Iloinen Juhana-ritari nauroi sydämestään tälle sukkelalle seikkailulle eikä hartaammin toivonut muuta, kuin että kerta saisi uljaasta Lüneburgin Otto-kreivistä ystävän ja aseveljen.
Absalon Belg ja nuo kymmenen tanskalaista ritaria olivat sillävälin tuloksetta harhailleet sinne tänne metsässä. Lopulta olivat ritarit hajautuneet ja eksyneet toisistansa, niin että Absalon Belg ja ritari Glug nyt aamulla huomasivat olevansa kahden ulkopuolella metsää tiellä, josta eivät oienneet, minne se vei. He eivät vielä olleet nähneet ketään ihmistä, kun yht'äkkiä saivat näkyviinsä monilukuisen ratsujoukon, jonka kiiltävät aseet loistivat jonkun matkan päässä. Jott'eivät olisi joutuneet ylivoimaisen vihollisen käsiin, hyppäsivät he nopeaan satulasta ja kätkeytyivät hevosineen tienviereiseen pensaikkoon, josta huomiota herättämättä saattoivat tarkata ohikulkevia.
Ratsujoukon lähetessä tunsivat tanskalaiset ritarit siinä Brandenburgin rajakreivin poikinensa, ja suureksi ihmeeksensä näki Absalon Belg Otto-kreivin papin valepukuun puettuna, keskellä näitä kuninkaan julkisia vihollisia sekä kuuli hänen hilpeästi ja tuttavallisesti haastelevan Juhana-ritarin kanssa. Hän ei tiennyt, mitä tästä sai uskoa; sillä niin epäiltävältä kuin tämä seura näyttikin, ei hän millään ehdolla osannut epäillä Otto-kreivin rehellisyyttä ja uskollisuutta kuningasta kohtaan. Ritari Glug ei ollut tuntenut Otto-kreiviä hengellisessä puvussa, eikä Absalon Belg puhunut havainnostaan mitään. Hän kehoitti nyt ritari Glugia pyrkimään vain Junkker Strangen ja hänen ritariensa pariin tai ainakin Riibeen päin ja jättämään Oton etsimisen hänen huolekseen. Sitten he nousivat taas ratsuilleen ja läksivät kumpikin omaa tietänsä. Absalon Belg kulki loitolta Brandenburgin rajakreivin jälkiä suoraan Primbergin linnalle ja kätkeytyi linnan lähellä olevaan talonpojan majaan, tietämättä vielä itsekään, mitä tekisi.
Seuraavana aamuna hän mietti, ratsastaisiko ylös linnaan vai eikö. Hän seisoi talon pihalla tallin luona ja asetti kuolaimia hevosen suuhun. Täältä hän saattoi puoliavoimen portin läpi nähdä ylös linnaan asti. Hän näki nyt kahden reippaan ritarin ratsastavan alaslasketun nostosillan yli ja tunsi piilopaikastaan pian toisen Otto-kreiviksi, toisen nuoreksi rajakreiviksi, Juhanaksi, jotka molemmat, kepeään metsästäjäpukuun puettuina, laskivat virkeillä oriillansa hyvää vauhtia alas tietä pitkin, nauraen ja leikkiä laskien kuin hyvät ystävät ainakin; heidän jälessään tuli joukko brandenburgilaisia ratsumiehiä.
Tanskalainen ritari oli hetken epätietoinen siitä, pitikö lähestyä heitä ja ilmaista itsensä; mutta pian hän jätti kaikki arvelut sikseen ja luottaen Otto-kreivin rehellisyyteen, jota hänen joka tapauksessa oli mahdotonta epäillä, vaikkakin asiat näyttivät niin paljon häntä vastaan todistavan, pyörähti hän ratsulleen ja ratsasti heidän luokseen.
"Mitä näen? Tanakka ystäväni, Absalon Belg!" huusi Otto ylimielisenä ja tervehti häntä ystävällisesti.
"Minä olen kauan turhaan etsinyt Teitä", sanoi Absalon Belg vakavana, "enkä suinkaan arvannut saavani nähdä Teitä näin."
"Minulla on siis ilo valmistaa Teille yllätys", vastasi Otto; "Olen ollut brandenburgilaisten vankina, tietäkääs, ja jaloa ritarillista rajakreivi Juhanaa, jonka tässä näette, saan kiittää nopeasta vapautuksestani. Lähden nyt rajakreivin suojelusluvalla Riibeen ja toivon ajoissa ehtiväni kuninkaan häihin."
Absalon Belg tervehti nyt nuorta rajakreiviä kylmän kohteliaasti ja seurasi heitä. Hänen saapumisensa näkyi saaneen heidät totisiksi ja äänettömiksi. Näin ratsastivat he hetkisen yhdessä.
"Minun täytyy nyt jättää sinut, rakas Otto", sanoi vihdoin nuori rajakreivi pysähtyen ja ojentaen kätensä Otolle. "Mutta minä toivon, että se veljellinen liitto, jonka olemme solmineet, kestää kaikki riidat ja että kerran tulee aika, jolloin ei mitkään epävarmat ehdot meitä eroita."