Absalon Belg lupasi olla siitä puhumatta.
"Tietäkää siis", alkoi Kaarlo kiihkeästi kertoa, "meitä uhkaa täällä suuri onnettomuus. Mutta jos kadumme syntimme ja teemme parannuksen, lähettää Herra meille avun hädässämme; ainoastaan siten me voimme voittaa — ja minä", tässä hän pysähtyi punastuen, "elkää uskoko sitä ylvästelyksi! minä tunnen liiankin hyvin miten arvoton olen siihen — minut on määrätty pelastuksen välikappaleeksi monelle, jos minä vain nöyränä ja hurskaana tottelen ja otan vaarin ylhäältä tulevasta merkistä."
"Elkää pahastuko rohkeaa huomautustani, ritari Kaarlo!" vastasi Absalon Belg, koettaen vaivoin pidättää nauruaan. "Joko hurskas piispa on mielipuoli tai hän aikoo käyttää hyväkseen teidän ja sotamiesten herkkäuskoisuutta hurskaaseen ilveilyyn. Heittäkää mielestänne mokomat ajatukset! Elkäämme odottako muita ihmetekoja kuin niitä, jotka teidän miekkanne ja uskollisuutenne kuninkaalle saavat aikaan, taistellessamme aivan luonnollisin keinoin kristinuskon ja oikean asian puolesta!"
"Minä kunnioitan suuresti teidän tervettä järkeänne ja ritarillista kuntoanne", vastusteli Kaarlo suuttuneena, "mutta minun täytyy suoraan sanoa, etten usko teidän ymmärtävän henkisiä asioita. Minua ei ihmetytä, että te näette vain hulluutta ja viekasta juonittelua siellä, missä minä kunnioitan näkymättömien voimien ihmeellisiä viittauksia ja sallimuksen määräyksiä. Minua vain suututtaa, että avomielisyydessäni olen joutunut teidän pilkkanne ja halveksimisenne esineeksi. Mutta olkoon menneeksi! Me saamme kohta nähdä paljonko meitä täällä auttaa teidän maailmallinen viisautenne ja kaikki ihmisvoima!"
Sen sanottuaan Kaarlo kannusti kimoansa ja ratsasti nelistäen ylös mäentöyräälle, mistä hän laskeutuvan auringon viimeisten säteiden valossa silmäili seutua. Iso metsä rajoitti näköalan eteläpuolelta, ja hänen terävä katseensa huomasi metsän laidassa vihollisen etuvartion.
"Te olitte oikeassa!" huusi Absalon Belg ja saavutti hänet nopeasti. "Meidän olisi ollut parasta pitää silmät aula eikä lörpötellä merkeistä ja ihmeistä. Katsokaapas vain taaksenne, Riisen Kaarlo!"
Kaarlo loi pikaisen katseen taakseen ja huomasi hämmästyksekseen kahden vihollisparven vastakkaisilta puolin ajavan heitä kohti, siten aikoen sulkea heiltä paluumatkan. "Nyt meidän täytyy antaa heidän lyödä meidät kuoliaiksi tai antautua", sanoi Absalon Belg.
"Tai murtautua miehuullisesti läpi!" huudahti Kaarlo paljastaen miekkansa.
"Jos minä olisin teidänlaisenne harras ihmeidenuskoja, niin luulisin sen mahdolliseksi!" vastasi Absalon Belg paljastaen hänkin miekkansa. "Ehkä tämä onkin se onnettomuus, jota meille on ennustettu. Pitäkää nyt huoli siitä, että löydätte merkin millä pelastumme tästä pälkähästä! Jos se teille onnistuu, niin uskonpa teidän todella olevan ihmeidentekijän."
"Elkää pilkatko, herra ritari, ettemme häpeällisesti riidellen kohtaisi vihollista. Tehkäämme Jumalan nimessä minkä voimme. Jos kaadumme, ei meiltä enää vaadita sen enempää tässä maailmassa. Täyttäkööt sitten muut sen, mihin meitä ei ole katsottu kyllin arvokkaiksi!"