"Te olette siis omin päinne määrännyt itsenne hänen perilliseksensä", sanoi Kaarlo. "Jollette pelkää verirahoja, niin olkoon menneeksi minun puolestani! Ei teidän muuten tarvitse peljätä ruttoa. Hänessä näytti olevan keuhko- ja kaatumatauti, mutta kyllä hän kai kuoli kalvaviin omantunnontuskiin."
"Eikö sen kummempaan?" sanoi isäntä ja otti taas kukkaron maasta. "Se tauti ei minuun tartu. Minulla on yhtä hyvä omatunto kuin kenelläkään krouvarilla koko kristikunnassa, eikä minun tarvitse verirahoja pelätä. Mutta koska olette näin antanut selkoa asioista, tahdon vapauttaa teidät pelkkää vaitiololupausta vastaan, herra ritari, ja antaa teille kauniit kultakannuksenne takaisin, niin saatte, kuten säätyhenkilö ainakin, maksaa mielenne mukaan." Näin sanoen pisti hän kukkaron taskuunsa ja irroitti Kaarlon siteet.
Viipymättä kauemmin kuin oli välttämätöntä, tyydytti Kaarlo itaran isännän, ja pian istui hän ratsunsa selässä matkalla Gentiin.
Flandernin rajan lähellä saavutti hän eräänä päivänä monilukuisen, komean ratsumiesparven, ja tultuansa lähemmä näki hän niiden olevan hyviä ystäviä ja maanmiehiä, iloisena yllätyksestä tervehti hän heitä ja liittyi heidän joukkoonsa. Siinä oli Junkker Strange, joka Pietari-piipsan, Absalon Belgin ja kahdenkymmenen Tanskan ylhäisimmän ritarin kera oli lähetetty keisari Fredrikin luo, kuninkaan nimessä onnittelemaan vastavalittua Saksan keisaria, ja samalla uudelta keisarilta pyytämään vahvistusta Valdemarin laajoille Saksassa oleville perintö- ja valloitusalueille. Tämän tärkeän tehtävän oli Junkker Strange suorittanut älykkäästi kuten ainakin. Hänellä oli nyt mukanaan keisari Fredrikiltä kirjelmä, jossa tämä tunnusti Valdemarin Pohjoisalbingin, Stormarnin, Dittmarskin ja Vagrienin, Hamburgin, Lübeckin, Lauenburgin ja Mecklenburgin, samoinkuin Schwerinin ja Slavienin eli Rügenin sekä Pommerin herraksi. Tämän kirjelmän olivat keisari sekä kaksitoista hengellistä ja maallista ruhtinasta allekirjoittaneet ja sinetillänsä vahvistaneet.
Junkker Strangen iloiset kasvot ja hänen seurueensa hilpeys sai Kaarlonkin mielen hilpeäksi karkoittaen ne synkät ajatukset ja kuvat, joita hänen taistelunsa Oton kanssa sekä seikkailu majatalossa olivat hänen mielessään synnyttäneet. "Mutta mitä kuningas sitten Gentissä tekee?" kysyi hän Junkker Strangelta, "minä luulin hänen vielä olevan Brandenburgin maakunnassa, kun äkkiä ihmeekseni sain käskyn etsiä häntä Flandernista."
"Sitä on kyllä lupa kysyä", vastasi Junkker Strange, "mutta ihmetellä ei sovi, missä hän sitten lieneekin. Kuningas ei ole niitä ihmisiä, jotka löytää sieltä minne ne jättää. Kun hänet viimeksi näin, teki hän juuri voittoretkensä Stettiniin. Nytpä hoetaan hänen antaneen määräyksen kapinoiville läänitysmiehilleen Schwerinin kreiville, että kokoontuisivat kreivi Ferdinandin luona, joka on tarjoutunut välittämään sovintoa heidän ja kuninkaan välillä. Herra Absalon Belg on kylläkin esittänyt meille arvelunsa todennäköisestä syrjätarkoituksesta, joka mahdollisesti onkin päätarkoitus; mutta en tiedä, sopiiko siitä puhua."
"Miksi ei?" sanoi Absalon Belg ja ratsasti lähemmäksi, "maanmiesten kesken ei tarvitse olla niin varovainen, ja mitä tanskalainen sanoo kuninkaastaan, siitä hän kaiketi kyllä vastannee. Mika on luonnollisempaa, kuin että viisas, ritarillinen kuninkaamme aikoo, kulkiessaan tärkeissä valtioasioissa Flanderiin, samalla uudistaa kauniin ja rakkaan ystävyyssuhteen? Ja jos on totta, että prinsessa Berengaria oleskelee veljensä luona Gentissä, ei tarvita suurta älyä arvatakseen, miksi tämän rauhanvälityksen pitää juuri siellä tapahtua."
"Prinsessa Berengaria?" kysyi Kaarlo säpsähtäen. "Kerrottiinhan pari vuotta sitten hänen menneen luostariin Portugalissa."
"Se kai tapahtui vain kokeeksi", sanoi Absalon Belg, "niin ylpeä ja kaunis prinsessa tuskin todenteolla pukeutuu huntuun niinkauan kuin hänellä on kruunu odotettavissa."
Kaarlon kasvot kirkastuivat silminnähtävästi hänen kuullessaan tämän. "Ah, kunpa olisi niin hyvin!" huudahti hän ja ajatteli vain, että jos kuningas jälleen menisi avioliittoon, niin huhu hänen suhteestaan Kristiinaan ehkä samalla häipyisi.