"Mitähän tuokin matka taas maksanee köyhälle maallemme!" ihmetteli paksu, pyylevä porvarismies, yllään lyhyt nahkanuttu, painaessaan vihaisesti likaisen lakkinsa syvemmälle otsalleen. Hän oli Riiben lukuisien rautaseppien ammattivanhin. "Nämä ovat nyt taas niitä kuningattaren juonia!" jatkoi hän. "Emme me typerät tanskalaiset ymmärrä niin kalliin helmen arvoa, pitäkööt sen saksalaiset hyvänään! Kyllä me nyt kohta saamme kuulla millä kirkunalla ja rähinällä siellä on ylistelty hänen ihanuuttaan ja ylevää olentoaan. Siellä häntä käsin kannetaan, jotavastoin me täällä vain voivottelemme hänet nähdessämme."
"No, no, mestari Klaus!" sanoi pieni, korea mies, joka seisoi hänen vieressään valkoinen puuvillalakki kädessään.
"Mitä onnettomuutta siitä on, jos hän tahtoo nauttia hiukan raittiista ilmasta ja katsella ympärilleen maailmassa? Ei suinkaan kuningattaren tarvitse vuodet läpeensä istua rukkinsa ääressä niinkuin teidän vaimonne. Jos ei kuningatarta sen enempää kunnioiteta ja rakasteta, niin eipä ole ihme, että hän kaipaa ystäviään ja sukulaisiaan. Katkeraa hänen on tuntea itsensä vieraaksi ja vihatuksi siellä, missä hänen pitäisi tuntea olevansa kotonaan."
"Kyllähän teidän on hyvä häntä ylistellä", vastasi paksu rautaseppä. "Vuoden kuluessa te ansaitsette aika rahat hioessanne hänen jalokiviään ja hänen kultakoristeitaan takoessanne. Teidän valmistaessanne rannerenkaita ja kultakoristeita ylpeälle kuningattarellemme, minä saan puolesta hinnasta takoa kahleita ja kaularautoja niille talonpoikaraukoille, jotka eivät tahdo maksaa hänelle kuningatarveroaan. Ei, toista oli Dagmar kuningattaren aikana: silloin rikas talonpoika maksoi minulle enemmän auranterästä kuin nyt saan sadasta kahlerenkaasta."
"Häpeä hälle Bengjerd! Kuningasta Herra suojaa!" laulettiin nyt joka kadulla heti kun saattue oli kulkenut ohi.
"Kuulkaa noita hävyttömiä!" sanoi pieni kultaseppä. "Eivätköhän vain taas laula tuota häpeällistä laulua kuningattaresta!"
"Se oli hänen jäähyväisiksensä, ja hän saa kiittää onneaan, jos tervetuliaistervehdys ei ole sen pahempi", mutisi seppä. "Onpa hyvä, että he ovat jo kaukana!" lisäsi hän. "Olisi sääli, jos kuningas sen kuulisi: hänellä on kuitenkin jo tarpeeksi ristiä hänestä."
"Onpa onni noille hävyttömille nulikoille, että kuningas ei kuule mitä he laulavat", sanoi kultaseppä. "Kyllä hän on mies, joka osaa pitää sekä pienet että suuret kurissa."
"Elkää laverrelko kurista, mestari kultasirkka!" murisi seppä. "Ellette halua laulaa vertaistenne lintujen joukossa, niin varokaa, etteivät ne nypi teiltä höyheniä! Menkää vain kotiin takomaan kultasanka espanjalaiseen maljakkoonne! Kyllä se kantaa siihen asti vettä, kunnes korvatonna kotiin palaa."
Kiukkuinen seppä palasi ahjonsa ääreen, ja hieno kultaseppä livahti viisaana pian pois väentungoksesta.