreivi oli hävittänyt Vittenburgin ja Boizenburgin linnan, sekä että hän kaikkialla missä kulki, ryösti ja hävitti säälittä. Tanskan kuningas oli itse ollut Boizenburgin luona ja siellä keskustellut tuttavallisesti Otto-keisarin kanssa. Sieltä kuningas oli lähtenyt keisarin kanssa Riibeen, mutta Albert-kreivi ja Lüneburgin kreivi Otto riensivät nopeasti Schweriniä kohti.
Kreivi Henrik kihisi suuttumuksesta. Hän lähetti sotapäälliköilleen käskyn koota Schwerinin koko sotakuntoinen miehistö ja valmistaa kiehuvaa pikeä ja kuumentaa hehkuviksi kiviä, joilla vihollinen otettaisiin vastaan. Ei auttanut, että Hildesheimin piispa neuvoi pakoa ja itse valmistautui lähtemään linnasta. Kreivi Henrik ei ottanut kuuleviin korviinsa sitä, ja Adolf-kreivi selitti jäävänsä ottamaan osaa liittolaisensa kohtaloon. Kun Schwerinin linna oli täynnä puolustusvalmistelujen touhua, kaikui tornista torven ääni, ja eräs kookas tuntematon mies, harmaaseen vaippaan pukeutuneena, ilmoittautui portinvartijalle sanoen olevansa linnan isännän vanha ystävä jolle hänellä oli tärkeä viesti tuotava. Linnansilta laskettiin alas ja vieras pääsi sisään. Kun hän astui juhlasaliin kokoontuneitten herrojen luo, säpsähtivät kaikki, niinkuin koston hirmuhenki olisi astunut heidän keskeensä; mutta vieras veti kasvoiltaan syrjään suojuksen.
"Bremenin arkkipiispa — uljas Valdemar-piispa!" kuului joka suusta, ja kreivi Henrik toivotti hänet tervetulleeksi uskollisena ystävänä ja hätätoverina.
"Kutsutteko minua ystäväksi ja toveriksi kun kuulette kuka minä olen?" lausui peloittavan vakava vieras. "Minä olen lainsuojaton, pannanalainen mies — —"
"Lainsuojaton? Pannanalainen?" toistivat kaikki kauhistuneina.
"Lainsuojaton, pannanalainen!" toisti myös kreivi Henrik, mutta ojensi samalla hänelle kätensä. "Ystäväni ja hätätoverini te olette kuitenkin — ystäväni ja toverini kostotoimissa!"