"Olen aseeton, kuten näette", sanoi Otto ratsumiehille; "tämän vikurikaakin selässä en suinkaan pääse teiltä pakoon. Antakaa minulle lakkini."
Ratsumiehet katselivat noloina ja epäröivinä herraansa, mutta yksi heistä hyppäsi heti alas ratsultaan ja ojensi kunnioittavasti Otolle pudonneen lakin.
"Sattuma on tehnyt minut vangiksenne, herra rajakreivi", sanoi Otto, kääntyen avomielisesti vanhan herran puoleen. "Tiedän, ettette tahdo väärinkäyttää satunnaista ylivoimaanne. Jos olisitte saanut minut kiinni taistelukentällä keihäs ja miekka kädessä, saisitte vaatia miekkaani ja ratsuani sekä pitää minua vankinanne, kunnes minut lunastettaisiin. Nyt Teidän korkeintaan sopii vaatia, että olen vieraananne tänään, ja siihen minä olen valmis."
"Teitä kohdellaan niinkuin ruhtinaalliselle säädyllenne ja arvollenne sopii", vastasi rajakreivi, "ja jos annatte minulle ritarillisen kunniasananne ettette aio paeta, kohtelen minä Teitä enemmän kunnioitettuna vieraana kuin vankina."
"Täksi päiväksi saatte sanani, herra rajakreivi", vastasi Otto, "mutta kuningas Valdemarin hääpäivänä aion minä tanssia Riiben linnassa."
"Viettääkö Tanskan kuningas häitä?" kysyi rajakreivi säpsähtäen. "Siksi hän siis läksi paluumatkalle; — minusta luulee hän kaiketi jo olevansa selvä. Hän kai luulee minun noudattavan Schwerinin kreivien kaunista esimerkkiä ja nöyrtyvän edessään, ikäänkuin hän olisi Saksan keisari? — Ei toki! Ylpeä enonne pelaa rohkeata peliä, kreivi Otto. Tapausta, joka tänään toi meidät yhteen, minä pidän onnellisena enteenä niin minun ja Pohjois-Saksan asialle kuin Teille itsellennekin. Te olette Tanskan kuninkaan sisarenpoika, se on totta, ja se puolustaa nuoruutenne erehdystä. Mutta oletteko unohtanut, että olette suuren Henrik Löven pojanpoika ja laillisen keisarimme veljenpoika? Te olette syyllä enemmän Saksan kuin Tanskan oma, uljas nuorukainen, ja minä iloitsisin, jos voisin Teidät jälleen voittaa isänmaallenne ja avata silmänne näkemään sitä kuilua, jonka partaalle olette joutunut, sokeasti ihaillessanne rohkeaa anastajaa ja vallanhimoista tyrannia".
"Ei yhtään loukkaavaa sanaa kuninkaallisesta enostani, herra rajakreivi", keskeytti Otto hänet nopeasti.
"Olenko saksalainen vai tanskalainen, omistanko työni ja elämäni isän vai äidin suvulle, keisarille vai kuninkaalle sen saa sydämeni ja hyvä miekkani osoittaa maailmalle viimeiseen hetkeeni asti. Vaikka olenkin Teidän vankinne, ette Te voi saada minusta laillisen herrani ja kuninkaani pettäjää." Hän kääntyi nyt syrjin vanhaan rajakreiviin ja tervehti kunnioittavasti kahta nuorta ritaria, rajakreivin Juhana- ja Otto-poikaa.
Juhana ritari, joka oli nuorempi ja Otto-kreivin kanssa yhdenikäinen, puristi lämpimästi hänen kättään ja oikeinpa iloitsi saadessaan tehdä lähempää tuttavuutta nuoren, kuuluisan sankarin kanssa, jonka hän ennen oli nähnyt vain miekka kädessä kepeän sotaratsunsa selässä voittoisan vihollisen puolella.
Oton täytyi nyt seurata rajakreiviä ja hänen poikiansa Primbergin lujaan linnaan, ja hänestä tuli pian niin hyvä tuttava Juhana-ritarin kanssa, että hän tälle kertoi, kuinka hän oli joutunut pukeutumaan hengelliseen valepukuun, ja kuinka hän epäilemättä näin omituisella tavalla oli vapauttanut Berengaria-prinsessan joutumasta luostariin.