"Siellä varmaankin haudataan salaa jokin pahantekijä", sanoi Kaarlo rauhallisesti. "Lue isämeitäsi, Martti, ja ajakaamme Jumalan nimessä edelleen!"
Mutta nyt hän kuuli naisäänen laulavan kimakasti ja kirkuen sieltä ylhäältä:
Hän meiltä saa vuotehen mullassa — Vaikk' ennen multa aarteita sai kullassa: Niin ylpeän hän voi masentaa!
Kaarloa kauhistutti ja hän koetti turhaan pakoittaa hevostaan eteenpäin, se seisoi kuin kiinninaulittuna maahan. Hän liitti kätensä yhteen ja loi hiljaa rukoillen katseensa taivaalle, missä hän näki pitkän, kauniin tähdenlennon kuin etäisen tulikuulan hitaasti liukuvan taivaanrantaan.
"Nyt putosi pohjoisen kruunun suuri tähti!" huusi naisääni hirsipuun alta. "Minä näin sen, vanhus! Minä näin sen. Sammuuko nyt myöskin tähti leijonan silmästä?"
"Ei vielä!" vastasi kolkko miehen ääni. "Mutta se himmenee, sillä vesimies hallitsee ja jousimiehellä on valta."
"Noituutta ja paholaisen metkuja!" sanoi Martti tehden ristinmerkin. — "Kunhan te vain saisitte kimonne eteenpäin, herra, niin kyllä minun hevoseni tulevat jälestä."
Kaarlo kannusti taas ratsuaan; salaman nopeudella se kiiti rotkotien kautta. Martti seurasi herraansa; ja pian molemmat olivat jättäneet hirsipuumäen ja sen oudot oliot taakseen.
KAHDEKSAS LUKU.
Samana kauniina kevätpäivänä, jona Thorgeir Danaskjald illemmalla oli tullut vierailemaan Riisen Kaarlon luo tuoden hänelle tärkeitä sanomia, oli kuninkaallinen metsästysseurue aikaisin aamulla, iloisten metsästystorvien raikuessa koirineen ja haukkoineen noussut maihin Fooborgia vastapäätä olevalle pienelle, somalle Lys-saarelle. Kuningas oli antanut pystyttää telttansa lähelle rantaa äsken puhjenneen pyökkimetsän laidassa olevan lähteen viereen. Kreivi Henrik oli muka edellisenä päivänä metsästäessään loukannut jalkansa ja oli senvuoksi tänään estetty tulemasta mukaan, jääden laivaansa, mutta kuningas ja hänen poikansa, nuori Valdemar, samoilivat saarella koirineen ja haukkoineen Junkker Strangen, Astrad Fracken ja muutamien metsästäjien kanssa.