"Ohhoi, kyllä toki, miltä puolin vain asia otetaan. Mutta teidän on sanottu kuolleen, ankara herra! Vahinko että te ette" — —
"Mitä, perhana vieköön! ettäkö minä en ollut kuollut, ethän suinkaan aikonut niin sanoa?"
"Pyhä Augustinus kieltäni varjelkoon! Vahinko, ettette tullut kotiin kolme kuukautta sitten, oli aikomukseni sanoa. Silloin olisi moni asia jäänyt tapahtumatta!" — —
"No, huuda suusi puhtaaksi, turmanlintu! Mitä onnettomuuksia täällä sitten on tapahtunut?"
"Kuningas — Tanskan kuningas on ollut täällä!"
"Kuningas Valdemar? Haa! Yksinkö!"
"Ei, hänen ylpeä kuningattarensa oli mukana tervehtimässä teidän puolisoanne."
"No, mikä onnettomuus siinä oli? Oli kai veljeni kotona? Ja heidät tietysti vastaanotettiin kohteliaasti?"
"Ohhoi, erinomaisen kohteliaasti, ankara herra! Ei teitä itseännekään olisi voitu sen kohteliaammin vastaanottaa. Kuningas oli kuin isäntänä talossa, ja ennen lähtöään hän oli, herra veljenne sekä teidän myöntyväisen puolisonne suostumuksella, holhokkinsa puolesta ottanut puolen kreivikuntaa ja Schwerinin linnan haltuunsa, teidän sisarenpoikanne, nuoren Nikolai-kreivin laillisena perintönä ja omaisuutena."
"Mitä! Oletko hullu? Onko hän uskaltanut esittää sellaisen vaatimuksen? Ja typeryydessään he ovat tainneet suostua?"