"Minä ihailen häntä sekä surussa että onnessa!" vastasi Thorgeir Danaskjald pannen kanteleen pois. "Kyllä hän on hyvin vanhentunut, hänen tukkansa on tuhkan harmaa ja hänen otsansa uurteinen; mutta hänen suurten sankarisilmiensä tuli ei ole sammunut, ja hän on ehkä näinä kolmena suruvuotena toiminut enemmän Tanskan kansan hyväksi kuin kaikilla voitollisilla sotaretkillään. Hän työskentelee päiväkaudet salakammiossaan arkkipiispa Anteron ja oppineen Gunnar-veljen kanssa uutta lakikirjaa valmistaen. Hän ei koskaan ole poissa valtakunnanneuvostosta eikä käräjiltä. Puhutaanpa paljon siitäkin, että hän aikoo vielä toteuttaa uhkarohkean suunnitelmansa uskaliaasta sotaretkestä Englantiin. Usein hän valvoo yökaudet ja hyvin harvoin hän lähtee virkistymään metsästysretkelle, niinkuin hän näinä päivinä kuuluu tehneen. Mutta kreivi Henrikin vierailu näyttää ilahduttaneen häntä."
"Schwerinin kreivi Henrik?" huudahti Kaarlo, ponnahtaen seisomaan. "Onko hän vieraillut kuninkaan luona? Sepä omituinen uutinen! Olivathan hän ja kuningas verivihollisia?"
"Niin he ovat usein olleet ja ovat taas sopineet. Kuninkaan suuttuessa viekas kreivi turvautuu aina rukoukseen. Tuon vanhan Juhana Ganzin jutun jälkeen kuningas on jo kaksi kertaa pakoittanut hänet alistumaan. Oletteko kuullut kuninkaan viimeksi Schwerinissä vieraillessaan ottaneen holhokkinsa puolesta puolen linnasta ja kreivikunnasta haltuunsa? Siinä hän ei kuitenkaan ollut aivan oikeudenmukainen, mutta ne sai kreivi tällä vierailullaan takaisin. Hän ei uskaltanut tulla ilman turvallisuusvakuutusta, mutta nyt he taas ovat kuninkaan kanssa parhaita ystäviä. Kreivi on reipas ja iloinen seuramies, ja kuningas tarvitsee vaihtelua ja hauskaa seuraa."
"Sanoitteko heidän todellakin lähteneen yhdessä metsästämään?"
"He metsästävät innokkaasti yhdessä, ja se on suureksi virkistykseksi kuninkaalle. Minä olin eilen heidän mukanaan, kun he purjehtivat Fyeniin, enkä minä ole näinä viime vuosina nähnyt kuningasta niin iloisena. Kreivi kertoili Egyptiin ja pyhälle maalle tekemästään pyhiinvaellusmatkasta sekä eräästä sieltä tuomastaan pyhäinjäännöksestä, jonka hän oli lahjoittanut Schwerin kirkolle. Hän vannoi pyhästi sen olevan Vapahtajan todellista verta. Hänen piispansa näyttää sitä aina helatuorstaisin kaikille Schweriniin saapuville pyhiinvaeltajille, jotka nyt voivat saada häneltä synninpäästön yhtä hyvin kuin Rooman paavilta. Hän on kyllä uskalias ja rohkea herra, mutta hänen hurskauteensa minä en paljoakaan luota."
"Minä vieläkin vähemmän, Thorgeir. No, mitä sanoi kuningas hänen kerskailustaan?"
"Hänen nauruhermojaan kutkutteli kehuessaan kreivin hurskautta. Kreivi vuorostaan taas mielisteli häntä, arvelemalla kuninkaan olevan erityisen taivaan suosikin, koska hänelle voitonliput putosivat suoraan taivaasta heti kun hän ja piispansa niin tahtoivat, eivätkä naisetkaan voineet häntä vaaratta katsella. Mutta tätä kohteliaisuutta ei kuningas sietänyt. Hän tuli äkkiä totiseksi ja pyysi kreivin muistamaan kaiken onnen ja siunauksen tulevan ylhäältä, sillä hänen maallinen rakkausonnensa oli nyt kolme vuotta ollut kuollut ja haudattu."
"Kuningas parka! Hän ei koskaan voi unohtaa kaunista Berengariaa."
"Tietysti hän ajatteli vain Berengariaa, mutta kreivi Henrik näytti ymmärtäneen hänet toisin, sen minä huomasin hänen karsaasta katseestaan. Tiedättehän te, että kreivi aina on ollut hiukan mustasukkainen. Olette kai tekin kuullut tuon typerän huhun, että kuningas viimeksi vieraillessaan Schwerinissä, vähän ennen kuningattaren onnetonta kuolemaa, kreivi Henrikin poissaollessa, olisi ollut rakkaussuhteessa hänen kauniin rouvansa kanssa? Minä uskon varmasti tuon huhun perättömäksi valheeksi."
"Se on häpeällinen valhe ja alhaista panettelua!" sanoi Kaarlo kiihkeästi.