"Puhu hiljaa, hiidessä, koira! Jos joku on päässyt pakenemaan, niin meidät saadaan pian ilmi. — Vanhan lohikäärmeen saitte toki kuitenkin?"
"Hän löi ja puri minua kuin paholainen. Hän sai kapulan pois suustansa, ja minun täytyi tukkia hänen suunsa tikarillani. Veljeni otti arkun ja rahat."
"Hyvä on, kelpo Kunzini! Jos pääsemme kunnialla täältä, niin saat sinä veljesi kanssa puolet aarteesta. Nyt rivakasti ja varoen, Kunz! Ensiksi metsään — sitten viidakon läpi laivaan! Tuuli on aivan vastainen — kylläpä tuuleekin aivan kirotusti. Teidän täytyy soutaa niin, että veri tirskuu sormienne päistä, mutta sitä ette tulekaan katumaan!"
"Siitä te saatte itse vastata taivaalliselle isällemme!" mutisi vanha metsästäjä. "Minä pesen käteni, ankara herra! Jos joku tämän tähden joutuu helvetin paloon" — —
"Ole vaiti, koira! Se on minun asiani!" kuiskasi kreivi. Ja metsä peitti levottoman kuninkaanryöstäjän ja hänen saaliinsa.
"Näitkö sinä heidät? Näitkö sinä heidät?" kuiskasi pieni kymmenvuotias poika, yllään vihreä, lyhyt nuttu ja vuohennahkalakki päässä, juostessaan viidakosta haukka molemmissa käsissään. "Hui, ne olivat rosvoja, Jens! Kenenkä he mahtoivat viedä mukanaan saaliina?"
"Oi, armias Jumala!" valitteli hänen toverinsa, vieläkin pienempi poika, joka piteli kädessään nuoraa ja tyhjää haukanhäkkiä. "Minä annoin kuninkaan haukan lentää, — oi, armias Jumala! Toinen oli nuori kuningas Valdemar, minä näin hänen kasvonsa, sillä kuu valaisi ne aivan selvästi. Hän oli aivan samannäköinen kuin Pietari Jenssenin Olavi, kun hän oli kirstussa."
"Herra siunatkoon! Juostaan kuninkaan luo. Huudetaan apua! — Auttakaa, auttakaa! Ryövärejä, ryövärejä!" huusivat nyt molemmat voimiensa takaa ja juoksivat kuningasteltalle. Siellä makasi kamarimestari Andreas verissään kuninkaan tyhjän vuoteen vieressä. Pelästyneet pojat pudistelivat häntä; hän hengähti vielä kerran syvään hapuillen kuninkaan vuodetta ja heitti henkensä. He juoksivat viereiseen telttaan. Siellä olivat Junkker Strangen ja Astrad Fracken vaatteet sekä aseet, ja Björn juomanlaskijan suuri tuppipuukko, mutta ei näkynyt ainoatakaan ihmistä. Meluten ja huutaen pojat juoksivat rannalle. Siellä seisoi kaksi kuninkaan palvelijoista neuvottomina ja alakuloisina käsiään väännellen, sill'aikaa kun eräs reipas, nuori venemies koetteli saada kuningaslaivaa tai jotakuta veneistä vesille, mutta kaikkiin oli porattu reijät, ja ne olivat vettä täynnä. "Mihin se musta saatana on kätkenyt oman veneensä!" huusi venemies.
"Tänne viidakkoon — mutta kuuletteko airojen loiskeen! He ovat jo vesillä. Jumala armahtakoon. Mitä nyt teemme?"
"Heidän jälestään! Heidän jälestään!" huusi venemies.