Kaarlo seisoi kyynelsilmin hänen vieressään ja laski nyt tämän hänelle uskotun tärkeän kirjakäärön hänen syliinsä, polvistuen samalla itse hänen jalkoihinsa ja suudellen häntä ääneti kädelle.
Silloin Saxo taputti häntä lempeästi ja rauhallisesti poskelle: "Kiitos!" sanoi hän. "Sinä olet minun uskollinen, huolehtiva poikani. Elä itke, lapseni! Kyllä sinua onni seuraa maailmassa, sillä sinulla on hurskas ja rakastava sydän. Kyllä hyvä Pietari piispa pitää huolen sinusta silloin kun minua ei enää ole — ja kun kreivi Albert tulee —"
"Oi rakas isä", huokaili poika, "kyllä Jumala minusta huolen pitää, kunhan vain te ette tule sairaaksi ja kuole pois minulta."
"Hän on sairas, vaarallisesti sairas", sanoi Pietari piispa, astellen edestakaisin huoneessa — "ja mestari Harpesträng on poissa, — emmekä me nyt voi turvautua keneenkään muuhun kuin tuohon saunakadulla asuvaan saksalaiseen lihankaupustelijaan. Mutta ei ole muutakaan neuvoa, meidän täytyy hakea hänet!" Hän lähetti nyt yhden papin ja papinkokelaan toisen jälkeen etsimään Yrjö mestaria kaikista kaupungin kapakoista, joissa he tiesivät hänen tavallisesti oleskelevan, ja käski sitten palvelijoittensa valmistaa vuoteen. Kaikki säälittelivät, mutta tarpeettomat nuoret papit hän ajoi ulos huoneesta, etteivät he osanotollaan häiritsisi hänen rakasta, sairasta vierastaan.
"Lepo on nyt minulle paras lääke!" sanoi Saxo uupuneena, "mutta ennenkuin minä rauhallisesti voin paneutua levolle, arvoisa herra", jatkoi hän vaivaloisesti ja ojensi piispalle raskaan kirjakäärön, "tahdon minä jättää teidän käteenne tämän minun perintöni Tanskan kansalle ja sen kuninkaalle. Se on minun Tanskan historiani. Minä olisin vielä kerran tahtonut lukea sen ja tasoittaa epätasaisuudet antaakseni sen sitten kuninkaalle. Mutta jos minä tulisin siitä estetyksi, niin ojentakaa te minun sijastani tämä kirja kuninkaalle semmoisena kuin se on, ja mieluimmin onnellisena hetkenä, jolloin te selvästi tunnette Herran hengen lepäävän kuninkaan ja isänmaan yllä. Toimittakaa kuitenkin siitä ensiksi kaksi jäljennöstä, toinen veljellenne arkkipiispalle, ja toinen teille itsellenne ystävälliseksi muistoksi minulta, sekä vakuudeksi siitä, ettei minun elämäntyöni minkään onnettomuuden kautta joutuisi hukkaan. Jos ei minun vähäinen omaisuuteni riittäisi jäljennöspalkkioksi, niin minä tiedän varmasti teidän kernaasti lisäävän sen mikä puuttuu."
"Kyllä ymmärrän, kyllä ymmärrän; minä täytän varmasti sinun toivomuksesi!" vastasi piispa, koettaen parhaansa mukaan peittää pelkonsa ja levottomuutensa. "Minä toivon kuitenkin, että sinä et ole tullut tänne vartavasten testamenttiasi tekemään!" lisäsi hän melkein vihaisesti. "Jumala siunatkoon sinua iankaikkisesti tästä työstäsi!" lisäsi hän syvästi liikutettuna katsellessaan kirjaa, "se ilahduttaa tanskalaisia sydämiä niinkauan kuin tanskalaisia miehiä on olemassa." Sen sanottuaan hän nopeasti pani kirjan pyhien jäännöskaappiinsa ja lukitsi sen tarkasti. "Ja nyt vuoteeseen, ei täällä ole aikaa ruveta hentomieliseksi". Nyt hän itse otti sairaan syliinsä, nosti hänet tuolilta ja enemmän kantoi kuin saattoi hänet pikaisesti valmistetulle vuoteelle.
Suurimmalla kiireellä oli saksalainen Yrjö-mestarikin saapunut. Hän oli pieni vikkelä mies, puettuna suurilla ulkonevilla sivutaskuilla varustettuun, jäykkään, tulipunaiseen kauhtanaan. Hän tutki hyvin merkitsevän näköisenä sairaan valtimoa ja pudisteli arveluttavasti päätään. Sitten hän, laverrellen latinalaisia tiedesanoja ja saksansekaista tanskaa, veti taskustaan kojeensa väittäen suonenlyönnin oleva välttämätömän. Sairaudestaan huolimatta täytyi Saxon kyllästyneenä pudistaa päätään joka kerran kun latinalainen kielivirhe surahti hänen korvaansa. Kun Yrjö mestari yhä puserteli oppiansa suonenlyöntitaidosta ja näytti senvuoksi kokonaan unohtavan sairaan, kiihotti hän pian Pietari piispan kärsimättömyyden ja levottomuuden ylimmilleen.
"Jos suonenlyönti välttämättömästi heti on tehtävä", tiuskasi piispa, "niin niiksi te kulutatte kallista aikaa lörpöttelyllä, ja tapatte sekä minut että hyvän Saxo-isän raa'alla ja jumalattomalla latinallanne?"
Viimeinkin oli sairaan suonta lyöty ja sidottu, ja hän vaipui syvään ja rauhalliseen uneen. Yrjö mestari sanoi hänen varmasti paranevan, jos hän, tietysti silloin vasta kun heräsi ja häntä lähestyttiin Verbena tai rautayrtti kädessä, ensimäiseen kysymykseen hänen voimistaan vastaisi voivansa hyvin; mutta jos sairas vastaisi voivansa huonosti, niin oli hyvin vähän toivoa hänen toipumisestaan, vakuutti oppinut parturi.
"Turhaa puhetta ja taikauskoa!" sanoi piispa suuttuneena. "Jos vain Jumala auttaa, niin minä en välitä teidän Verbenastanne enkä taikayrteistänne."