"Uskotteko sen voivan olla mahdollista?" kysyi Otto-kreivi, posket hehkuvina.
"No, no, hyvä ruhtinas!" vastasi Absalon Belg hymyillen. "Elkää pelätkö halpa-arvoisia sukulaisia. Minä näen jo ruhtinaallisen verenne olevan kuohuksissa. Ehkei se todenteolla juolahdakaan kuninkaan mieleen, vaikka kuningatar täysin tietoisena on lausunut sitä toivovansa. Kuningas suree niin syvästi hurskaan Dagmarin kuolemaa, että kestänee kauan ennenkuin hän ryhtyy uuteen valintaan Jos se joskus tapahtuu niin saatte nähdä että hän vielä kosii ylpeätä Portugalin prinsessaa. Kuningas näki hänet Schwerinissä, ja tuodessani hänelle tiedon kuningatar Dagmarin saapumisesta, sain kuulla yhtä ja toista tästä tapaamisesta."
"Meidän ritarillisesta kuninkaastamme sepitetään yhtenään lemmentarinoita!" sanoi kreivi Otto mieli keveämpänä. "Uljas, nuorekas enoni käy aina vilkkaaksi kauniiden naisten seurassa, ja kenties lausuu heille silloin tällöin kohteliaan sanan, jonka merkitys käsitetään liian tärkeäksi. Näin on luultavasti käynyt Schwerinissäkin. Eipä epäilty myöskään sanoa kaunista Audacia-kreivitärtä hänen lemmityksensä."
"Mustan Henrik-kreivin puolisoako?" kysyi Absalon Belg. "No täytyypä sanoa ihmisten hyvällä halulla tahtovan tehdä kuninkaastamme Salomon sekä viisaudessa että hulluudessa. Mutta totta on: ei savua ilman tulta; se ainakin on varmaa, että teidän kuninkaallinen enonne on hyvällä tuulella ollessaan vaarallinen naisille, ja pahalla päällä ollessaan pelottava miehille."
Tämä viimeinen huomautus sai Otto-kreivin taas vakavaan mietiskelyyn, eikä hän enää puhunut sanaakaan matkalla Riibeen. Hän huomasi vasta nyt, miten suuresti hän rakasti kaunista Kristiina-neitoa, ja häntä kiusasi ajatus, että hän mahdollisesti joutuisi jonkun toisen miehen kanssa kilpailemaan tuon rakastettavan naisen sydämestä. Hän oli näihin asti nähnyt kauniissa ritarintyttäressä ainoastaan kuningattaren hienoimman hovineidon, jota hän, muistaen ylhäisen syntyperänsä, kohteli alentuvasti, antautuen kevytmielisenä ja huolettomana sen miellyttävän tunteen valtaan, että oli Kristiinassa herättänyt rakkautta. Tämä puoleksi tiedoton tunne muuttui nyt äkkiä vakavammaksi, ja hän alkoi pitää ruhtinaallista kreivinkruunuansa ja kuninkaallista syntyperäänsä kylläkin kauniina, mutta tilapäisenä ylellisyystavarana, jonka Kristiina-neidon sulous kuitenkin kokonaan himmensi.
Kuin unissa saapui Otto-kreivi Riiben linnaan. Kuninkaan puheille ei voinut päästä ensi päivinä hänen kotiin tulonsa jälkeen. Hän oli Dagmar-kuningattaren muistoksi alkanut rakennuttaa Dronningholmin linnaa, seudulla, johon kuningatar siellä matkustaessaan oli erikoisesti mieltynyt.
Tuskin oli kuningas hilpeännäköisenä näyttäytynyt taas kansalle sekä valtaneuvostolle, kun Otto-kreivi pyysi saada häntä puhutella hänen salakammiossaan. Tärkeät valtioasiat täyttivät taas kuninkaan mielen. Hän oli hiljattain vastaanottanut sanoman Otto-keisarin pannaanjulistuksesta, jonka ankara ja voimakas paavi oli suorittanut viime pitkänäperjantaina tavanmukaisin pelottavin juhlamenoin, koska keisari vastoin valaansa ja sopimustaan yhä oli jatkanut sotaa Sisilian kuningas Fredrikkiä vastaan. Olipa myöskin Böömistä saapunut tuo tärkeä tieto, että kuningas Fredrik oli valittu Saksan keisariksi, ja että mahtava puolue kannatti häntä, koska sekä Böömin kuningas, että Baijerin ja Itävallan herttuat, samoinkuin Thüringin maakreivi ja Magdeburgin ja Trierin arkkipiispat olivat julkisesti menneet hänen puolelleen pannaan julistettua Otto-keisaria vastaan. Suuri, sisällinen sota oli pakostakin syttyvä Saksanmaalla, ja Valdemar oli päättänyt jättää epäluotettavan Oton ja mennä uuden keisarin puolelle. Tärkeät neuvottelut kreivi Albertin ja arkkipiispan kanssa olivat varmentaneet häntä päätöksessään, ja keisari Fredrikin kanssa hän parhaillaan solmi liittoa. Valdemarin päätöstä eivät saaneet horjumaan nekään huhut, joiden mukaan viekas keisari Otto aikoi sopia pohjoissaksalaisten ja murhatun Fiilip-keisarin puolueen kanssa, naimalla tämän jälkeenjääneen tyttären. Hän näki niissä vain uuden todisteen juonittelevan Otto-keisarin Tanskalle vihamielisistä aikeista, samoinkuin hänen kieroudestaan. Sillä tosin Otto-keisari oli julistanut keisari Fiilipin murhaajan valtiokirouksen alaiseksi ja henkipatoksi, mutta moni arveli hänen itsensä olevan liitossa murhaajan kanssa, ja jos tässä epäluulossa oli perää, niin täytyihän kauhistua sitä rakkautta, jota hän nyt teeskenteli murhatun vihollisensa tyttärelle. Valdemarin mieltä kuohutti liittonsa ja ystävyyssuhteensa pannaanjulistettuun keisariin, johon niin synkkä epäluulo kohdistui, ja hän tahtoi Otto-keisarista mieluummin saada ilmivihollisen kuin petollisen ystävän.
Kuninkaan miettiessä näitä valtioasioita, ilmoittautui Otto-kreivi ja sai kutsun astua sisään. Mutta Valdemarin ajatukset olivat niin kaukana siitä mitä hänen tulisella ja rakastuneella sisarenpojallaan oli hänelle sanottavana, ettei hän kotvaseen saanut selville mitä tämä oikeastaan tarkoitti. Eikä Ottokaan halunnut suoraan tuoda esille sydämenasiaansa, vaan puhui niin peitetyin sanoin kunniasta ja onnesta, kuninkaallisesta verestä ja sydämen aatelista, ennakkoluuloista ja vapaasta päättämisvallasta elämän tärkeissä kysymyksissä, että kuninkaalta viimein loppui kärsivällisyys.
"Mitä hemmettiä sinä oikein tahdot?" keskeytti hän tuon sopertelevan nuorukaisen. "Onko sinusta tullut pappi tai runoilija, tai oletko järkesi menettänyt? Sillä niin totta kuin olen kunnian mies, niin minä en ymmärrä sanaakaan siitä mitä sanot."
"Aikomukseni oli vain sanoa teille, kuninkaallinen enoni", — sai Otto sanotuksi, "että teidän luvallanne aion kosia rakastettavaa nuorta naista."