Hämmästyneenä tyttö katseli uuden isänsä synkkiä kasvoja eikä hän näkynyt itsekään käsittävän, mitenkä hän äkkiä vaikeni ja hiljaa totteli.
"Olettepa tainnut hyvyydellänne hemmotella pienen tölleröni, rakas herra varakonsuli!" jatkoi Albert, kun lapsi oli poistunut. — "Te olette liian lempeä ja helläsydäminen. Rigmorilla on äitinsä kasvot, mutta hänen luonteessaan minä tunnen itseni. Eipä näy hyvä Martta-äitikään osaavan pitää häntä kurissa. Minun täytyy kai itse opettaa häntä tottelevaisuuteen, muuten hänestä paisuu pieni, itsepäinen sankaritar. Vahinko vain, että tuo hänen pahankurisuutensa sopii hänelle niin mainiosti!"
"Uskokaa minua, ankara herra ritari!" vastasi Yvald. "Tyttö on siunatun hurskas lapsi, hän on pehmeä kuin vaha, kun vain antaa hänelle aikaa tutkia itseään ja vapaaehtoisesti antaa hänen tunnustaa erehdyksensä. Mutta jos koettaa kovuudella häntä taivuttaa niin hän on — suoraan puhuen — itsepäinen kuin nuori sotavarsa, joka ei koskaan ole tuntenut päitsiä eikä kuolaimia."
"Kyllä hän asettuu aikaa myöten", vastasi kreivi Albert varmasti ja totisena, ja rupeamatta sen enempää selvittelemään kasvatusopillisia periaatteitaan, hän vietti lopun päivästä kirjoittamalla kirjeitä ja panemalla sinetit niihin asiakirjoihin, mitkä koskivat tulevaa sotaretkeä.
Illalla hän vastaanotti Pietari-piispan, joka äkkiä oli päättänyt matkustaa Riibehuusiin, niinkuin näytti tärkeiden, mutta salaisien syiden takia. Hän mainitsi vain pitävänsä velvollisuutenaan pysytellä niin lähellä kuningasta kuin hänen piispallinen virkansa salli, ja ettei kuninkaan ympärillä koskaan ollut, liiaksi uskollisia ja luotettavia alamaisia. Saxosta hän puheli rakkaudella ja surumielin: "Mutta kyllä on harmillista", lisäsi hän kiihkeästi, tuntiessaan mielensä heltyvän, "ettei koko kapitulitalossa ole kahta kaniikkia, jotka ymmärtäisivät niin paljon latinaa, että minä olisin suuttumatta voinut uskoa heille tämän klassillisen mestariteoksen jäljentämisen."
Seuraavana aamuna aikaisin ratsasti kreivi Albert ulos Roskilden portista, ympärillään lukuisa joukko aseenkantajia ja palvelijoita, seurassaan kirjuri, marski ja kamarimestari, jotka olivat puettuina komeihin oravannahkalla reunustettuihin matkaviittoihin, joihin oli hopealla kirjailtu heidän herransa vaakuna ja kreivillinen kruunu. Kreivin oikealla puolella ratsasti Pietari piispa, suuri ruskea turkki mustan arkipukunsa yllä, ja istuessaan korkealla, rauhallisia liinakollaan hän näytti melkein kookkaammalta ja komeammalta kuin tuo solakka, tummaverinen ritari, joka päässä korpinhöyhenillä koristettu hattu ja hartioilla oravannahoilla sisustettu musta viitta, tyynnytteli hurjaa, tulista sotaorittaan. Sillä hänen nuoren vaimonsa kuolemasta asti olivat haudan värit kreivi Albertin tunnusväreinä. Viimeisenä seurueessa, aseenkantajien ympäröimänä, ajoivat komeissa matkavaunuissa kreivin tytär, hänen kasvatusäitinsä ja piispan vanha Martti. Kaarlo istui ajopojan vieressä ja katseli surumielisesti taakseen kaupunkiin, jonne hän jätti rakkaan Saxo-isän haudan. Pieni Rigmor, iloitessaan komeista vaunuista ja suuresta matkaseurasta unohti pian ikävän erohetken hyvän Yvald-isän luona. Pian elpyi Kaarlonkin iloinen ja lapsellinen hilpeys ja hän iloitsi jo siitä uudesta, ihanasta elämästä, jota kohti hän nyt kulki, suojellen samalla uskollisesti nahkasäkkiä, missä hänen uuden herransa kalleudet ja vaatteet säilytettiin.
Matkustettiin ensin Seebyn kartanoon, missä Esbern Snaren leski, kuuluisan kaunis Helena-rouva, asui.
Tähän isoon mutkaan oli kreivi Albert suurella vaivalla saanut piispan suostumaan, joka hyvin epäili käydä tervehtimässä tätä kansan suuren enemmistön niin ankarasti tuomitsemaa ritarirouvaa.
Seebyn kartanossa elettiin hyvin komeasti ja suurellisesti. Linnanportilla seisoi koreasti puettu, rehentelevä linnanvouti, hopeapäinen sauva kädessään, aivan kuin ruhtinaallisessa linnassa. Linna oli ihanalla paikalla, suuren Tis-järven rannalla, ja se oli melkein kokonaan sitä ympäröivän tammimetsän peitossa. Sitä koristivat korkeat tornit, yhdessä niistä leijui lipunmuotoinen kullattu tuuliviiri, mihin oli leikattu Esbern Snaren vaakuna: mahtava kotkankynsi. Ritarirouvan arvoa eivät ilmaisseet vain portin yläpuolella oleva kypäri, sekä asuinrakennuksen edessä olevat rautavitjat, vaan myöskin portaiden luona olevan oven yläpuolella kimalteleva outo kuninkaallinen tai herttuallinen vaakuna: Kultainen kruunu kahden käärmeen päällä.
Korkeilla kiviportailla vastaanotti viisi ritarillista herraa kreivi Albertin ja hänen seurueensa.