Näin sanoen Kaarlo ratsasti vihollisten suljettua ratsuparvea kohti, katsomatta seurasiko hänen asetoverinsa häntä vai ei. Absalon Belg saavutti hänet heti hengästyneenä, ja heidän uhkarohkea yrityksensä oli vähällä onnistua. Heidän ensimäinen, tulinen hyökkäyksensä kaatoi kaksi vihollisen ratsumiestä, ja jono oli murrettu. "Nyt joutuin eteenpäin!" huusi Absalon Belg ja kannusti kepeää juoksijaansa. Mutta Kaarloa hävetti kääntää viholliselle selkänsä; hän käänsi ratsunsa hillittömässä taisteluinnossaan. Absalon Belg kirosi hänen kiivauttaan, mutta kääntyi myöskin ja kiirehti hänen avukseen. Vielä kaatui yksi vihollisten ratsumies, mutta samassa silmänräpäyksessä ympäröi uskaliaita ritareita sata ojennettua keihästä. He olisivat epäilemättä tulleet joka puolelta muserretuiksi, ellei voimakas, miehekäs ääni olisi huutanut muutamia sanoja, joita he eivät ymmärtäneet, ja nuori pakanapäällikkö osoitti sotalakiansa mustaa leijonaa.
"Me antaudumme uskollisuus- ja suojeluslupaa vastaan!" huusi Absalon Belg ja ojensi vihollispäällikölle miekkansa. Kaarlo purasi suuttuneena alahuuleensa pudottaen miekan haavoittuneesta kädestään. Päällikön viittauksesta molemmat olivat silmänräpäyksessä sidotut.
"Jos Musta suo meille voiton, niin hän saa teidät luineen, lihoineen", ärjäsi hurja Kyriawan. "Te olette jalompi uhri kuin sata härkää."
Vangitut ritarit kalpenivat. Ja ratsujoukon ympäröiminä täytyi heidän nyt seurata Kyriawania ja hänen ylpeitä maanmiehiänsä metsään.
NELJÄS LUKU.
Kun nuo molemmat nuoret ritarit eivät palanneet, tuli kuningas hyvin levottomaksi ja lähetti suuren sotilasjoukon tutkimaan seutua ja vihollisen asemaa. Etenkin arkkipiispa sekä Pietari piispa olivat levottomia Riisen Kaarlosta, ja Pietari piispa sulkeutui äänetönnä ja miettiväisenä luolaansa.
Varustukset olivat valloitetut ja vahvistetut. Kun vihollista ei alkanut näkyä, aikoi kuningas kulkea eteenpäin sisämaahan. Muutamia päiviä kului neuvotteluihin ja varustautumiseen. Eräänä päivänä, kun kaikki jo olivat lähtövalmiina, ilmoittautui suuri lähetystö virolaisten vanhimpia. Kuningas, joka paraikaa oleskeli Liivinmaalta karkoitetun piispa Theoderikin teltassa, vastaanotti heidät siellä ja kuunteli iloisesti ihmetellen heidän asiaansa. He lupasivat nimittäin täydellisesti antautua ja halusivat tulla kastetuiksi. Arkkipiispa sekä muutamat muista piispoista kastoivat heidät heti riemuiten rannalla, minne kuningas tärkeimpine sotapäälliköineen ja ritareineen oli saattanut heidät.
Mutta Pietari piispa astui ulos luolastaan ja pudisti arvelevan näköisenä päätään. Hän ei halunnut kastaa ketään heistä, vaan lähestyessään kuningasta hän kuiskasi salaa muutaman sanan hänen korvaansa. Mutta kuningas ei siitä välittänyt, sillä kiihkeä piispa näytti hänen mielestään päivä päivältä käyvän yhä sekavammaksi ja omituisemmaksi. Pakanalliset lähettiläät olivat vakuuttaneet kaikkien heidän heimolaistensa antautuvan ja saapuvan kastettaviksi, he olivat myöskin luvanneet vapauttaa molemmat vangitut ritarit. He vahvistivat nämä lupauksensa valalla ja monin omituisin elein heitellen kiviä päänsä yli veteen. Saatuaan runsaat lahjat kuninkaalta he palasivat takaisin maanmiestensä luo.
Heidän poistuessaan Pietari piispa seurasi heitä vähän etempää ja näki mitä oli epäillytkin: he pesivät huolellisesti päänsä ensimäisessä vedessä, mikä heidän tielleen osui. Hänen mielestään tämä oli varma osoitus siitä, että he olivat ainoastaan petollisessa tarkoituksessa käyneet kristittyjen leirissä ja vain ulkokultaisesti ottaneet kasteen, mistä he näin huuhtoutumalla jouduttautuivat vapautumaan. Hän kiirehti heti kertomaan sen kuninkaalle ja kreivi Albertille. Mutta hänen salaperäinen olentonsa sekä omituiset, kiihkeät liikkeensä vahvistivat vielä enemmän sitä luuloa, joka jo oli levinnyt hänestä, että hän oli sairas ja mielenhäiriössä, eikä senvuoksi otettu ollenkaan huomioon hänen varoituksiaan. Hän uhkaili kuningasta Jeremian ankarin sanoin ja palasi uhkaavana onnettomuusprofeettana takaisin luolaansa.
Vangitut ritarit eivät olleet vielä seuraavan päivän iltanakaan palanneet, eikä vihollistakaan ollut sen enempää näkynyt tai kuulunut. Kuninkaalla oli vakava sotaneuvottelu teltassaan, mutta sotaväki vietti leirissä iloista elämää, uskoen koko sotaretken loppuneen ilman ainoaakaan miekanlyöntiä.