"Ah, niin, lapseni, sellaisia iskuja maailma antaa!" sanoi hänen vierellään vanha, paksu eukko —. "Kun minä menetin ensimäisen miesvainajani, minä olin melkein yhtä murheissani — ja enemmänkin — tämähän ei itkenytkään. Mutta kun on nuori ja kaunis ja on jotakin takana, niin ei sitä, Jumalan kiitos, kauan istu yksin. Kuninkaalla ei ole mitään hätää: vaikkapa ei olisi kaunis eikä nuorikaan, kyllä hän saa satakin vaimoa yhden sijaan."
"Mutta niin lempeätä ja hyvää kuningatarta me emme sentään saa koskaan enää!" sanoi myllärin vaimo. "Jumala armollisesti varjelkoon meitä vain siitä Portugalin kopeasta prinsessasta."
"Siitä ei mitään huolta!" vastasi joku kolmas. "Kuninkaanhan piti vannoa, ettei koskaan enää näe häntä. Mutta se ruotsalainen Helena-rouva, joka jo niin kauan on ollut maanpakolaisuudessa ja epäsuosiossa, se voi taas kyllä päästä suosioon; vanha rakkaus ei ruostu, sanotaan."
"Vähän te siitä tiedätte!" alkoi paksu eukko taas. "Hänhän on jo päästään vialla, ilkeä noita hän lisäksi onkin. Mutta jos on totta, mitä olen kuullut jonkin linnun laulavan, niin ei kauan kestä, ennenkuin kuningatar-vainaan kaunein hovineito tulee hänen kruununsa perimään; häneen kuningas on jo aikoja sitten iskenyt silmänsä, sanotaan, ja hyvä kuningatar-vainaa rukoili polvillaan kuningasta viime hetkelläänkin, ettei hän turmelisi tytön kunniaa, vaan ottaisi hänet todella kuningattarekseen."
Otto-kreivi tuli tarkkaavaisemmaksi. "Mitä kirottua lavertelua!" kivahti hän tähystäen niin suuttuneena suupalttia eukkoa, että tämä säikähtäen väistyi väkijoukkoon.
Kulkue läksi edelleen. Mutta Otto-ritari ei voinut unohtaa tuota lavertelua kuningattaren kauneimmasta neidosta, jota hän ei voinut ajatella muuksi kuin Kristiinaksi, tätä kun aivan yleisesti mainittiin siksi. Vaikka hän arvasi ettei tuossa puheessa ollut pontta eikä perää, teki se hänet kuitenkin levottomammaksi kuin hän tahtoi itselleenkään myöntää.
"Kyllä ne osaavatkin jaaritella!" sanoi hän Absalon Belgille, joka ratsasti hänen vierellään Riiben tietä. "Tuskin rakastettavin kuningattaremme on ehtinyt sulkea silmänsä, ennenkuin nuo roistot jo tietävät hänen ajattelevan uutta naimista. Eikä morsiamista kuulu olevan puutetta, heillä on jo ainakin kolme tiedossa. Teidän kaunista äiti-rouvaannekin on kunnioitettu ottamalla hänet luetteloon."
"Se on vanhaa juorua, jonka luulin jo aikoja unohtuneen", vastasi Absalon Belg suuttuneena. "Onnettomaan äitipuoleeni ne juorut koskivat pahemmin kuin olisivat ansainneet. Hän on nyt kokonaan luopunut maailmasta ja on syventynyt tähtitieteeseen, Kullenin vanhan Thord Knuutinpojan luona, niin että kansa luulee hänen menettäneen järkensä. — Itse melkein uskon samaa", jatkoi hän. "Hänestä saamani tiedot eivät juuri ole ilahduttavia. Veljeni ovat turhaan yrittäneet tuoda häntä ihmisten ilmoille; näissä haaveissaan hän on yhtä itsepäinen ja oikullinen kuin kaikissa muissakin. Ehkäpä hänen mielessään joskus on kruunu kummitellut. Kuningas osoitti aikoinaan erikoista suosiota hänelle. Mutta kertovat myöskin jostakin kamarineidosta, luultavasti sillä tarkoitettiin Riisen Kristina-neitoa. Kuningatar kuului todellakin viimeisillään ollessaan, luultavasti houreissaan, pyytäneen kuningasta ottamaan tämän puolisokseen."
"Onko se mahdollista?" huudahti Otto hämmästyneenä. "Mutta mistä tällaiset tiedot? Kuka siinä oli saapuvilla!"
"Minun tietääkseni ei ketään", vastasi Absalon Belg, "mutta hovissakin on seinillä ja ovilla korvat. Eikä tuo olisikaan niin ihmeellistä. Kristiina-neito on todellakin kaunein tyttö mitä tunnen, hän on kunnianarvoisen ritarin tytär ja jokainen tietää hänen olleen enemmän kuningattaren ystävän kuin kamarineitsyen. Kukapa voisi kieltää kuningasta korottamasta häntä jonakin päivänä herttuattareksi ja toisena kuningattareksi?"